03.04.2011 - Kaunis kukka piristämään!

Vesisade loppui aamulla klo 9.30. Koko yön myrskysi ja satoi. Tänään sadetta.

Olin aamukirkossa. Lähdin pikaisesti pois loppusoiton jälkeen, sillä Terhi ja Tatu ynnä Petri olivat tulossa luokseni syömään. Kaupungin kirkossa oli Kansanlähetyksen kirkkopyhä. Kai Niemelä, piirijohtaja, saarnasi Jumalan sanaa opettaen.

Nuoremme olivat päiväsydämen luonani. Juteltiin, rukoiltiin, lähtivät matkaan kukin.

Minä virkistyin lukemalla, loikoilemalla. Arin luo menin neljäksi. Terhi ja Tatu olivat käyneet siellä aamupäivällä. Terhi sanoi, että iskä oli muuten hyvinvoiva, mutta aika limainen.

Ari oli laitettu valmiiksi tuoliin, kun menin. Oli helpotus minulle, pääsin vähemmällä. Jahka ruoka oli tippunut, lähdimme Arin kanssa alas odottamaan taksia.

Matkalla adventtikirkolle, jossa Luther-Säätiön messu pidetään muiden seurakuntien kieltäydyttyä vuokraamasta tiloja (osa tarvitsee tilojaan itse samaan aikaan), en huomannut Arissa huonokuntoisuutta.

Heti perille tultuamme, sisään päästyämme, hän alkoi läähättää ja rohista. Sitä jatkui puoli tuntia. Kiusaannuin, kun kaikki varmaan miettivät, mikä Aria vaivaa, onko jotain todellista hätää. Yksi ystävä jopa soitti äsken, ja kysyi, säikähtikö Ari häntä, kun hän tervehti niin äkkinäisesti eteisessä Aria. Ei toki se siitä johtunut.

Tilasin taksin ja sain sen kuudeksi, vähän ennenkin. Siinä vaiheessa Ari ei enää juuri rohissut, mutta tutisi sen verran jatkuvasti, että tiesin kuumeen nousevan. Silmiä hän piti kiinni.

Seitsemältä Arin lämpö oli 39,3 astetta, mutta alkoi hieman laskea. Minä lähdin kotiin.

Kirkossa ajattelin, että samapa se, ollaanko täällä loppuun asti, vai lähdetäänkö pois. Komeaa olisi kirkossa kuolla. Näin sarkastiseksi olen tullut, kun ei ole enää mitään uutuuden viehätystä näissä kuumekohtauksissa, astma- tai allerigiaoireissa, tai mitä nämä nyt sitten ovat Arilla.

Kiikku Arin huoneessa on todellinen terapialaite. Nytkin potkin siihen vauhtia ja keinuin, minkä kerkesin, ja kiikku narisi ja natisi. Samalla kudoin pipoa, jonka tekele on roikkunut hyllyllä odottamassa sopivaa aikaa. Kuuntelin uutta testamenttia, Ari pääasiassa nukkui. Minulla oli tyyni rauha, tuttua tämä odottaminen ja istuskelu. Välillä mittasin Arin lämpöä, laitoin kylmää pyyhettä otsalle, puhdistin suuta ja imutin.

Tero on tulossa yllätyslomille pian. Hän toivoi pääsevänsä ensi viikonloppuna, mutta kun se ei onnistunut, niin hän tulee nyt keskiviikkoon asti. Mukavahan se on.

Ehdin kuunnella Markus Pöyryn saarnan LS:n messussa. Markus puhui mannasta, jota jotkut jättivät seuraavaan päivään ja varmistelivat siten, että tulevaisuus on turvattu. Kuitenkin tuo osoitti, että nämä ihmiset eivät luottaneet Jumalaan.

Jumala sanoo, että kukin keräsi juuri sen verran, kuin oli tarpeen. Eli nämä säästelijät jäivät nälkäisiksi, sillä heidän annoksensa oli sen kokoinen, että se olisi tarvittu sen päivän ravinnoksi.

Saarna puhutteli minua. Minäkin säästelen pahan päivän varaksi sen sijaan, että toimisin kuin pieni lapsi, joka luottaa, että huomennakin on ruokaa. Ei lapsi säästä peläten, että huomenna näen muuten nälkää. Hän luottaa isään ja äitiin, että nämä antavat huomennakin ruokaa.

Jos ja kun Jumalan sana on totta, niin meidän ei pidä murehtia, varmistella eikä huolehtia huomisesta, kuten teemme. Meidän pitäisi nauttia tämän päivän lahjoista kuin lapsi.

Tuossa eräs teema, jota Markus käsitteli. Muutakin hän puhui, mutta en nyt jaksa enkä muista, mitä.

Odotan huomista ja tulevaa kaikesta huolimatta ilolla, sillä Jumala on kanssani. Hän pitää Arista ja lapsistamme huolen.

"Vaikka vastoinkäyminen ei selviäisi
vielä yönkään tultua
ja se muistuttaisi taas aamulla itsestään,
niin silti sydämeni ei saisi epäillä
Jumalan mahdollisuuksia eikä murehtia."
-Luther

Iloa sydämeesi, arvoisa lukijani!