31.08.2011 - Perinteistä päivän viettoa

Säässä syksyhtävä vivahde

Yksin kotona kirjoittelen. En ottanut läppäriä Arin luo, sillä aioin olla vähän aikaa, ja mennä sitten Israel-iltaan. Mutta olinkin kauemman aikaa, enkä lähtenyt Arin luota, ennen kuin hän sai olla tarpeeksi pihalla. Itsekin nautin hänen seurastaan. Nyt istun kotikeinussa. Keinu on näköjään ahterin alla aamusta iltaan, sikäli kuin olen istumassa.

Kello herätti tasan kahdeksalta aamu-uutisille ja päivän säätietoja kuuntelemaan. Aamuvartio. Paikkojen järjestelyä aavistuksen verran. Saila oli tulossa kylään päivällä, näin sovimme tekstiviestein.

Kävelin keskustaan, kävin tirkistelemässä pankissa päivän lehden, kun sain viestin, että eilen lähettämäni juttu oli jo Pohjalaisessa. Hyvin se oli siihen laitettukin. Kirjoituksista voit lukea sen piakkoin. Otsikkona on "Elämän tärkeitä asioita" tai jotain sellaista.

Palautin pulloja kauppaan, toisesta kaupasta hain jauhelihaa ja maitoa. Tavarat kotiin, uikkarit laukkuun ja pyörällä uimaan. Mennessä päivän c-vitamiinit puskasta.

Upouusi uimalakki petti luottamukseni. Kun käännyin kellumaan, lakki alkoi hörppiä vettä minkä ennätti ja naamallekin roiskutti. Kun tukka oli märkä ja korviinkin oli vettä lotissut, lakki rauhoittui ja jopa hiukan kannatteli päätäni.

En ole varma käytänkö sitä toiste, kun kellun. Tukka kastuu joka tapauksessa. Vähän syksymmällä siitä lienee iloa hyisen tuulen hyytäessä päätä, kun kävelen laituria pitkin mereen. Ehkäpä toistaiseksi jätän myssykän naulakkoon häpeämään.

Veden lämpötila jäi hämärän peittoon. Pingviinien saunatuvan uusi tietokone ei kai ole täysin toiminnassa, eikä analogista mittausta enää harrasteta. Yritin kyllä käpälöidä konetta saadakseni siihen eloa, mutta synkältä näytti taulun naama.

Saila saapui sovitusti kyläilemään. Tein kaalipataa ja sienisipulimössöä. Maukasta tuli. Nautimme kahvit päälle jäätelön kera. Sitten sohvailimme, rukoilimme ja luin päivän Sanan. Se kuuluu:

"Jumalan kädessä on maa, sen laaksot ja syvyydet, hänen ovat vuorten korkeimmat huiput", Ps 95:4, sekä
"Oli mies, joka oli sairastanut 38 vuotta. Jeesus sanoi hänelle: `Ota vuoteesi ja kävele.` Mies tuli heti terveeksi." Joh 5:5,8,9.

Niin on Jumalan kädessä elämämmekin alusta loppuun. Se on lohdullista.

Kun Saila lähti, minä ampaisin Arin luo termospullo sekä pari pikkuruista sämpylänpalaa mukanani. Jääköön kertomatta keksipaketin kohtalo eilisiltana. Aivan kaikkea en ilkeä paljastaa.

Menimme ulos Arin kanssa ja olimme pari tuntia. Sain kudotuksi lapasiin peukalot. Kuuntelimme monta lukua Johanneksen evankeliumi. Penkki oli paikalla, johon sen raahasin eilen. Jatkoin löhöilyä, ristikon tekemistä sekä join kahvini. Tällä kertaa se oli jotain muinaista kaputsiinoa, jota löysin kaappini perältä. Minusta se ei edes tuoksunut kahvilta, mutta Ari väitti toisin. Hänellä on kai herkempi hajuaisti.

Käväisimme alakerran kirjastossa, ja näytin Arille juttuni lehdestä. Jutun ohessa oli kuva ikäihmisen käsistä, jotka pitävät toista ihmistä käsistä. Tekstinä oli pätkä kirjoituksestani:
"Moni katuu sitä, että ei ole viettänyt tarpeeksi aikaa rakkaitten ihmistensä kanssa." Tai jotain siihen suuntaan.

Hoitajat auttelivat Arin vuoteeseen kanssani. Minä hieroin Arin jalat, ostin eilen lisää jalkavoidetta. Arista varpaiden hierominen tuntuu mukavalta. Hieroessani rukoilen ja Ari tekee samoin.

