21.01.2011 - Vähän myöhässä koko ajan!

Pikkuisen pakkasta, kirkas ja kaunis päivä, muistaakseni.

Uusi pullostuskausi alkoi tänään! Tosin vuosi on edennyt pitkälle, eikä vihkossani oli tätä ennen yhtään merkintää löydetyistä pulloista, purkeista tai muista rahanarvoisista tavaroista. Nyt kuitenkin tärppäsi, ja kauden avaus on totta. Hanget kätkevät pullojen lisäksi autoja ja muuta pikkutavaraa. Toivottavasti eivät sentään ihmisiä.

Tänään oli pyykkipäivä, sillä alikersantti toi pyykkipussinsa mukanaan. Hän myös hoiti pyykit loppuun, minä vein ne koneeseen. Luimme yhdessä vähän Raamattua aamulla, mutta minulla oli tuli hännän alla ja oli vaikea keskittyä. Ystävä odotti minua kanssaan rukoilemaan ennen tärkeää menoaan.

Sain tehtyä korttini loppuun ja viedyksi osan jo postiin. Joutavat mennä kakkospostilla, tulee halvemmaksi. Voi ei: niihinhän olisi pitänyt laittaa kakkonen, mutta en muistanut! Saa nähdä, tuleeko koko lössi takaisin minulle. Tällaista säheltämistä tämä päivä on ollut.

Arin luona sentään ehdin olla rauhassa pari tuntia. Ari voi hyvin. Kantapään rakko on melkein parantunut. Hän halusi istumaan, ja hoitaja laittoi kanssani Arin pukeisiin ja tuoliin. Menimme aulaan, tapamme mukaan.

Katsoimme Jim-kanavalta hienon kalastusohjelman. Ari nukkui osan ajasta ja yski aikamoisesti. Mutta se on hyvä. Ei puhkea tulehduksia. Onneksi Arin huone on aulan vieressä, joten meidän oli helppo kipaista imuttamassa huoneessa.

Aula on tosi viihtyisä. Istuin siellä keinussa, jalat jalkatyynyllä. Join termospullokahvia ja välillä kudoin. Kun Ari ei enää halunnut istua, menimme takaisin huoneeseen. Hoitaja tuli auttelemaan. Työ käy näppärämmin yhdessä.

Tänään teimme tärkeän havainnon, kun pohdimme ystävän kanssa syntyjä syviä. Kärjistän, niin asia tulee ilmeisemmäksi:

Jotkut ihmiset tottuvat elämään mukavasti ja helppoa elämää. Kun sitten pitäisi kohdata sairautta tai sairaita ihmisiä, siihen ei ole mitään eväitä. Se maailma on vieras, ei ole sanoja eikä kykyä asettua toisen asemaan. Maailmat eivät kohtaa.

Toinen ryhmä ihmisiä on niitä, joiden elämä on pelkkää raatamista ja sairautta. Jos sitten elämä muuttuisi helpommaksi, ei osaa ollakaan! Edelleen tällainen ihminen kaivelee kamaluuksia, koska ei kykene elämään toisenlaista elämää.

Kipukin voi kroonistua. Siihen voi tottua. Vaikka kivun aihettaja paranisi, mutta kipua on jatkunut pitkään, aivot viestittävät kivun tunnetta. Hyvä esimerkki siitä on kipu amputoidussa raajassa!

Jos lapsi on elänyt vaikkapa väkivaltaisessa perheyhteydessä tai riippuvuuksien täyttämäää lapsuutta, toisin sanoen kotona on ollut "virtahepo olohuoneessa", hän todennäköisesti hakeutuu parisuhteeseen, jossa hän voi toteuttaa tuota samaa mallia. Muuta tapaa elää ei hänellä ole.

Itse tunnistan itseni sellaisista ympyröistä, jossa työ täyttää suuren osan elämää. Lisäksi sairaus ja sairaat täyttävät kuvioni. On vaikea olla toisenlaisissa "piireissä". En osaa olla, käsikirjoitus puuttuu!

Uskon, että Jumala tahtoo, että voisimme vapautua itse kukin ahtaista ympyröistämme. Ei niin, että tahtoisin pois sairaiden tai kärsivien luota. Mutta avartumista kaipaan. Kristus on vapauteen vapauttanut meidät, sanoo Raamattu. Eikö se tarkoita elämää, jossa ei olla jämähdetty kankeisiin kaavoihin, vaan voidaan oppia uusiakin tapoja elää Jumalan yhteydessä?

Sydämessäni koen, että jotain uutta on alkamassa elämässäni. Olen siitä sangen kiitollinen Jumalalle.

Pelottaa vähäsen kirjani julki tulo. Minusta kirjani sanoma on tärkeä ja esiin tulemisen arvoinen. Kirjoitan henkilökohtaisista asioista, mutta ne eivät ole sellaisia, etteikö niitä muillekin tapahdu, sillä "ei ole mitään uutta auringon alla".

Kun menimme ensimmäiselle avioliittoleirille Arin kanssa 26 vuotta sitten, siellä kaikki oli minulle täysin uutta! En ollut edes tiennyt, että sisimpiä asioita voi muuttaa sanoiksi. Kuitenkin ymmärsin täysin, mistä puhutaan: asioista, joita itsekin elin.

