24.02.2011 - Napin kohtalo!

Pakkasta kuistilla -20. Kylmä viima muutenkin. Aurinko kyllä paistoi päivällä.

Minulla on tottelevainen tytär. Heti kiskaisi tyhjän kaljatölkin sisälle autoon takin ratkeamisen uhallakin, kun äiti komensi. Vaikka ei tytär meinannut tajuta, mitä tarkoitan, kun vinkaisin "ota"!

Olimme matkalla kirjastoon eilen hyvissä ajoin. Jo kaukaa siinsi näkökenttääni tölkkeröinen tien reunassa risteyksen jälkeen, eikä muita autoja silmänkantamattomiin. Terhi-riepu ei ole yhtä valistunut keräilyssä kuin äitinsä. Toivon hänen kuitenkin olevan kehityskelpoinen tässä suhteessa. Luulin, että hän huomaa saman kuin minä. Mitä vielä. Rahat olisivat jääneet kadulle lojumaan, jos asia olisi riippunut yksin hänestä.

Kun siis karjahdin "ota", Terhi kiskaisi oven auki, vaikka koitti vikistä, mitä pitää ottaa. Samalla narahti jotain pahanpuoleisesti. Tänään selvisi, mikä se oli. Nappi Terhin takin vyöltä takaa. Löysin sen auton penkin takaa lattialta, kun kollasin autossa.

Jo Terhin kavutessa autoon pelkääjän paikalle hänen täytyi tehdä tilaa jaloilleen, sillä lattialla pyöri äidin löytöjä. Tämä oli tarpeellinen opintomatka tyttärelle. Meinasimme kuolla nauruun, ja Terhi sanoi, että odotas, kun Jyrki kuulee tästä. Minähän en aikoinaan nähnyt Jyrkiä ollenkaan tien reunassa, vain tyhjän pullon.

Eilinen autonavainten putoaminen ei jäänyt ainokaiseksi. Kun lähdimme kirjastolta, avain oli taas hukassa. Suunnittelimme jo kävelemistä, mutta kun tyhjensin laukkuni totaalisesti, avain löytyi pohjan alta.

Kun Terhi myöhemmin palasi Petrin luota, avainta ei ollut kuulemma missään. Mutta kun hän nuuski jälkiään, ne löytyivät hangesta. Ihmeellinen kadotuspäivä avainten suhteen. Harvoin noin käy monesti päivässä.

Itse kirjaston tilaisuus oli huippu. Tykki toimi ja kerroin kuvista, kun Terhi heijasti niitä kankaalle. Paikalle tuli 10 ihmistä itsemme lisäksi. Tuttuja ja kaukaisempiakin ihmisiä. Olin onnellinen jokaisesta, sillä pelkäsin, että joudumme ahmimaan kaksi pussia marianneja kahteen pekkaan.

Ennen tilaisuutta ystävällinen kirjastonhoitaja kävi sanomassa, että shampanjaa ei mielellään saisi juoda tai avata tilaisuudessa. Hmmh. Ei ollut tullut mieleeni, eikä näköjään muidenkaan mieleen. Sain ihanan kortin ja kynttilän eräältä pariskunnalta. Se oli rohkaisevaa. En odottanut mitään lahjoja, vain ihmisiä, jotka tulisivat juhlistamaan tilaisuutta.

Kukaan meistä ei ollut aiemmin ollut vastaavassa tilanteessa, joten emme tienneet, miten pitäisi toimia. Ilta oli kuitenkin onnistunut. Kolme varttia puhuin ja kuulijatkin sanoivat jotakin kirjasta. Eräs ystäväni jakaa niitä eteenpäin niin että hän oli taas itse ilman kirjaa. Koska se oli hänellä kesken, hän halusi itselleenkin ja vielä lisää jaettavaa. Kyllähän se minulle sopii.

Ennen tilaisuutta hörskötimme Terhin kanssa kaikkea olematonta ja nauroimme silmät vesissä. Otimme silloin muutaman kuvan. Seuraavaksi muistin kameran, kun viimeisen vieraan kantapäät vilahtivat nurkan taakse. Ei siis kuvia vieraista, valitettavasti. Tilaisuus oli niin intensiivinen, ettei kuvaaminen tullut mieleemmekään. Lämminhenkinen se oli ainakin. Jumala on kuullut rukoukset.

Terhikin sanoi jotain lopuksi ja se oli mukavaa. Hän kertoi, että hänelle kirja antaa tietoa myös isästä sekä kertoo tapahtumista, joita hän ei ole muistanutkaan. Se hänellä on jäänyt mieleen, että he lapset kysyivät isältä kaikkea, kuten esimerkiksi miten kaukana aurinko ja kuu ovat, tai miksi ne ovat siellä, missä ovat. Ja isä tiesi yleensä vastaukset.

