Kategoriat: Ajankohtaista

Mittariini ei ole luottamista. Sisäpäivä kurkkukivun takia.

"Aurinko armas valollansa
sai uuden päivän heräämään,
ja kaiken maan se loistollansa
taas nosti uuteen elämään.
Luojamme suuri, laupias,
yön poistit, kaikkivaltias."
Vk 540:1

Valolla on suurempi vaikutus ihmisen mielialaan kuin uskoisi. Tänään tuntui suloiselta, kun valo kirkasti tupaseni likaisista ikkunoista huolimatta. Valo kykenee läpäisemään melkoiset esteet tunkeutuessaan pimeisiin nurkkiin.

Vähän alakuloa on pukannut tänään, sillä kuntoni on aika rappiolla. Yskä nousee syvältä keuhkoputkestani, enkä ole siis arvannut lähteä postilaatikkoa kauemmaksi.

Viranomaisjahtia voin tosin harrastaa kotoakin päin. Tänään iltapäivällä viimein saavutin kuulevan korvan. Tuntui, että elämäni kirkastui!

Arin luokse en liioin mennyt. Vähän suunnittelin kyllä, mutta minulla kävi kirjan hakijoita tasaiseen tahtiin, joten en ehtinyt. Petrikin kävi, mikä on aina minusta tosi mukavaa. Hän käy suunnilleen kerran viikossa moikkaamassa, kun tulee töistä.

Kirjalasti n:o 3 ei tullut vielä, mutta huomenissa varmaan saapuu. Toivottavasti ei sillä aikaa, kun olemme Arin kanssa asioilla. Minua itse asiassa jännittää aika lailla mennä Arin kanssa kaupungille, vaikka käymme vain pankissa.

Koskahan Ari on käynyt pankissa viimeksi? 15-20 vuotta sitten? Miltä tuntuisi, jos en itse olisi käynyt vaikkapa pankissa noin pitkään aikaan? Tai käsitellyt koskaan euroja? Mahdoton kuvitella!

Tänä iltana on raamattupiirimme, mutta en mennyt sinne, koska tiedän, etten osaa olla ääneti, ja kurkun takia pitäisi olla. Mutta ystävät siellä rukoilevat ja minä rukoilen täällä. Sujuu sen niinkin välillä.

Luther kehottaa meitä kiittämään Jumalaa:
KIITTÄKÄÄ HERRAA, SILLÄ HÄN ON HYVÄ, SILLÄ HÄNEN ARMONSA PYSYY IANKAIKKISESTI.
" - - Tätä jaetta käytetään usein Raamatussa ja varsinkin Psalmien kirjassa. Se opettaa meille oikean, Jumalalle mieluisimman uhrin. Emme voi tehdä Jumalalle suurempaa ja parempaa työtä ja jalompaa jumalanpalvelusta kuin että kiitämme häntä."

Raamattu kehottaa kiittämään joka tilassa. Siihen pystymme vain, kun opimme, että kaikki yhdessä vaikuttaa parhaaksemme, vaikka emme sitä sillä hetkellä ymmärrä. Meidän pitäisi vain luottaa, mutta usein se on vaikeaa.

Varasin saunan tänä iltana. Menen hattu päässä makaamaan lauteille ja toivon ja rukoilen, että köhät ja muut häipyvät. Näköjään olen joutunut nyt itseni kanssa hillitseminkouluun: oma terveys ja kunto ovat koetuksella kuukaudesta toiseen. Ei niin, ettenkö silti pysty puuhailemaan kaikenlaista, kun saan tehdä sitä omaan tahtiini.

Tänään leivoin mustikkapiirakan. Siivonnut en ole muutamaan viikkoon, mutta odotan inspiraatiota. Tai parempaa kuntoa.

Se harmittaa, että en pääse ottamaan luontokuvia, kun keikun vaan sisällä, mutta eiköhän sekin päivä koita. Toivotan sinulle terveyttä ja siunausta tiistai-iltaasi, arvoisa lukijani!

Ihana valo ja taivaan sini!