31.01.2011 - Verenpaineen kohotusta kello kaksi.

Liukasta, pakkasta kai vähän.

Päivä alkoi mukavasti. Sain serkulta sähköpostia. Minulla on noin 66 serkkua, siis eräältä heistä. Pikkuserkuista en ole pitänyt lukua, se olisi liian työlästä.

Näillä näkymin minulla on tapaaminen muutaman päivän päästä serkun ynnä koulukaverien kera, jos Herra suo ja elämme. Mutta jos suunnitelmat muuttuvat, niin sitten tapahtunee jotain vielä parempaa tai paremmalla ajalla.

Serkku oli saanut postissa pelkän kirjekuoren minulta. Ilmeisesti joku muu sai sisällön. Kenties joku nyt onnellisena lukee kotisivuani ynnä ostelee kirjaani. Toivottavasti hän piti koristellusta kortistani. Serkulle jäi sentään itse tekemäni kirjekuori ja uusi osoitteeni sen kannessa. Kyllä vaan kannattaa laittaa nimensä kuoreen, tässä sen näimme. Ehkä kannattaisi myös sulkea kuori molemmista päistä ja kuten sivuiltakin.

Käväisin kaupassa, ostin pötyä pöytään. Kaksi ystävääni olivat tulossa puoliltapäivin hakemaan kirjoja. Korttihyllyn luona kaupassa pongasin erään pingviinin, avantouimarin. Juttelimme tuon ystävällisen rouvan kanssa hyvän tovin. Tämä on elämää: saada jutella ihmisen kanssa ilman, että on tuli hännän alla koko ajan.

Kotona katoin pöydän kauniisti. Ensin tuli Marja, ja kun hän lähti, tuli Erja. Siinä välissä käväisin lähistöllä kirjabisneksiä hoitamassa. Pyhä Henki hoiti meitä kahvipöydässä jutellessamme. Marjan piti kiitää töihin takaisin, mutta hän sai viettää rauhallisen hetken ystävänsä kanssa, eli tässä tapauksessa minun kanssani.

Erjan kanssa ehdimme rukoilla enemmän, ennen kuin hänen piti lähteä.

Päätin kipaista Verotoimistossa sairaalaan huristellessani. Sain viimein auton parkkiin. Sisään mennessäni havaitsin, että valitsin väärän päivän. Otin numerolapun, minua ennen oli vaivaiset 35 ihmistä.

Istuin rauhallisesti 15 sekuntia. Hoksasin, että kenties asiani onkin YRITYSASIA. Koetin mennä hissillä kolmanteen kerrokseen, mutta hissi ei inahtanutkaan. Rikki, niin luulin.

Menin ovesta portaisiin toisten perässä. Kolmannen kerroksen ovi oli lukossa. Palasin alemmaksi ja tiedustelin virkanaiselta, miten pääsen sisään kolmanteen. "Miten sinä olet tänne päässyt!", hän vinkaisi, aivan kuin olisin pankkirosvo, ryöväri tai salamurhaaja.

Sisuni kiehahti samantien. Näköjään pyhitys on kesken, vanha luontoni ei ole täysin kuolleessa tilassa.

Joku tuli avaamaan minulle oven takaisin tavallisen rahvaan sekaan. Sitä ennen sanoin minäkin pari valittua sanaa. Minähän etsin vain ihmistä, jolta voisin kysyä neuvoa.

Ehkä etsin neuvoa netistä. Tai sitten menen jonain aamuna lounas, päiväkahvi ja päivällinen mukanani odottamaan vuoroani, että tapaisin ihmisen numerolapun takaa kyseisestä puljusta.

Kelan kanssa minulla on myös neuvottelut kesken. Siellä arvotaan, mitä tällaiselle oudolle tyypille tehdään. Ihminen, joka ei sovi keskivertoraameihin, on vaikea ongelmatapaus. Hänet sysätään luukulta toiselle, eikä kukaan oikeasti tiedä, mitä tehdä mokomalle, mutta kukaan ei kehtaa sanoa sitä suoraan.

Meidän perheemme on aiheuttanut hankaluuksia jo pitempään. Yleensä Arin tapaiset ihmiset eivät ole naimisissa. Tavallisesti minun ikäisilläni naisilla ei ole Arin kuntoista miestä, jota vaimo haluaisi ehdottomasti pitää numero ykkösenä elämässään. Työ ohittaa miehen ja ymmärrän sen hyvin, jos puoliso on hyvin sairas. Mutta minulla onkin oma suunnitelmani Jumalalta, ja minä pidän siitä kiinni.

Tänään katsoimme Arin kanssa hyödyllisen ohjelman ihmisen hajuaistista. Kiinnostavaa, vähän vaihtelua elämäämme. Rukoilimme myöhemmin yhdessä, laitoin Arin takaisin sänkyynsä ja hän jäi kuuntelemaan Raamattua tyytyväisenä, kun lähdin viideltä kotiin. Lupasin taas huomenna mennä ja se sopi hänelle oikein hyvin. Hoitajalle kävin lähtiessäni sanomassa, että pegin alla iho on taas vähän punainen.

Pyykkitupa-aika. Jatkan vielä hetken kuluttua.

Urho Muroman eilinen teksti puhutteli:
"Ilman ehdotonta Herralle vihkiytymistä ei kukaan voi päästä sisälle siihen salaiseen elämänyhteyteen Herran kanssa, mikä on onnellisen kristillisen elämän salaisuus.

"Meidän onnettomuutemmehan on kristittyinäkin juuri siinä, että elämäämme hallitsee kaksi tahtoa, oma tahto ja Herran tahto. Juuri tästä, kahden täysin erilaisen tahdon hallinnasta johtuvat sitten ne monet sisäiset ristiriidat ja ulkonaiset vaikeudet, jotka tulevat osaksemme.

"Jos kerta kaikkiaan pääsemme siihen, että elämämme on sillä lailla annettu Herralle, että sitä hallitsee nyt vain hänen tahtonsa, silloin sinne tulee suuri sisäinen sopusointu ja rauha.

"Näin voi tapahtua ainoastaan sen ihmisen elämässä, joka on kokenut tuon syvän armon kokemuksen, täydellisen puhdistuksen synneistään. Vain se, joka on saanut hyvän omantunnon ja puhtaan sydämen, on saanut edellytykset onnelliseen elämään Herran yhteydessä. Tämä vaatii kuitenkin ihmisen puolelta täydellistä tahtonsa alistamista Herran tahdon alaiseksi, jotta tuo armon sopusointu pääsisi vallitsevaksi hänen elämässään.

"Mikä onkaan ihanampaa kuin se, että näin tapahtuu." -Onnellisen elämän salaisuus.

Sanon "aamen" tuohon tekstiin. Herra tuohon tilaan saattakoon täydellisesti ja kokonaan. Tapahtukoon Hänen tahtonsa, haluan sanoa.

Pyykit alkavat olla kuivausrumpuun valmiina, joten on mentävä.
Siunausta iltaasi, arvoisa lukijani!