17.04.2011 - Lämmintä luvattiin, mutta tuuli oli tuima!

Jäät sulavat, lumikasat pienenevät. Pulloja pilkistää esiin.

Kuuntelin aamusella Markus Pöyryn vastauksia seurakuntalaisille netin kautta. Hän vastasi sangen selkeästi ja tyhjentävästi kyselyihin, pitääkö tietää tarkka uskoontulohetki, vai vaiko olla uskossa lapsesta asti. Kuunnelkaapa itse, jos huvittaa.

Paastonaikaa on vielä melkein viikko. Minusta ei ole paastoajaksi. Eräs ystäväni on ollut useita kertoja jopa 40 päivää paastolla. Kun Jumala antaa sen hänelle, hän voi olla syömättä ilman tuskaa ja vaivaa, näin olen ymmärtänyt.

Itse olen surkea ja heikko. Kun vain ajattelenkin, että nytpä voisin olla edes pari tuntia syömättä, niin löydän itseni ruokakomerosta ahmimasta. Ei mitään itsekuria. Paaston pitänee tulla Herralta, että siihen kyknee, näin oletan. Asiaa ei paranna itseni soimaaminen. Herran armosta olen hänen lapsensa tällaisenakin, paastoon kykenemättömänä.

Sen verran olen pinnistellyt, etten ole leiponut leipää, kun edelliset loppuivat, vaan olen syönyt näkkileipää vaalean leivän asemesta. Eikä ole tarvinnut pahemmin pinnistellä edes, kun en ole jaksanut enkä saanut aikaiseksi. Pääsiäiseksi leivon, jos Herra suo, kun Terokin tulee lomille.

Lähdin kevyellä vaatetuksella avannolle päivällä, sillä säätiedotus lupasi lämmintä. Tuuli oli kuitenkin viileä. Paluumatka sujui hauskasti, kun kävelin yhtä matkaa entisen melkein-naapurini kanssa. Sen jälkeen tein vaatimattoman pullojumppakierroksen lähistöllä.

Kaupan täti ei ilahtunut, kun ilmestyin kahdesti vartin välein pullolappujeni kanssa kassalle. Arvasi, että palautustiskin takana on läjä likaista palautuskalustoa odottamassa, ja oikeassa oli.

Yhden putelin toin kotiini haisemaan, sillä se pitää viedä alkon pulloja huolivaan palautukseen. Haiskoon eteisen nurkassa. Samanlaiselta omat tekoni haisevat Herran edessä, ja kuitenkin hän armahtaa minut Jeesuksen tähden, ei oman hajuni, hyvän tai pahan, takia. Mikä olen siis minä sanomaan, että löytöpullon pitäisi olla hajuton?

Arin kanssa menimme viideksi Huutoniemen kirkolle Kansanlähetyksen kohtaamispaikalle. Luin esirukouksia yhdessä Sinikan kanssa, ja sain esitellä kirjaani. Sitä ennen Seinäjoen Ilofonia-kuoro lauloi niin koskettavasti, että melkein itkin. Kirjoja ostettiin jälkeen päin, mutta ehdimme Arin kanssa kahvillekin (siis minä join).

Siinä vaiheessa Ari oli jo alkanut yskiä, mutta kaiken kaikkiaan hän selvisi hyvin reissusta. Paluumatkalla huomasin, että Arin oikeasta korvalehdestä on nahka paikoin vereslihalla. Hän makaa sängyssä mieluiten oikealla kyljellä, joten korva on paljon tyynyä vasten. Hoitaja haki siihen voidetta.

En jaksa ajatella, miltä itseästäni tuntuisi, jos en tuollaistakaan asiaa kykenisi ilmaisemaan. Olisi vain odotettava, että joku huomaisi tai korvasta alkaisi vuotaa veri.

Oli ilo kuulla, että laulavat KL-ystävät olivat käyneet Arin luona ja voidelleet hänet öljyllä ja rukoilleet Arin puolesta. He eivät olleet huomanneet vihkoa, että olisivat voineet kirjoittaa sinne käynnistään. Ja Ari on pitänyt salaisuutena koko asian, kuten hänellä on tapana! Mutta olen kiitollinen, että he ovat käyneet Aria tapaamassa.

Nyt painelen nukkumaan tai ainakin sinne päin. Minulla on tosin mielenkiintoinen kirja meneillään, joten en ole varma, pitääkö se lukea loppuun yötä myöten. Aamulla klo 7 on kuitenkin pyykkitupavuoroni, joten silloin pinkaisen pihalle.

Luther sanoo:
"Mitä enemmän anot,
sitä mieluummin hän kuulee sinua."

Joten anomaan vaan, arvoisat lukijani!