Kategoriat: Ajankohtaista

Tämän päivän löytöni.

Aamuvarhain oli kuulemma satanut, päivä lähes sateeton. Lumi katoaa!

Tein aamulenkin, jonka aikana:
- vein pulloja kauppaan
- kävin seurakunnan toimistossa kysymässä, voinko viedä ilmoituksen kirjastani ilmoitustaululle Metsäkallioon. Voin.
- kävin kopioimassa kuvia kirjani kannesta ja juttelin herttaisen rouvan kanssa. Olemme samalla aaltopituudella.
- hankin Arille niskatyynyn, kännykän muistutus piti huolen, etten unohtanut
- löysin yhden tölkin. Veljeni soitti.

Ennen aamulenkkiä luimme Teron kanssa pari lukua Raamatusta ja rukoilimme. Joimme pannukaupalla kahvia. Soitin pari tärkeää puhelua, tein hakemuksen, jossa pyysin päästä Pohjanmaan kirjailijoihin jäseneksi. Haluaisin osallistua Botnia-hallin messuille ja esitellä siellä kirjaani 16.4. Toivon, että se järjestyy, ja toki se järjestyy, jos Jumala suo ja näin on tarkoitettu.

Soitin sairaalaan ja kyselin Arin tilannetta. Toinenkin puhelin pirisi, joten lopetin lyhyeen. Arin kuume oli poissa, mutta crp yli 50. Huomenna uudet verikokeet, allergia tutkitaan myös, kuten toivoin.

Kuvittelin käveleväni Arin luo, mutta en ehtinyt. Hyppäsin autoon puoli kolmelta, ja olin mekein viiteen asti, kunnes lähdin pyhäkoulua pitämään Metsäkallioon. Jäin vielä naisteniltaan viereiseen tilaan, jossa Clarita, filippiiniläinen lähetystyöntekijä, piti opetusta. Poistuin vähän kesken, sillä halusin jo päästä kotiin.

Kävin vielä iltalenkillä. Löysin yhden tölkin, sekä suloisen tyttöpatsaan, josta kuvani ovat. Se oli päällään lumikasassa radan vieressä. Kenen oma se on ollut, en tiedä. Nyt se on minun.

Kävelyni päätarkoitus oli hakea pari virkkuukoukkua ystäväni Saijan luota. Olin ostanut lankaa kesälippiksen virkkaamista varten, mutta sopiva koukku puuttui.

Virkkuulangan ostamisessa toteutin eilisen saarnan opetusta. Katselin kaihoisasti nättiä lippistä käsityöliikkeen ikkunassa. Ajattelin, että lanka on kallista, en raaski ostaa nyt, ehkä myöhemmin. Jatkoin matkaa.

Mietin saarnaa. Jumala on luvannut pitää huolen, ystäväni haluaa tuollaisen lippiksen, ja ehkä se olisi itsellenikin hauska ja piristävä. Niinpä palasin takaisin ja menin ostamaan langat. Myyjä oli mukava. Tuonne voisi mennä kahville joskus.

Yleensä olen ollut vastapäisessä kahvilassa Elisan kanssa, mutta siellä tapaa olla samaan aikaan paappabileet, eli aika täyttä. Paapat tuskin kansoittavat käsityönettikahvilaa, joten ehkä voisimme siirtyä sinne kahvittelemaan jatkossa. Katsotaan, mitä Elisa asiaan sanoo.

Oivalsin jotain tänään, vai eilenkö se oli. Ihan kuin hartaustilaisuuteen asennoidutaan toisin kuin johonkin muualle mennessä, niin sairaalaan mennessä minun on myös kerättävä asennetta.

En voi mennä kuin ohimarssien Arin luo. Minulla on oltava vähintään tunti aikaa, että voin mennä ollenkaan. Arin tilanteeseen en voi laskeutua samalla metelillä kuin voin kohdata jonkun kadulla. On ikään kuin hiljennettävä volyymia, luovuttava kiireestä ja maailman hälinästä.

Jos vierailuun ei ole aikaa riittävästi, en kykene menemään ollenkaan. Kuin laskeutuisi paastoon. Asenne on vaihdettava, vauhtimittari on muutettava eri tasolle. En tiedä, miten asiaa kuvaisin parhaiten.

Tänään minulla oli tarpeeksi aikaa, kun syöksyin paikalle autolla. Menin suoraan osastonhoitajan puheille selvittämään, mikä Arin tilanne on. Keuhkokuvassa Ari oli ollut, vaikka keuhkoista ei ollut kuulunut rohinaa. Huomenna tiedän enemmän.

Sitten Arin huoneeseen. Puhalsin Arille niskatyynyn ja etsin päällisen siihen. Tyyny tuntui hyvältä Arin mielestä. Päätimme kuunnella Enid Blytonin Aution talon salaisuus. Tilaan lisää kyseistä sarjaa. Harmitonta, kevyttä, hauskaa. Nauraa hohotin hillittömästi välillä. Arikin piti siitä, mutta ei juuri naurellut, oli väsynyt varmaan. Minulla kai purkautui nauruna helpotus siitä, että Ari oli taas entisensä.

Hoitajia poikkesi huoneessa hoitotoimissa tai ovella kysymässä, miten menee. Minä join kahvia, ja Ari oli tyytyväinen sen takia. Kudoin pipon valmiiksi. Kyllä sitä kestikin kutoa.

Rukoilimme. Lähdin pyhäkouluun. Äiti soitti iloisen puhelun, hän pärjää ja Jumala pitää hänestä huolen, kuten isästäkin, niin uskon.

Kotiin tultuani nautin kirjasta ja syömisestä. Ystävä soitti, puhuimme pitkään, pitkästä aikaa. Sitten vasta kirjoittelemaan.

Tero kyselee jäätelöä, mutta sitä ei ole. Söin viimeiset pari päivää sitten. Menemme vähitellen nukkumaan, huomenna saamme Jumalan armosta herätä uuteen päivään, jos hän suo. Nuku sinäkin hyvin, arvoisa lukijani, ja nouse iloiten uuteen päivään!