16.07.2011 - Pyöräilyä!

Ensin paistoi, sitten satoi, paistoi, satoi ja lopuksi paistoi

Ahneen lopun me kaikki tiedämme. Minulle meinasi tulla sellainen tänään, mutta pelastuin täpärästi ja vältin isomman haaverin. Rauhallisuus oli valttia, ja sitä minulla sattui olla kerrankin.

Heräsin ennen kellon pirinää. Olin psyykannut itseäni, joten helppo homma. Tein sämpylätaikinan, johon kokeeksi laitoin omenasosetta. Samainen sose sopi myös piirakkaan, johon laitoin lisäksi kermaviiliä. Tai olisin laittanut, jos olisin ostanut sitä, mutta en ollut. Käytin sen sijaan turkkilaista jugurttia.

Kaikki onnistui. Leipomuksiin voi lisätä melkein mitä vain, kunhan muistan hiivan. Ei nouse taikina ilman hiivaa.

Leipomisen takia myöhästyin omilta kello kymmenen treffeiltäni, ja pyöräilin uimaan vasta yhdeltätoista. Tunnin reissu, kun katsastin pullopaikat. Vesi oli virkistävää, mutta vähän aikaa uituani se tuntui jo lämpimältä. Pukuhuoneet olivat ensimmäistä päivää käytössä remontin jälkeen.

Ruuaksi keitin uusia perunoita, kahvin kanssa piirakkaa. Naapurikin toi piirakkaa, ja minä vein hänelle sämpylöitä.

Kaikki eivät halua ottaa vastaan, jos toinen antaa jotain. Jotkut kokevat myös, ettei heillä ole mitään annettavaa, vaikka se ei ole totta. Jokaisella on jotain, jos vain kykenee näkemään, mitä omistaa. Voimme antaa, mitä meillä on. Antaessaan saa, sanotaan, ja se on totta.

Arin luona olin kolmelta ja lähdimme alakertaan. Satoi kaatamalla, joten ulos emme aikoneet. Kuuntelimme Raamattua, Ari tuolissaan, minä alakerran keinussa. Kudoin samalla vauvansukkaa, vaikka en vielä tiedä, kenelle se tulee.

Raukaisi kovasti, mutta en saanut nukutuksi keinussa, vaikka yritin. Aurinko ehti ruveta jälleen paistamaan, ennen kuin lähdimme takaisin yläkertaan reilun parin tunnin kuluttua. Rukoilimme ennen lähtöäni ja jätin Arin tyytyväisenä kuuntelemaan taas kerran Raamattua.

Kello oli puoli kuusi, ja suunnistin pyörällä tutuille reiteille. Keräilin pulloja, vaihdoin nuorten kanssa muutaman sanan ja rukoilin, että osaisin puhua, mitä puhua tulee. En mitään erityistä jutellut, mutta jotain ystävällistä kuitenkin.

Otin tölkin, joka oli vähän lytyssä, ja rupesin sitä oikomaan. Tungin sormeni purkkiin ja liki piti, ettei haljennut koko etusormi. Piti keskittyä, että sain hivutettua sormen pois ilman hirmuista verenvuodatusta. Hätähousuisempi tyyppi olisi voinut katkaista sormensa hosuessaan, mutta minähän olin rauhallinen kuin viilipytty, joten sormi pysyi suunnilleen ehjänä. En saanut oikaistua sitä typerää tölkkiä.

Päivällä ehdin kirjoittaa juttuni kasteesta, ja laitan sen kirjoituksiin. Tarkoitukseni ei ole osoittaa sormea aikuiskastajiin, vaan kertoa luterilaisille, jotka on jo kastettu lapsena, mitä me omistamme kasteessa. Olen varma, että se on epäselvää suurelle osalle meistä.

Minäkään en ole osannut perustella, miksi lapsikaste on raamatullinen, vaikka olen sitä mieltä. Nyt koetan sen tehdä, mutta selitykseni ei ole kaikenkattava. Enhän ole teologi.

Yritin katsella Pokka pitää -filmiä koneen kautta, mutta en jaksanut keskittyä siihen. Ihan hauskaa höpöjuttuahan se on enimmäkseen, mutta pari katsottuani jokin aika sitten, kiintiöni on kohtalaisen täynnä. Mieluummin kirjoitan ja luen.

Nuku hyvin, arvoisa lukijani. Nautitaan kauniista säästä ja kesästä!