20.06.2011 - Oravaisissa Furiirin puustellissa!

Poutaa ja sadetta

Niin vain voimat annettiin tällekin päivälle, vaikka aamulla herätessäni tuntui, että vieterin veto on lopussa. Niin olikin, myös kellosta. Vedin siis seinäkellon ja istuin keinuun itseäni vahvistamaan. Soitin Kreetalle, juttelimme ja rukoilimme.

Luin itsekseni Raamattua, vaikka tuntui siltä, etten omaksu mitään. Mutta Sanassaan Herra on ja ruokkii, vaikka ei miltään tuntuisikaan. Kyllä ruokakin mahan täyttää, vaikka ei miltään maistuisi.

Kävin pyykkituvalla, pesin vähän pyykkejä, kuivatin, mankeloin. Järjestelin kotia lasten lähdettyä eilen. Kävelin apteekkiin, kävin kaupassa samalla.

Pientä, hiljaista puuhaa itsekseni. Join kahvia pariin kertaan, söin eilisiä ruokia. Tiskasin, eilen en illalla jaksanut. Tyhjä tiskipöytä virkistää mieltä! Huomasin, että voimat palautuivat vähitellen.

Niinpä lähdin pyörällä Arin luo. Tero korjasi lauantaina pyöräni etukumin. Kaksi reikää siinä oli kuulemma. Ilmankos oli rengas tyhjä, kun olisin tarvinnut pyörää perjantaina.

Arin huoneessa on edelleen keinutuoli minua varten. En varmaan jaksaisi olla siellä, jos keinua ei olisi. Juttelin Arille, keinutin itseäni. Rukoilimme. Välillä kuuntelimme Raamattua, Jeesuksen ristiinnaulitsemista, ylösnousemusta.

Kävin kysymässä hoitajalta Arin verikokeiden tulosta. Antibiootti oli lopetettu, crp oli seitsemän, eli aivan normaali. Ari oli kylläkin aika limainen, mutta eipä se ole uutta.

Tänään olen nähnyt itseni mielikuvassani laivan lastiruumassa. Olen ollut siellä niin kauan, on pimeää. Meinaan tukehtua valon puutteeseen. Ja kuitenkin tiedän, että "ei pisaraakaan liikaa".

Valmistauduin ajoissa lähtemään lastentarhanopettajaporukan kanssa syömään Oravaisiin. Luulin, että minun pitää kävellä tuohon nurkan taakse, mutta samalla kun seisoin siellä, tajusin, että paikka, jossa toiset odottavat minua, onkin ainakin kilometrin päässä.

Minulla oli kengät, joilla ei ollut hyvä kävellä. Kuin olisi ollut tohvelit jalassa. Lisäksi satoi. Ehdin kuitenkin ajoissa, sillä joku muu tuli vielä myöhemmin.

Furiirin puustellissa meille näytettiin filmi, jossa kerrottiin taistelusta 14.9.1808 Oravaisissa. 740 suomalaista kaatui taistelussa venäläisiä vastaan. Tämän jälkeen Suomi joutui Venäjän vallan alle.

Ateria, jonka söimme, oli herkullinen. Kaikki ruoka lastattiin yhtä aikaa lautaselle. Sekä etu-, että jälkiruoka. Hmmh. Ei hullumpaa, itse asiassa omenatorttu ja kana sopivat mainiosti yhteen.

Meille kerrottiin tuon ajan kattauksesta kaikenlaista. Muun muassa haarukan piikit piti osoittaa alaspäin eikä ylöspäin. Vastapäätä istuvalle ei saanut osoittaa vihamielisyyttä antamalla haarukan piikkien sojottaa tätä kohti. Olisi voinut puhjeta tappelu. Ruokaa ei ollut tapana kierrättää ympäri pöytää, vaan sitä syötiin, mikä oli lähellä. Parhaan vieraan lähellä oli suolakuppi. Suola oli kallista ja sen takia arvokasta.

Sellainen oli tämä päivä. Ihan hyvä päivä kaikkineen. Luther sanoo:

"Sinun kädessäsi on minun kaikki aikani,
koko elämäni,
kaikki päiväni,
tuntini ja silmänräpäykseni."

Hyvää yötä, arvoisa lukija!