03.07.2011 - Postini on myöhässä!

Perjantain teksti vasta pyhänä. Ole hyvä! Älköön tuuli viekö tätä, vaikka ankarasti paiskookin puun oksia.

Alla siis perjantain teksti; alapuolelle kirjoitan vähän uutta:

Ukkosen jälkeen kone temppuilee. Suljin kolmesti, vedin johdot seinästä, käynnistin uudelleen. Luovutin jo, mutta tein kaiken vielä kerran, jälleen rukoillen ja ihmettä toivoen. Netti aukesi, kiitos Jumalalle!

Päivä yllätti jälleen monin tavoin. Olin kovasti iloinen, että Elisa on virkeässä kunnossa ja jaksoi kävellä kanssani pitseriaan. Eilen nautin samaa herkkua, mutta nyt saa juhlinta loppua vähäksi aikaa.

Kävelymme osui juuri saumaan, jolloin ei satanut. Syödessämme ukkosti, satoi ja salamoi. Kun röyhtäilimme maha pullollaan, sade herkesi, ja pääsimme vyörymään meille. Ja jälleen alkoi sade!

Kahvit nautimme luonani. Ulko-ovea oli pidettävä auki, ilma oli kostea ja raskas. Rukoilimme ja kannoimme Isämme eteen monet vaikeat asiat, ystävien ja omat, lähimmäisten ja kaukaisten asiat. Erityisesti kosketti salamanisku Hangossa varusmiesten telttaan, ja nuorten palovammat. Herra Jeesus heitä auttakoon ja heidän omaisiaan lohduttakoon.

Kun Elisa lähti, yritin torkutella, mutta en onnistunut. Lähdin Arin luo puoli viidelta. Juuri ennen kuin pääsin osastolle, soitin invataksin meille sunnuntaiksi Luther-säätiöön menoa varten.

Kun pääsin Arin huoneeseen, Arin veli oli siellä myös, ja kertoi, että Ari on kuumeessa, 38.5 astetta. Ari oli hyvin kuuma kasvoistaan. Lääkettä oli annettu.

Seuraavat neljä tuntia istuin keinussa, tein sudokua ja kuuntelin Raamattua. Käänsin Aria monta kertaa kyljeltä toiselle, vaihdoin nostolakanaa pari kertaa, tiputin ruokaa, vettä ja lääkettä. Pyyhin kasvoja, juttelin ja puhuin Jumalalle.

Olin tyyni kuin viilipytty, itku ei noussut mieleeni, mitä suotta. Tämähän on tuttua.

Nytpä souteluni aavalla merellä sai uuden käänteen. Törmäsin karikkoon. Veneestä lensi viime viikkoina kirjoittaman kirjakäärö mereen. Käärön otsikkona oli "Itsesääli, surkeus ja kalvava katkeruus". En ehtinyt tänä iltana jatkaa surkeiluani, tuli muuta tekemistä.

Piti päästä irti karikosta. Soutaminen jäi hetkeksi. Meidän karikkomme ovat vedenalaisia, niin kai ne usein ovat. Koskaan en voi tietää, milloin törmään sellaiseen. Vedenpinta on joka puolella samanlainen. Korkeintaan välillä saan sivutuulta, toisinaan puhaltaa vastaan. Myötätuulella luulen olevani riski soutaja, kun näin hyvin vene soljuu eteenpäin.

Mutta karikoihin törmään noin kerran kuussa Arin kuumeen muodossa. Ne ovat niin tuttuja ilmiöitä, etten ole moksiskaan. Korkeintaan koen, että ämpärillinen vettä paiskattiin päin naamaa, mutta äkkiäkös siitä selviää. Naama kuivaksi ja sitten taas soudetaan.

Karikon jälkeen soutaminen tuntuu entistä vaikeammalta. Mutta ei auta.

Vaikka vielä ei rantaa näy, tiedän veneeni varmasti, ja ehkä äkillisesti törmäävän rantalaituriin. Sitten olen perillä.

1. Koska valaissee kointähtönen
mua köyhää kerjääjää?
Koska päättyy matka yöllinen?
On yhä pimeää.
Taivaalle nostan yhtenään
katseeni kaipaavan
valoa jos en näekään
sen tiedän loistavan.

2. Koska vakuudeksi armosta
jo valo koittanee?
Koska päässee sydän vaivasta
ja usko kasvanee?
Ah, pääsisinpä näkemään
jo Herran autuuden!
Vaan vaikken vielä nähnytkään
saan kerran nähdä sen.

3. Herra, Jeesus, pyydän sinua
kaikesta sielusta
hoida Hengelläsi minua
murheissa lohduta.
Kirkasta, Herra, itsesi,
nyt sydämelleni
ja verelläsi puhtaaksi
tee omatuntoni.

4. Kun mä kerran pääsen tuntemaan
voimaa sun veresi
en mä enää jouda tuhlaamaan
kallista lahjaasi.
Tee minut kaipaavaiseksi
tyhjäksi kokonaan
armoa kerjääväiseksi
armosi että saan.

5. Herra, Jeesus, eteen katseesi
käyn tässä toivossa.
Kyynelin nyt käännyn puoleesi
ja pyydän armoa.
En mene pois ennen kuin saan
haavoissas kalliissa
levon ja ilon autuaan
niin aamen uskossa.
-Virsi 361

Oi, kun tuo virsi lohdutti. Pyhä Henki sen minulle antoi, kun kirjoitin tuota edellstä palstaa. Kiitos, Herra, kiitos lohdutuksesta. Olkoot nuo virren sanat myös sinulle rohkaisuksi, arvoisa lukijani!

jk. Sunnuntaina klo 15.30.
Olin eilen Seinäjoella Kansanlähetyspäivillä ja tapasin roimasti tuttuja. Oli ihana päivä! Sain rukoilla ja jutella monien kanssa, se oli mahtavaa. Myin vähän kirjojani tutuille.

Rukoukseni oli, että Arille ei enää nouse kuume, ettei tule tulehdusta. Jumala kuuli rukoukset, eilen ei kuumetta, ja tänään hän voi mallikkaasti. Menen pian hänen luokseen ja lähdemme Luther-messuun. Jos Herra suo, sanon jälleen.

Huomenna vietämme hääpäiväämme, 30. vuosi täyttyy.