27.02.2011 - Kävelyä ja kirkottelua!

Viimaa, pakkasta pikkuisen.

Tänään olen kävellyt melkein enemmän kuin koko alkuvuonna yhteensä. Lähes 10 kilometriä. Päivällä jätin Teron laittamaan ruokaa ja lähdin käymään Hietasaaressa. En mennyt uimaan. Palautin vain avainkoodin, joka vaihdettiin kaikille, kun monen avaimessa oli vikaa. Posti toi jo uudet ja toimivat.

Minulle yllätyksenä Hietasaari pullisteli porukkaa. Oli poniajelua lapsille, iglua ja makkaraakin jotkut popsivat. Vanhemmat olivat lähteneet lapsineen ulkoilemaan. Mukavaa.

Keploteltuani avainläpykän irti avaimenperästä join kupin kuumaa mehua Pingviinisaunalla. Ovi oli auki ja paikkaa esiteltiin kiinnostuneille. Koskahan uskaltaisin mennä pulahtamaan? En tiedä vielä.

Tero tarvitsi autoa, kun olimme ruokailleet. Vaihtoehdokseni jäi apostolinkyyti sairaalaan. Hyvää se vain teki, roskaevankeliointini jatkui. Illalla palatessani oli tosin kylmä viima. Vaikka minulla oli paksun pipon lisäksi huppu, takaraivoani alkoi pakottaa keljun tapansa mukaan. Onneksi tilanne helpotti heti, kun pääsin kotiin ja menin lämpimään suihkuun.

Ari oli pyhävaatteissaan vuoteessa odottamassa, kun menin kolmen jälkeen hänen luokseen. Onneksi aloimme nostaa häntä tuoliin hyvissä ajoin nosturilla hoitajan kanssa, sillä nosturi juuttui ilmaan. Siellä Ari killui kuin kapalovauva haikaran nyytissä. Ei päässyt alas eikä muuallekaan.

Nosturi ei suostunut inahtamaan rukouksistamme huolimatta. Nostimme sängyn kattoa kohti ja laskimme Arin takaisin sänkyyn. Silloin kapistus elpyi. Se alkoi toimia ja nostimme Arin uudestaan ilmaan ja tuoliin.

Ari väsähti jostain syystä. Menimme viideksi kaupungin kirkkoon, ja hyvin meillä siellä meni. Ari vain oli väsynyt, silmät kiinni melkein koko ajan. Hänellä oli ilmeisesti pää kipeä.

Kirkossa tapasin erään rakkaan, vanhan ystäväpariskunnan, jotka ovat meidän esirukoilijoitamme, muiden muassa. Oli ilo kohdata heitä. Yksi raamattupiiriläiseni tuli viereeni istumaan, toisella oli musiikkivastuu miehensä kanssa samassa kirkossa.

Aurasen Seppo puhui uskossa kasvamisesta, mutta en jaksanut keskittyä oikein hyvin tänään. Laulut olivat ihania, ja välillä yritin laulaa, mutta ääneni ei kestänyt sitä, joten piti vaieta ja imeä pastillia.

Emme menneet kahville alakertaan, sillä Ari ei halunnut, eikä taksin tuloonkaan ollut paljon aikaa. Saattelin Arin vuoteeseen sairaalassa, hoitaja tuli avukseni. Lämpö oli 37 astetta, mittasin, sillä Ari oli aika punakka, silmä oli tulehtunut.

Arin huoneen vieressä aulassa on muovitettu nurkkaus, jossa kuivataan koneellisesti kastunutta välikattoa. Vesivahinko. Toivottavasti sieltä ei lentele homeitiöitä potilaiden nenään. Vai voiko olla lentelemättä?!

Rukoilin Arin puolesta ja hänen kanssaan kiitosrukoksen, että saimme reissun taas tehdyksi. Ari jäi kuuntelemaan radiota, tai sitten nukahti.

Otin tukanleikkuuvälineet eteiseen esille tullessani kotiin. Minun on pitänyt joka päivä menneellä viikolla ottaa ne mukaani leikatakseni Arin tukan. En ole muistanut tähän mennessä. Eväät ja käsityön sen sijaan olen muistanut päivittäin. Oma hyvä on aina ensin, niinpä se näyttää olevan. "Oma suu lähinnä", sanottiin entisaikaan.

Eilisen päivän teksti Lutherin kirjassa "Mannaa Jumalan lapsille", oli omakohtaisesti koettua. Laitoin sen Kirjoituksiini. Jokainen, joka on pitempään uskossa, varmaan jossain tilanteessa kokee tuota samaa. Mitä hartaammin rukoilee, sitä vaikeammaksi näyttää menevän.

Niinhän israelilaisillekin kävi. Jumala lupasi vapauttaa heidät, kun he huusivat Jumalalta apua. Tilanne kävi kuitenkin entistä kurjemmaksi. "Ethän sinä todellisesti vapautakaan", Mooses huusi. Jumalan suunnitelma käynee usein kuitenkin kuoleman kautta. Kaikki luulot tilanteen paranemisesta, parantumisesta, tehtävän alkamisesta tai muusta sellaista karisevat.

Kirjani kanssa kävi juuri noin. Olin luopunut toivosta saada sitä koskaan julkaistuksi, eikä sillä lopulta ollut väliäkään, kunnes Jumala nosti asian esiin, ja piti panna toimeksi.

Olemme Arin kanssa kuunnelleet kirjaa, joka kertoo samasta asiasta. Kaisu, päähenkilö, luovuttaa ja hautaa lähetyskutsunsa, sillä kaikki mahdollisuudet lähteä ovat loppuneet. Kuitenkin asian luovuttaminen itseltä pois saikin sen avautumaan. Minkä me luovutamme, sen me saamme. Tai mistä me luovumme, se meille annetaan.

Hyvällä mielellä menen iltapalalle ja kirjaa lukemaan. Voi hyvin, arvoisa lukijani, ja siunattu olkoon alkava viikkosi!