12.08.2011 - Jumalan puhetta elokuisena päivänä

Eilinen oli ihmeellinen päivä. Kirjoitin siitä illalla väsyneenä jotain pintaraapaisua, kun en enempää jaksanut.

Juttelin hoitajan kanssa eilen, nuoren naisen, jota luulin vanhemmaksi kuin hän olikaan, sillä hän oli kypsän ja aikuisen oloinen, ja aikuinen tietysti olikin.

Hänen kanssaan puhuessani oivalsin itsestään selvän asian, joka hahmottui minulle vasta sanoessani ääneen ajatuksiani.

Avioliittoleiri avioliittomme alussa oli ratkaiseva niitti monin tavoin Arin ja minun suhteelle. Silloin luotiin vahva perusta sitoutumiselle, yhteen kuulumiselle ja tärkeysjärjestyksille. Tärkein on:

- omakohtainen suhde Jeesukseen, oman Jumala-suhteeni hoitaminen
- suhde puolisoon, lapsiin eli siis perheeseen. Suhde puolisoon on ensin, sitten hoituvat lapsetkin

Seuraavien asioiden tärkeysjärjestystä en yhtäkkiä muistakaan:
- työ, harrastukset, johon kuuluu seurakunnalliset tehtävät, muut ihmissuhteet

Tärkein on siis suhde Jumalaan, joka on minulle tullut päivänselväksi, sillä Ari on viety pois rinnaltani, en voi nojata häneen, kuten olisin tehnyt ilman uskoon tuloani avioliiton alussa. Ja koska Ari on 17 vuotta jo asunut hoitopaikoissa, Jumala on ollut konkreettisesti paikalla, koska hän on Jumala, mutta Ari on ollut muualla.

Puolison osuus tärkeysjärjestyksessäni on vesiselvä. Lapset kasvatin lähtemään pois pesästä, lentämään omilla siivillään, selviämään maailmassa Jumalan avulla, uskon kautta. Ari on minua varten, minä häntä varten, lapset ovat elämää varten.

Jos ei ole sataprosenttisesti sitoutunut puolisoon, työ vie mukanaan. Minulle asia on ollut sikäli vaikea, että olen kasvanut kodissa, jossa työ oli maailman tärkein asia. Se määritti arvon aika pitkälle. Työ on hyvä asia, ja Jumala on antanut sen ihmiselle tehtäväksi, se kuuluu tärkeänä osaa ihmisen elämistä.

Mutta ihmisen arvo ei tule työn kautta. Se on olemassa Jumalan kautta. Jeesus Kristus on sovittanut syntisen ihmisen kuolemallaan, joten kaikki on jo tehty. Jokainen on syntinen, jokainen tarvitsee Jeesusta, uskoipa sitä tai ei. Aabraham uskoi Jumalaan, ja se riitti. Hän kelpasi Jumalalle, hän oli vanhurskas.

Jumala on luonut ihmisen kuvakseen, kaltaisekseen, kirkastamaan Jumalaa. Ihminen on tarkoitettu elämään Jumalan yhteydessä, niin että hänen kauttaan heijastuu edes himmeästi jotain siitä, millainen Jumala:

rakkaudessaan ehdoton,
uskollisuudessa täysin pettämätön,
armahtavaisuudessaan käsittämättömän hyvä sitä ansaitsemattomalle ihmiselle.

Minulla on ammatti, joka on minulle sopiva, jota rakastan, sillä rakastan lapsia, ja olen ammattilainen lasten kasvattamisessa. Lapset ovat aitoja, he tietävät, kuka rakastaa heitä oikeasti. En minä itsessäni rakasta ketään, mutta Jumalan rakkaus on vuodatettu sydämeeni Pyhän Hengen kautta, jonka olen saanut uskoessani Jumalaan.

Minun on ollut hyvin vaikea luopua työstäni, sillä en ole tehnyt työtäni siten, että "olen vain työssä täällä", vaan teen asiat täysillä. Olen siis joutunut valinnan paikalle suhteessa Ariin ja työhön. Vuosia olen kipuillut, miten selviän työstä ja Arin hoitamisesta, sillä myös Arin hoitamisessa olen ammattilainen.

