21.06.2011 - Aamulla itku vieraana, mutta illalla ilo!

Tuulista, viileää, sadettakin vähän, pilvistä.

Totta puhuen en itkenyt aamulla, mutta olin kohtalaisen epätoivoinen. Nukkuminen oli surkeaa, ja silloin itsesääli villiintyy. Ajattelin jopa, että paras kun kuolisin pois, tällainen turhake.

Kun tuollaisia ajatuksia tulee mieleeni, ne ovat merkkinä väsymyksestä, eivät siitä, että toivoisin oikeasti kuolemaa. Kerran ystäväni soitti jopa kysellen apua minulle, kun epäili, mitä suunnittelen. Hän on kuitenkin oppinut, että kun vuodatan surkeuteni (lue: itsesäälini), niin voin paljon paremmin.

Jumalan eteen tuollaiset pitäisi vuodattaa, eikä puhua ihmisille mitään. Viime aikoina en ole osannut puhua Jumalalle juuri mitään. En silti luule, että hän olisi minut hylännyt, mutta käsitän, että jos pelastus olisi kiinni minun hurskaudestani tai pyhyydestäni, niin olisin kadotukseen tuomittu.

Kiitos Jumalalle, että hän lähetti Poikansa, ja saan pukeutua lahjavanhurskauteen, eli Jeesuksen puhtauteen ja pyhyyteen. Enkä osaa itse edes pukeutua, vaan minut puetaan, armosta Jeesuksen tähden, koska uskon häneen. Usko on luottamusta Jumalaan ja Jeesukseen, joka sovitti minun Jumalan kanssa. Sekin on lahja, usko ja luottamus, koska omasta voimasta en kykene edes uskomaan.

Olisi komeaa voida osoittaa jotain omiakin hyviä tekoja, mutta parhaatkin pyrkimykseni ovat kuin saastainen vaate Jumalan kasvojen edessä. Vain täydellinen kelpaa, ja Jeesus on sellainen. Hänen selkänsä taakse voin piiloutua Tuomarin, Jumalan edessä. Näin on myös sinun laitasi, hyvä lukijani!

Jussi Miettinen kirjoitti muutamia viikkoja sitten tulleessa lähettäjäkirjeessään seuraavaa:

"Kaiken kiireen ja koko maailman pe-
lastamiseen tähtäävästä tehtävästänsä huoli-
matta hän (Jeesus) piti uskollisesti kiinni aamurukouk-
sistaan! Operaatio Mobilisaation perustaja
George Verwer sanoo: `Yksi Jeesuksen salai-
suuksista oli siinä, että Hän toteutti päivisin
sen, minkä oli aamulla rukoillut.` Olisiko mei-
dänkin syytä katsoa itseämme, nöyrtyä ja ot-
taa käyttöön ehkä suurinta mahdollista kalii-
peria oleva ase - väkevä vaikuttamisen väline
eli intensiivinen esirukous?"

Näin Miettinen kyselee Verwerin suulla, ja ihan aiheellisesti. Minun on ainakin tehtävä parannusta rukoilemisen suhteen. Toisaalta olen nähnyt, että rukoukseen tarvitaan voimaa, ja jos sitä ei ole, ei jaksa edes rukoilla. Kunpa jaksaisin edes OLLA Jumalan edessä hiljaa. Se olisi tärkeää.

Raamattu ei turhaan kehota muistamaan Luojaa nuoruudessa, ennen kuin pahat päivät tulevat. Sairaus kuluttaa fyysisiä ja henkisiä voimia, eikä silloin jaksa muuta kuin huokailla ja olla. Jos asiat ovat kunnossa Jumalan kanssa, niin ei hätää, mutta jos eivät ole, niin kenties niitä ei jaksa laittaa kuntoon.

