Kategoriat: Ajankohtaista
Raikas tuuli ja auringon porotusta
Innoistuin juttelemaan naapurieni kanssa jo ennen aamukahvia. Kävin varmistamassa pesutuvan varauksen ja sille tielleni jäin suustani kiinni. Aurinko paistoi kuten kesällä ainakin.
Kun sitten vein pyykkejäni yhdeltätoista, pääsin pesutupaan asti, ennen kuin huomasin, että pyykkikori unohtui. Ei muuta kuin hakemaan. Mutta pyykki tuli pestyksi, samoin viimeiset kolme mattoa, jotka olivat pesemättä. Pyykkituvan lattian pesin lattiakaivoineen juhannuksen pölyistä. Helppoa hommaa pitkävartisilla apuneuvoilla.
Kävin uimassa. Ajoin pyörällä kaulahuivi kaulassa, ei sentään villainen. Nyt on niska ja yläselkä paremmassa kunnossa. Kolme lokinpoikaa rentoutui Hietasaaren uimalaiturin viereisellä kivellä muina miehinä. Eivät olleet uimareista tietääkseen. Meidän pihalla niitä kipittää milloin mistäkin kukkapuskan takaa pakoon, kun kastelen kukkia.
Arin kanssa menimme tapamme mukaan ulos pariksi tunniksi. Ari voi tavanomaisesti. Käärin hänet sääskien takia pussilakanaan, ja tuulikin oli raitis, sillä olimme enimmäkseen varjossa.
Vaikka olen kiitollinen tämän hetkisestä tilanteesta Arin ja itseni ynnä perheen suhteen, olen samalla turhautunut ja odottavalla mielellä. Tuntuu kuin soutaisin avomerellä. Olen soutanut niin kauan, ettei rantaa näy missään. Varsinaista myrskyn uhkaa ei ole, mutta eipä näy saarta saati muuta maata.
Ei auta muu kuin soutaa toivossa, että maata alkaa joskus näkyä. Mutta tuntuu, että loppua ei näy tälle soutamiselle. Mutta huudan apua Jumalalta, että pääsen päämäärään.
Illalla meinasin pyöräillä lisää, mutta poikkesin Aulikin luokse ja siellä vierähti aikaa, joten tulin takaisin kotiin. Tero on kotona vielä viikon, ja se on tietysti mukava.
Makoisia unia sinulle, arvoisa lukijani! Nautitaan kesäsäästä; hellettä on kuulemma luvassa tulevina viikkoina.
"Herra, on totta,
että en ole sen arvoinen
että tulisit kattoni alle,
mutta minä kaipaan sinun apuasi ja armoasi."
-Luther