Kategoriat: Ajankohtaista

Oi, miten kauniita amarylliksiä jotkut saavat kukkimaan! Tämä vuodeosaston aulasta.

Pakkasta, hiukan taas uutta lunta entisen lisäksi.

Puolenyön jälkeen nukkumaan, neljältä hereille. Enkä saanut unta enää rentoutusyrityksistäni huolimatta. Kykenin sentään rukoilemaan, mutta lopulta kyllästyin kukkumiseeni. Heitin nukahtamislääkettä kurkun perälle ja menin keinuun tainnuttamaan itseäni.

Jos mörkö olisi kurkistanut tupaan, kirkuen olisi juossut karkuun. Minulla oli villainen shaali pääni yli vedettynä, peitto päälläni ja jalat sohvalla. Kun aloin vaipua tainnoksiin, hilauduin sohvalle ja uinuin autuaasti kymmeneen asti.

Viikonloppuisin radio Deistä kuuluu varhaisesta aamusta lähtien vanhoja hengellisiä lauluja. Viideltä laitoin radion hiljaiselle kuulumaan. Puolitokkurassa oli turvallista kuulla tuttuja lauluja, vaikka en kunnolla niitä tunnistanutkaan.

Teron kanssa luimme Galatalaiskirjeestä neljä lukua päivällä. Mukava, kun Teron flunssa on ohi. Hän on ollut melkein koko syksyn yskäinen. Armeijassa taudit jylläävät, mutta nyt Terolla on terveempi vaihe.

Pääsin Teron kyydissä sairaalaan Arin luo. Kutimet mukana, termospullo eväineen tietysti. Ari halusi tuoliin, ja hoitajat tulivat auttelemaan. Pian istuimme vakiopaikallamme aulassa.

Vuodet ovat vierineet, Arin sairaus jatkuu. Olen saavuttanut tällä hetkellä seesteisen vaiheen suhteessa tilanteeseemme. Televisiosta ei tullut kunnollista ohjelmaa, joten suljin sen. Istuimme hiljaa, minä keinussa, Ari vieressäni pyörätuolissa silmät kiinni ajoittain.

Sanoin Arille, että olen hyvin tyytyväinen ja onnellinen juuri nyt tässä Arin lähellä. Ari nyökkäsi ja sanoi, että hänkin on. Ei hän ääntänyt kunnolla, mutta tiesin, mitä hän sanoi. Tyyni rauha vallitsi välillämme.

Tunnin jälkeen suunnilleen Ari halusi vuoteeseen, ja hoitelin hänet sinne. Hoitaja kävi välillä kysymässä, onko kaikki hyvin, tarvitseeko Ari jotain. Juttelimme jonkin aikaa langoista ja kutomisesta.

Etsin Arille huomista varten vaatteet kirkkoon menoa varten. Menemme ensimmäiseen Luther-säätiön ehtoollistilaisuuteen, mikä Vaasassa järjestetään huomenna viideltä. Menemme siis, jos Herra suo. On varauduttava siihen, että Hän ei kenties suokaan.

Kävelin kotiin sairaalasta viiden jälkeen. Luonto on kaunis, otin muutaman kuvan. Kotona olen ollut hiljaisuudessa, kutonut, soittanut ystävälle ja makoillut sohvalla ja syönyt vähän liikaa. Kiitän taas kodistani Jumalaa! Minkä suloisen turvapaikan Herra minulle antoikaan viime kesänä!

Kirjanpidolliset toimet ovat vaatineet tänäänkin hiukan aktiivisuuttani. Olen lisännyt vihkoon tietoja, tilauksia ja huomioonotettavia seikkoja kirjaani liittyen. Odotan mahdollisesti jo maanantaina ensimmäisen kirjalastin saapumista.

Ensin tilasin niitä vähän. Sitten alkoi tuntua, että AIVAN liian vähän. Tuli tosi kamala olo siitä, ja tilasin pitkän harkinnan jälkeen lisää. Jälleen törkeä olo: kenen minä luulen tilaavan näin PALJON!

Mitä tästä opimme? Tekipä niin tai näin, aina epäilys kalvaa ja riuduttaa. Sen kanssa on vain opittava elämään, niin kauan kuin maata tallomme.

Kerran aika loppuu ja iankaikkisuus alkaa. Silloin päättyvät maalliset murheet ja alkaa ikuinen ilo Jeesuksen kanssa. On tähdättävä siihen, että pysyy Hänen kelkassaan loppuun asti. Vain se voittaa, joka ei jätä juoksua kesken, vaan pysyy kehissä maaliviivalle asti. Katse on pidettävä Hänessä, joka on voitonseppeleen kanssa maalissa odottamassa ja rohkaisemassa perille asti.

Eräs lähetti tiivistää rukousaiheensa kahteen tärkeimpään. Hän pyytää joka kerta rukoilemaan Jumala-suhteensa ja terveytensä puolesta. Siinäpä oleelliset asiat, kun on kaukana vieraalla maalla. Niin kuin me kaikki olemme vierailla veräjillä, kaukana Isän kodista, kunnes viimeinen veräjä avautuu.

Koska ajatukseni ei lennä nyt korkeammalle, on aika tehdä mahalasku sohvalle kutimen pariin. Voi hyvin, arvoisa lukijani. Herra olkoon kanssasi!

Arin ja minun vakiopaikka aulassa