22.02.2011 - Siivoukseton päivä.

Parikymmentä astetta pakkasta. Aurinko paistoi.

On ollut pitkä ja vähän rankkakin päivä, eikä se ole vielä lopussa. Menen saunaan ja sitten odottelen Terhiä tulevaksi Helsingistä luokseni pariksi yöksi. Kiva päästä juttelemaan tyttären kanssa pitkästä aikaa.

Tänään menetin malttini eräässä asiassa, kun tilanne ei mennyt kuten kuvittelin, että sen pitäisi mennä. Sain mieleni takaisin vähitellen, ja minulla alkoi raksuttaa. Jumalahan johtaa minun elämääni eivätkä ihmiset. "Jos Herra on minun puolellani, mitä voivat ihmiset minulle tehdä", sanotaan Raamatussa. Sen jälkeen sain rauhan.

Ihmiset eivät johda uskovaa ihmistä, vaan Jumala johtaa ja huolehtii kaiken parhaaksemme. Se ei aina meitä miellytä sillä hetkellä, mutta mehän emme näe lopputulosta. Jumala tietää sen.

Ari oli rohinainen tänään. Niinpä nostimme hänet tuoliin ja tunnin hän nukkui tuolissaan kirjastossa. Minä kudoin ja rukoilin. Ari ei rohissut niin paljon istuallaan.

Terhi soitti. Juna oli seisoksissa Parkanon tienoilla. Oli sanottu, että joutuvat odottamaan ehkä tunnin, että sähkölangat saadaan paikoilleen. Jossain oli ollut tulipalo.

Raamattupiirimme oli antoisa. Luimme Matteuksen 10. luvun, keskustelimme ja rukoilimme. Keskustelimme maailman tilanteesta ja vainotuista kristityistä. Hengellinen tilanne myös kotikaupungissamme on erikoinen. Luther-Säätiö ei saa tiloja luterilaiselta seurakunnalta eikä helposti muiltakin kristillisiltä yhteisöiltä, mikä on tosi outoa. Maailmallinen meininki sopii kirkkoon, mutta kristillinen ei!

Itsellänikin oli aiemmin epäluuloinen suhtautuminen Luther-Säätiön jumalanpalvelusyhteisöön, sillä olin lukenut vain lehdestä jotain hajanaista tietoa. Siitä sai vaikutelman, että porukka on ahdasmielistä ja suvaitsematonta.

Kun itse olen nyt ollut mukana, huomaan, että olen palannut juurilleni. Luterilaisuus on minun hengellinen kotini, ja noissa jumalanpalveluksissa on kuin palaisin lapsuuden kirkkoon. Raamattua luettaessa kirkkoväki seisoo, kuten ennen vanhaan. Papin saarna kestää puoli tuntia. Se on opetusta parhaimmillaan. Siinä paimen rohkaisee ja opettaa lampaita, juuri minuakin, yksittäistä lammasta.

Ehtoollisen viettoon säätiössä suhtaudutaan kunnioittavasti, se on keskeinen osa jokaista jumalanpalvelusta. Pappi rukoilee paljon polvillaan. Ari saa ehtoollisviinin pikkulusikalla, johon pappi on laittanut pienen palan leipää, niin vähän sitä on, ettei se mene Arin henkeen, mutta hän saa sitä kuitenkin ihan kunnolla. Ortodoksikirkossa on kuulemma tuo tapa edelleen, pikkulusikkakäytäntö kaikilla.

Viime kerralla viini ja leipä loppuivat ennen aikojaan. Pappi siunasi kaavan mukaan lisää molempia. Papin on vaikea arvioida, minkä verran viiniä ja leipiä kuluu. Kun ne on siunattu, ne on käytettävä kaikki. Joskus papille jää vähän, joskus paljon, kun hän itse nauttii ehtoollisen lopuksi.

Olen luopunut ehtoollisenjako-oikeudestani, joka minulla oli 8 vuotta. Pidin siitä tehtävästä, mutta sen ymmärryksen mukaan, mikä minulla nyt on, se on papin tehtävä. Hän ottaa vastuun koko laumasta, minä saan olla lammas, ja se riittää minulle hyvin. On turvallista olla Jumalan sanan alla, hoidettavana itsekin, eikä jatkuvasti hoitaa muita. Tunnen olevani Jumalan sylissä.

Suvaitsevaisuus on päivän sana. Sitä olisi syytä miettiä moneen suuntaan.

Nyt lähden saunaan. Hyvää yötä, Jeesus myötä.