Laitoin Arin huonommalle kyljelle, mutta hän alkoi pian rohista. Käänsin hänet selälleen ja rohina lakkasi. Toinen keuhko toimii huonommin.

Eräs ihminen totesi minulle hiljattain, että on teille raskasta, kun Ari on tuossa kunnossa.

Hmmh. Voihan asian noinkin ottaa, ja tottahan se on, ettei Arista olisi Mr Maailma -kisan voittajaksi. Mutta katson asiaa eri puolelta. Ajattelen tilannetta hengen silmin, ja näin koko elämämme on sangen valoisaa. Mietin Jumalan uskomatonta johdatusta, ja sitä, miten mahtava suunnitelma hänellä lieneekään meitä varten, ja mitä ihmeellistä pian varmasti tapahtuu.

Näin ajatellen elämä on suuri seikkailu, jännityskertomus. Ja me olemme oman elämämme päänäyttelijöitä. Näytelmän ohjaaja on Kaikkivaltias, Pyhä Jumala, joka hallitsee koko luomakuntaa ja rakastaa meitä iankaikkisesta iankaikkiseen niin paljon, että salli Poikansa kärsiä meidän edestämme. Pian olemme Karitsan häissä taivaassa, ja täysin ilman omaa ansiotamme.

Tämä on niin upea juttu, että siihen voi sanoa vain halleluja!

Näen silmissäni jalon öljypuun, johon minut on oksastettu. Minulla ei ole omia juuria, ei omaa verta, ei omaa elämää. Minussa virtaa Jeesuksen veri ja elämä. En voi kerskailla omalla pelastumisellani. Armosta olen uskossa.

Jokaisen uskovan laita on samoin. Voimme langeta, se ei ole meille vaikeaa, eikä kenellekään mahdotonta. Ei ole niin hurskasta ja pyhää, etteikö hän voisi langeta, kun Saatana rusikoi riittävästi.

Moni nyökyttelee päätään tietäväisenä ja tyytyväisenäkin näinä päivinä, kun lehdet revittelevät Markku Koiviston lankeemusta, ja ottavat irti kaiken, mitä keksivät.

Yhdelläkään meistä ei ole varaa osoittaa sormella. Jos emme olekaan kenties langenneet julkisynteihin, kuka voi sanoa, että hänen ajatuksensa tai mielikuvansa ovat pelkästään puhtaat ja jumaliset? Ei ole sellaista ihmistä. Vain Jeesus yksin eli puhtaan elämän kaikin tavoin.

Mitä näkyvämmällä paikalla joku on, sitä varmemmin Saatana haluaa langettaa tuollaisen ihmisen. En puhu nyt Koivistosta vaan yleensä ottaen on näin. Itse en ole viime vuosina seurannut Nokia Mission ohjelmia. Ne eivät ole minua kiinnostaneet.

Äitini kertoi eräästä saarnamiehestä, jota hän kuunteli lapsuudessaan. Mies oli ollut huippuhyvä puhuja. Joku oli sanonut, että tuo mies on liian hyvä. Kävi niin, että mies lankesikin jossain vaiheessa ja siihen loppui saarnaviran toimitus.

On oikein, että ihminen joutuu pois virasta tällaisessa tapauksessa. Ajassamme on ilmiöitä, jolloin hengellinen työ jatkuu, vaikka julkisyntejä olisi tullut ilmi. Näitä on monissa seurakunnassa. Uskottavuus kärsii, siunaus loppuu. Pyhä Henki poistuu, vaikka toiminta jatkuisi.

Eräs tällainen mies, joka hajotti kaksi avioliittoa, valittiin kansanedustajaksi eronsa jälkeen. Pappistyönsä hän vaihtoi avioliittoneuvontaan, niin hurjalta kuin jo ajatuskin kuulostaa.

Sellainen on tämä meidän syntinen maailmamme.

Mitä lähemmäksi pääsemme Jeesuksen sydäntä, sitä vähemmän meillä on kiviä heiteltävänä. Itselläni on siihen matkaa, ikävä kyllä, mutta Herra suokoon, että suunta olisi oikea.

"Katsokoon hän, joka luulee seisovansa, ettei lankea", sanotaan jossain kohden Raamatussa.

Löysin taas sieniä ja paistoin niitä sipulin kera voissa. Sienirikasta syksyä sinullekin, hyvä lukijani. Herra olkoon sinun kanssasi!