Minulle oli tärkeää, että Terhi pääsi paikalle ja oli kanssani. Petrillä oli koulua illalla, joten hän ei voinut tulla. Eräs entinen naapurikin tuli paikalle, ja olin oikein iloinen hänestä.

Kun keräsimme kimpsumme ja lähdimme, kirjastonhoitaja kysyi innokkaasti, paljonko meitä oli.
-Yleensä on vain muutama ihminen, mutta teitä oli paljon, hän sanoi. Luulin, että meitä oli aika vähän ja muiden julkaisutilaisuuksissa sali pursuilee porukkaa. Mutta olin väärässä.

Terhi lähti päivällä kotiinsa, ja minä odotin erästä vierasta, mutta hän ei tullutkaan. Menin neljältä Arin luo. Arin hengitys raahasi. Kuitenkin hän halusi tuoliin ja alakertaan. Olen löytänyt kivan nurkan kirjastosta. Voimme katsella ulos ja kirjat ympäröivät meitä, joskus käy muita ihmisiä.

Tunnin olimme alhaalla, sitten Ari halusi vuoteeseen. Mittari kainaloon, 37,5 ja hetken päästä 38,1. Ari sai iltapanadolinsa vähän aimmein, lämpö laski 37,9:ään. Istuin keinussa ja kudoin. Kuuntelin Raamattua, Ari lähinnä nukkui. Olin laittanut lapaseni hänen käsiinsä, sillä ne olivat kylmät.

Jossain vaiheessa aloin kuunnella lähetysaiheista kirjaamme, jota kuuntelimme kirjastossakin. Ari silloinkin kyllä nukkui. Istuin keinussa Arin vuoteen vieressä ja kudoin pipoa eräälle rakkaalle ystävälleni. Sydämessäni ja suussani soi koko ajan ihana laulu:

"Oi, hänen rakkauttaan,
oi hänen rakkauttaan..."
Ja samalla olin täynnä Jumalan rauhaa, iloa ja rakkautta.

Kuka muistaa laulun sanat? Minä en muista tarkasti kuin tuon kohdan. Jos muistat, kirjoitatko edes osan sanoista vieraskirjaani, kiitos!

Nyt selvisi sekin, miksi Arin silmät ovat niin terveet nykyisin! Ihmettelin asiaa hoitajalle. Ero tuli selvästi sen jälkeen, kun Ari muutti pari kuukautta sitten toiselle osastolle, kokonaan eri taloon. Siinä talossa, mistä Ari muutti, tehdään nyt homeremonttia. Todennäköisesti Arinkin osastolla on siis hometta. Mutta ei sinne tietääkseni ole mitään remonttia tulossa.

Arin silmät ovat reagoineet homeelle edellisellä osastolla. Ne olivat aina punaiset,vuotavat ja rähmäiset. Ja mitä muuta se on aiheuttanut hänelle ja monelle muulle, Luoja yksin tietää. Toivon sydämestäni, ettei Arin tarvitse muuttaa takaisin tuonne osastolle vuoden lopussa takaisin, sillä en halua hänen enää altistuvat samalle. Silmät ovat niin terveet nyt.

Tänään kirjoitin pitkän kirjeen. Pitäisi kirjoittaa montakin, mutta en saa aikaiseksi. Mutta nyt kirjoitin, sillä sain sellaisen kirjeen, johon oli vastattava ja tein sen ilolla. Kiitän Jumalaa siitä, mitä hän on tekemässä.

Hyvät naapurini muuttivat pois. Harmillista, mutta uskon, että Jumala lähettää tilalle sellaisia, joita hän on seuraavaksi tarkoittanut naapurikseni. Rukoilen tulevan perheen puolesta ja odotan innolla heidän tapaamistaan, koska sitten muuttavatkin.

Naapurini kyllästyivät siihen, että varpaat jäätyvät lattiaan näillä pakkasilla. Totta se on. Vinkka käy lattianrajassa. Mutta minua se ei haittaa, kun kanssani ei asu pieniä lapsia. Vastaavasti kesällä tässä paistuu, mutta onnellisen tuulettimen omistajan ei tarvitse murehtia kesähelteitä. Eikä sen puoleen mitään muutakaan. Yritän siirtää murheeni heti Jeesukselle, niin elämä sujuu mukavammin. Aina se ei onnistu, mutta yritän sinnikkäästi kuitenkin.

Siirryn nauttimaan jotain vahvistavaa keittiöni puolelle ja toivotan siunattua rauhaa sinulle, arvoisa lukijani!