Joku voi ajatella, että onpa leuhka tyyppi, luulee itsestään vaikka mitä. Minussa on paljon virheitä ja olen tehnyt runsaasti töppäyksiä, eivätkä kaikki voi antaa niitä anteeksi minulle. Möhläykseni vain jatkuvat, eikä loppua tule ennen kuin kuolemassa.

Mutta itsetuntoni on Jumalassa, ja siinä olen vahva. Ei niin, että olisin itse jotain, koska olen epävarma ja tietämätön monista asioista. Mutta Jumalaan luotan niin paljon kuin tällä ymmärryksellä kykenen.

En ole edes tehnyt varsinaista valintaa tietoisesti, että valitsen Arin ja hylkään työn. Ei, vaan olen sitoutunut Ariin ja sen kautta on selvää, että pysyäkseni kasassa työ ei mahdu samaan pakettiin. Siis työ, josta saisin hyväksynnän yhteiskunnalta ja palkkaa myös.

Jos ja kun valitsen puolison rinnalla kulkemisen loppuun asti, valitsen myös yksinäisen tien, jolle ei löydy kovin paljon ymmärrystä. Monen mielestä joutaa kuolla sellainen, joka ei yksin selviä, ja joka muutenkin kuluttaa vain yhteiskunnan varoja.

Mutta ihmisen arvo ei ole tuottavuudessa, työn tekemisessä tai ihmisten hyväksynnässä. Se on siinä, että ihminen on Jumalan luoma, rakastama ja hyväksymä. Jumala antaa arvon jokaiselle ihmiselle.

"Muut kaikki hylkää,
vaan sinä et."

Olen myös itsekäs huolehtiessani Arista. Ajattelen, miten toivoisin itseäni kohdeltavan. Jos makaisin vuodesta toiseen sängyn pohjalla, haluaisin, että joku tulisi, nostaisi minut sieltä, vaikka se olisi vaikeaa.
- Veisi minut ulos huoneesta, joka varmasti ahdistaisi minua välillä.
- Veisi ulos, jos haluaisin.
- Veisi kirkkoon, jos jaksaisin.
- Tekisi asioita siten, että ne tuntuisivat minusta hyvältä.
- Ei kävelisi ylitseni.

Tätä olen pyrkinyt tekemään Arille, koska se on Jumalan käsky: tehkää toisille, kuten haluaisitte itsellenne tehtävän. Millä mitalla mittaatte, sillä teille mitataan.

Vajaa kaksi kuukautta sitten erään raamattupiiriläisemme aviomies kuoli yllättäen. Meitä oli keväällä piirissä seitsemän naista. Eilen kuulin, että toisen piiriläisen aviomies on kuollut. Mies oli minuakin nuorempi.

Ari on meinannut kuolla ainakin neljä kertaa. Useammin kuin tiedänkään, se on ollut hyvin lähellä. Nyt on kaksi ainakin näennäisesti terveempää saanut päivänsä täyteen, mutta Ari elää vielä.

Tämä asia ei lakkaa puhuttelemasta minua. Ari elää, ja se on Jumalan ihme. Milloin tahansa hän voi kuolla, mutta koska Jumalalle ei mikään ole mahdotonta, koska hyvänsä hän voi parantua. "Asia on hänen edessään, odota häntä."

Tänään käyn Teron kanssa kirpparikierroksella tutkailemassa häneltä puuttuvaa ruokapöytää. Käyn Arin luona. Menen ystävien luo ja laitamme yhdessä ruokaa. Kenties käymme tervehtimässä leskeksi jäänyttä ystävää.

Nämä ovat minun suunnitelmiani, ilta näyttää Jumalan johdatuksen. Tapahtukoon Jumalan tahto.

Herra olkoon sinun kanssasi, arvoisa lukijani.

jk. Jumala johdatti Terolle sopivan hyllykön yöpöydäksi. Ruokapöydän hän voi etsiä Tampereelta.

Emme laittaneet ruokaa ystävien kanssa, vaan joimme kahvit, luimme Raamattua ja rukoilimme yhdessä.

Arin kanssa olimme ulkona. Hän oli hyvin limainen, mutta yski pontevasti.