Nyt on kuitenkin pelastuksen päivä, joten jo tänään kannattaa varmistaa, että tilivälit ovat kunnossa Jumalan kanssa. Se tapahtuu rukoilemalla ja luovuttamalla oman elämän avaimet Jumalalle. Samalla saa kiittää, että Jeesus on tehnyt sen, mitä minä en pysty, eli täyttänyt lain. Saan uskossa omistaa pelastuksen itselleni hänen tähtensä. Eikö ole yksinkertaista?

Moni loukkaantuu pelastuksen yksinkertaisuuteen. "Tahdotteko tekin mennä pois", kysyi Jeesus, kun hän oli kehottanut ihmisiä syömään hänen lihansa ja juomaan hänen verensä, Raamatun sanan mukaan. Älkäämme olko niitä, jotka luopuvat uskosta, ainoasta pelastusankkurista. Olkaamme niitä, jotka uskomme sielumme pelastukseksi.

Kävin tervehtimässä naapurin tätiä, joka on ollut leikkauksessa. Jatkoin matkaani uimaan ja tapasin raamislaisen, juttelimme. Uimassa keskustelimme mielenkiintoisia asioita erään rouvan kanssa elämästä ja lapsuudestamme. Toisenkin tutun kanssa puhuimme pitkään pukuhuoneessa sen jälkeen, kun muut olivat menneet pois.

Kun olin jo lähtemässä Arin luo, soitti eräs hyvä ystävä. Juttelimme, rukoilimme. Jossain välissä olin tyhjentänyt ison pakastimeni, 182 litraisen, ja pesin sen. Aion myydä sen, jos joku ostaa. Jos ei osta, myyn sittenkin. Raivausmentaliteetti on vallalla!

Ari voi hyvin, olimme pihalla ja sisällä, kun alkoi sataa ja tuuli rajusti. Kuuntelimme Raamattua, minä join kahvia ja söin ruisleipää ja pullan, joita löysin yllättäen pakastimestani. Olemme onnellisia Arin kanssa yhdessä kaiken keskellä. Jumalan lapsena eläminen on tällaista: voi olla sangen onnellinen ja kiitollinen samalla, kun on surullinen, väsynyt ja melkein epätoivoinenkin hetkittäin.

Minulle on kirkastunut oma tilanteeni entistä selvemmin. Minulla on vain kaksi vaihtoehtoa. Olla naimisissa tai olla työelämässä. Valitsen edellisen. Aion olla naimisissa loppuun asti, ja se tarkoittaa sitä,
että pidän huolen Arista,
että Ari saa kuunnella Raamattua aina kun haluaa,
että hän tietää, milloin olen tulossa, ja voi luottaa minuun,
että olen Arin seurassa, niin että hän tietää olevansa tärkeä,
koska hän ON tärkeä,
että vien Aria ulos ja kirkkoon aina kun jaksan, sillä Arille ne ovat ainoita henkireikiä ulkomaailmaan.

"Minä olen sairas ja te kävitte minua katsomassa", sanoi Jeesus. Koskaan Jeesuksen ei sanota kehuneen ihmisiä ylettömästä työnteosta. "Vain yksi on tärkeä", hän sanoi.

Työtä on niin monenlaista, sellaista, josta maksetaan ja jota maailma arvostaa. Ja sellaista, josta kukaan ei maksa mitään, kuten puolison rakastaminen, kunnioittaminen ja hänen lähellään olo.

Enemmänkin arvostetaan hylkäämistä, sitä pidetään suorastaan oikeutena, mikä on pahasti vääristynyt käsitys. Jumala sanoo Malakian kirjassa, että hän vihaa hylkäämistä.

Minulle on kova pala se, etten jaksa mennä työelämään. Jos oma lihallinen tahtoni toteutuisi, olisin päivät työssä, illat sairaalassa, iltayöt kirjoittaisin. Mutta se ei onnistu. Olen loppuun kulunut raakki.

Toivon kirjoittamalla pysyväni kasassa ja mahdollisesti joskus jopa tienaavani jonkin verran.

Tulipa paatoksellista tekstiä, mutta tällaiset asiat nyt olivat sydämelläni.

Hyvää yötä, Jeesus myötä, arvoisa lukijani!