27.01.2011 - Perhe on paras ja rakas!

Pakkasta, kirkasta, talvista.

Terveisiä Espoosta! Tulin jokin aika sitten pikkuista Saraa katsomaan. Tyttö on suloisen syötävä, meni juuri nukkumaan. Vakavana hän katseli mummoa, ennen kuin alkoi naureskella. Parempi katsoa kuin katua, ajattelee pikkuinen, ja se on aivan oikein. Onpa mukava olla täällä rakkaitten ihmisten luona!

Aamulla tein jo valmiiksi runsaat eväät matkaa varten. Sitten pynttäydyin pyhävaatteisiin ja menin Arin luo yhdentoista maissa. Ari oli ollut kylvyssä ja halusi istumaan. Hoitajat olivat varattuja, heitä ei näkynyt, enkä kehdannut soitella. Niinpä pistin Arin tuoliin. Olimme vain Arin omassa huoneessa. Ari oli taas limainen.

Minä makoilin Arin sängyssä, Ari tuolissaan. Katsoimme Veijo Piipposen ja Annikki Hartikaisen ohjelman seiskalta ja sanoimme Arin kanssa aamen heidän puheisiinsa.

Tärkeämpää kuin oikeaan oppiin tuijottaminen on katsoa Jeesukseen. Maailman ihmiset, ei-uskovat, ovat sekaisin meidän uskovien moninaisista eroavaisuuksista, niin etteivät tiedä, mikä on oikein ja mikä väärin.

Samaa kertoi eräs ystävä. Hänelle oli joku sanonut, että helluntailaisilla on kuulemma ihan erilainen Raamattu kuin muilla. Ei pidä paikkaansa kuten ei sekään, että Kansanlähetys olisi lahko. Lahko on sellainen, joka on mielestään ainoa oikein uskovien ryhmä.

Koska me uskovat keskitymme enemmän oppikysymyksiin kuin Jeesukseen, ihmiset eivät tiedä, mitä ajattelisivat. Eivät he uskalla mennä oikein mihinkään, kun eivät voi luottaa uskovaisiin.

Tuossa ohjelmassa oli paljon hyvää, vaikka yhdessä asiassa olin eri mieltä. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että yksi kaste riittää, kun ihminen uskoo. Ei tarvitse mennä uudestaan kasteelle. Tästä en tahdo väitellä kenenkään kanssa, mutta minulla on siitä omakohtainen vankka käsitys, ja jokainen, jolla on toisenlainen, saa vapaasti pitää omansa.

Jeesus ei ole jaettu, vaan me saamme katsoa häneen erilaisista käsityksistämme huolimatta. Autuas se, joka ei tuomitse itseään siitä, minkä ymmärtää oikeaksi, tai jotain vastaavaa sanoo Raamattu.

Kun Ari oli tunnin istuskellut ja minä makoillut, hoitaja tuli auttamaan ja laitoimme Arin vuoteeseen. Sitten kurvasin päiväkotiin, jossa olin pitkään töissä parina vuosikymmenenä.

Tapasin juhlassa useita vanhoja kollegoja. Lapset lauloivat, pari puhetta pidettiin, kahvia juotiin ja kakkua söimme. En ennättänyt kovin kauan viipyä, sillä aikomukseni oli ehtiä kolmen junaan.

Hyvä, kun eväät olivat valmiina, laukku selkään ja menoksi. Ihmettelin, miksi porukat roikkuivat aseman sisällä, vaikka juna oli jo asemalla. Päätin, että ongelma on heidän, mutta minä aion saada istumapaikan.

Juna lähtikin heti, kun pääsin istumaan. Etuajassa. Vähitellen tajusin, että olinkin kiilannut aiempaan junaan. Ei haitannut. Sainpa kutoa Seinäjoen asemalla vähän pitempään.

Seinäjoelta juna lähti selvästi väärään suuntaan. Sanoinkin sen ääneen ihan. Kolme nuorta ihmistä vilkaisi minuun ja ilme kertoi: puhuuko tuo itsekseen? Yksi sentään vastasi, että kyllä tämä menee oikeaan suuntaan. Lisäsin siihen: riippuu tietysti, mihin suuntaan kuvittelee olevansa menossa. Tällä kertaa sanoin hiljempaa, sillä en halunnut isomman pöpin mainetta.

Söin heti evääni, siis jo Vaasan asemalta lähdettäessä. Loppumatkasta meinasin kuolla janoon, sillä taisi tulla kiskaistua paketillinen graavilohta. Tietysti -30% alennuksella. Siis tavallaan söin vajaan paketin. Mutta jano oli koko paketin edestä.

Kudoin yhden lapasen matkalla ja aloitin pipoa. Jyrki oli vastassa ja pian olimmekin perillä. Lunta on täälläkin etelässä kuten meillä Vaasassa.

Jyrki ja Maarit saivat kirjani, ja tutkivat sitä heti.

Nyt painellaan pian nukkumaan, kunhan iltarukoukset on rukoiltu, sillä Jyrkillä on varhainen herätys.
Siunausta loppuviikkoosi, arvoisa lukijani!

jk. Viimeiset ensimmäisen erän kirjat menneet, paitsi jo varatut: uusi lasti saisi tulla!