05.05.2011 - Aurinkopäivä.

Sää lämpenee vähän, ihanaa!

Luulin kirjoittaneeni Ajankohtaisen tänään, mutta se olikin eilen aamulla. Onneksi ilta on nuori vielä, joten minulla on runsain määrin aikaa kirjoitella.

Aamusella kirjoitin kakkoskirjaani. Siitä tulee eräänlainen päiväkirjatyyppinen juttu. En tiedä, miten sitä luonnehtisin. Se ei ole romaani, mutta ei se ole elämänkertakaan. Se ei ole sairauskertomus eikä satu. Mikä lie.

Pitäisi kirjoittaa korvatulpat korvissa, puhelimet kiinni eikä ruokaa ainakaan saisi lämmittää kirjoittamisen ohessa. Olin päässyt aamulla alkukankeuden jälkeen pienoiseen vireeseen, kun ovikello soi. Kirjalähetys tuli. Samalla havaitsin, että paistinpannulla käryää ruoka, jonka olin tyystin unohtanut.

Siihen katkesi jouheva juoni. Piti aloittaa toisesta aiheesta.

Tiistai-iltana ollessani Jurvan Naisten kesken -illassa, minulle tuli yhtäkkiä ajatus, että jospa Ari onkin kuollut, kun hän oli niin väsynyt sinä päivänä. Karkotin ajatuksen, mistä lie tuli.

Eilen selvisi, että Arilla on ollut kuumetta joinakin iltoina. Tänään kuulin, että hänelle on aloitettu antibiootti eilen. Tilanne sama kuin aiemminkin. Crp kohonnut yli sallitun rajan.

Masennuin asiasta. Mitä tämä hyödyttää? Yhtä sahaamista sairaasta vielä sairaammaksi tuo Arin elämä. Ja sekin, etten tiennyt kuumeesta mitään.

Lähdimme kuitenkin ulos Arin kanssa, sillä hän oli pirteä ja hyväkuntoinen. Arin tuulitakki oli edelleen liian rankka puettava Arin päälle. Taidan halkaista sen takaa niskaan asti. Arin otti käsivarteen kipeää, kun kättä piti taivuttaa niin kovasti. Ei ole kiva tunkea takkia väkisin. Napsahtaa pian luut poikki Arin kädestä tai olkapää pois paikoiltaan.

Ehdimme kuunnella hetken aikaa Galatalaiskirjeen selitystä, Lutherin kirjaa, ja minä join kahvia. Ohi meni joku mies, joka selvästi havaitsi, että kuuntelemme jotain hengellistä kirjaa. Hän jäi kuuntelemaan, ja kysyi, minkä herätysliikkeen opetusta tuo on. Sanoin niin kuin asia on. Lutherin kirja. Mies hymähti jotain ja karahutti tiehensä.

Minulle tuli tuntuma, että mies oli uskossa, mutta edusti jotain muuta hengellistä liikettä kuin me. Tuostapa on somaa aloittaa uskovien yhteyttä. Kun ei joku ajattele juuri samoin kuin itse, väärässä on. Minua itse asiassa nyt juuri ärsyttää mahdottomasti tämä meidän ihmisten pikkumaisuus, oikeassa olemisen tarve.

Lueskelin eilen Johannes Alarannan blogin kommentteja sekä hänen lukemiaan blogeja. Ehkä siihen liittyen oma sisäinen elämäni on hiukan käymistilassa. Noissa blogeissa kirjoitetaan itselleni tutuista asioista.

Itse olin harvinaisen mustavalkoinen nuorena. Minusta oli turvallista, että tiesin tarkasti, kuka on oikeassa, kuka väärässä. Itse olin tietysti oikeassa, se on selvä. Kun sitten Arin kautta ja uskoon tuloni myötä oikeaoppisuuteni alkoi rakoilla, se olikin tuskallista kasvamista.

Sillä tiellä olen yhä. Haluan tulla itsessäni yhä epävarmemmaksi, mutta Jumalassa yhä varmemmaksi. Haluan luottaa Jumalan Sanaan ja lupauksiin kuin seinään, mutta en itseeni enkä ihmiseen. Mehän kallistelemme aina sinne, mistä tuulee mukavimmin. Jumala pysyy samana. Hänen rakkautensa ei horju, eikä hyvyytensä lopu.

Järjestin itselleni töitä lauantaiksi. Menen Nivalan S-markettiin esittelemään ja myymään kirjojani. Niitä onkin siellä esillä ja myyty jo, mutta nyt ampaisen itse paikalle pariksi tunniksi, kello 12-14. Tervetuloa vaan, jos joku sikäläinen lukee tämän.

Olin Huutoniemen kirkolla pyhäkoulun kevätjuhlassa. Minulla oli tehtävä siellä. Määkyminen. Olin kuulemma oikeaoppinen siinä hommassa. Kyykistelin saarnatuolin sisällä, kunnes kuulin paimenen etsivän Päkä-lammasta. Aloin määkyä ja annoin lampaan kurkistella pöntöstä, kunnes paimen löysi sen.

Minulla on jälleen eräs Tati-filmi kirjastosta varattuna. Taidan katsoa sen vielä tänään ja virkata samalla. Ja kenties nauttia jotain iltapalaa. Kaksi kermakakkupalaa pyhiksen kahvitarjoilussa vaativat suolaista lisuketta ennen nukkumaan menoa.

Pullorintamalla on mennyt heikosti. Yhden olemattoman tölkin löysin tänään. Ovatko ihmiset tyystin lakanneet nauttimasta virvokkeita ynnä muuta? Kaljan kittaaminen saisi loppuakin, mutta kai nyt sentään joku joskus kokistakin nappaa? Ei siltä vaikuta. Kadut ovat pysyneet siisteinä ja sää kylmänä. Mutta ehkä harrastukseni vielä elpyy, jahka lämpimät säät alkavat.

Niitä odotellessa toivotan hyvää yötä, Jeesus myötä!

"Jo joutui armas aika,
ja suvi suloinen (kali, kali)
kauniisti joka paikkaa
koristaa kukkanen
Nyt siunaustaan suopi
taas lämpö auringon
se luonnon uudeks luopi
sen kutsuu elohon."
-Suvivirsi, jota laulettiin tänään kevään kunniaksi!

jk. Eilisen Ajankohtaisen alakuvassa lammas, jonka kanssa seurustelin saarnapöntön alla tänään.