Toivon, että olen osannut muuttaa sanoiksi kirjassani toistenkin ihmisten kokemuksia. Pelkoni tulee siitä, jos sitä voin peloksi sanoa, että pelkään ylpistymistä. Ja toisaalta lytistymistä. Mutta kun on pankki ryöstetty, päin punaisia ajo on pikku juttu, vertausta käyttääkseni. Jumalan avulla tahdon kasvaa ihmisenä kirjani myötä. Voi tulla rakeita ja jäitä, mutta Herra minut tuntee ja haluan pysyä Hänessä tämän kirjankin suhteen.

Urho Muroma sanoo Onnellisen elämän salaisuus -kirjassaan:
"Luther vertaa Herran seurakuntaa suureen sairaalaan, jossa kaikki ovat syntiä sairastavia potilaita. Toiset näyttävät olevan vakavammin sairaita, toiset lievemmin, mutta kaikki ovat lopulta yhtä sairaita. Näiden sairastavien keskellä kulkee nyt Suuri Parantaja.

"Eihän hänen päähänsäkään voisi pälkähtää heittää noita kaikkein sairaimpia potilaita ulos sairaalasta, vaan juuri heihin hän kohdistaa suurimman huolenpitonsa. Oikeastaan hänellä onkin vain yksi ainoa parantava lääke:

"Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan veri. Tämä veri puhdistaa pelkästä armosta. Ainoastaan tämän veren turvissa syntinen uskaltaa kilvoitella taivasta kohti. Ainoastaan tämän veren ansiosta hän uskoo kerran pääsevänsä sisälle taivasten valtakuntaan.

"Todella ihmeellinen on armo. Se on yhtä vapaa kuin ilma, jota hengitämme. Se on elämän vesi, joka on kaikkien saatavilla. Herra sanoo: "Joka on janoissaan, tulkoon. Joka haluaa, saa lahjaksi elämän vettä."

"Ystävät, pelastus on täydellinen lahja, jonka saamisessa meillä ei ole pienintäkään osuutta. Se annetaan meille täydellisenä lahjana, armon lahjana, jos vain ojennamme kätemme ottaaksemme sen vastaan." -Täyttä elämää, päivähartauskirja.

Tämän aamun psalmi puhutteli minua. Pitkästä aikaa koin, että Sana aukesi minulle:
"Ei hän tee meille syntiemme mukaan eikä rankaise pahojen tekojemme mukaan.
Sillä niin korkealla kuin taivas on maasta, niin suuri on hänen armonsa voima niitä kohtaan, jotka häntä pelkäävät.
Niin kaukana kuin itä on lännestä, niin kauas hän siirtää meistä rikkomuksemme." Ps 103:10-12.

Kerroin pelosta, mikä minulla on kirjani suhteen. Se juontaa juurensa Jumalan pelkoon. Pelkään, että alan kehuskella itseäni, sillä siinä olen lahjakas. Tai annan ymmärtää, että olen parempi kuin olenkaan. En halua mennä ohi Jumalan ja totuuden.

Väärä vaatimattomuuskin on ärsyttävää. Jos on vaan huono ja kurja ja hokee sitä, ei sellaista kestä kuunnella. Tulisi ojentautua sen mukaan, mikä on totta ja oikein, sopivassa määrin. Sen kun osaisin, niin viisas olisin.

Minusta tuntuu, että olen alueella, jota en tunnista. Mutta onneksi Jumala on armollisempi minua kohtaan, kuin itse olen ja mahdollisesti muut ihmiset. Hän sallii erehdykset, ylilyönnit ja möhläykset ja rakastaa siitä huolimatta! Osasyynä pelkooni on tämän rakkauden menettäminen. Että teen jotain, mitä en voi saada anteeksi.

Nyt omasta(kin) mielestäni juttuni vajoaa kellariin, joten nokka nousuun ja iloa ilmeeseen. Hyvän Jumalan turvissa on suloista elää ja mennä eteenpäin. Oli sitten millainen hyvänsä. Onnistumisia/möhlintöjä ei taivaan portilla lasketa. Siellä kysytään vain, olenko minä Jeesukselle rakas. Ja minä olen, jos olen tullut hänen tykönsä. Jumala siihen meitä jokaista auttakoon.

Kävin sorkkalöylyjä ottamassa saunassa ja kylläpä uuvahdin. Mutta hetken levon jälkeen istahdin koneelle ja piristyin.

Tänään sain tiedon, että kirjalähetykseni on tulossa! Itse asiassa tilasin jo lisääkin. Aion käydä viemässä kirjoja sekä Nevadan suuntaan, että Helsinkiin: oikolukijalle ja lapsillemme.

Olen tehnyt kirjanpitosuunnitelmia ja ottanut selvää, miten toimia, että pysyn lain kaidalla polulla. En halua menettää yöuniani epäselvien veroasioiden takia. Kaikki pitää olla selvää pässinlihaa. Pimeitä puuhia en harrasta.

Nyt on saunalimsan aika. Toivotan makeita yöunia, arvoisa lukijani!