Kategoriat: Muu kirjoitus
Vastasin Kodin Kuvalehden kirjoitukseen, se julkaistiin 2.12.2010.
Hoidin miestäni monta vuotta kotona, kunnes minun oli laitettava hänet palvelutaloon. Meillä oli neljä pientä lasta ja paloin loppuun. Väsyin niin, että pelkäsin alkavani vihata miestäni, ja sitä en halunnut.
Mies ei halunnut lähteä kotoa, mutta minun oli terveenä otettava vastuu perheestämme. Jälkeen päin se osoittautui viisaudeksi. Mieheni on asunut jo 16 vuotta pois kotoa. Olemme uskollisia ja rakastamme toisillemme. Ei tarvitse tehdä mitään ollakseen uskoton, ja silti voi olla sitä. Näin sanoi viisas mieheni kauan sitten. Olen nyt 50-vuotias, mieheni hiukan vanhempi.
Lapsemme ovat aikuistuneet ja nuorinkin muuttamassa pois kotoa. Lasten kuuluukin lähteä, se on terve merkki. Minä olen miestäni varten, mieheni minua varten. Käyn hänen luonaan sairaalassa lähes päivittäin.
"Me katotaan tää juttu loppuun asti", sanoi mieheni, kun pystyi vielä puhumaan. MS-tauti on vienyt häneltä täysin liikunta- ja puhekyvyn. Mutta häneltä olen oppinut, mitä on pyyteetön rakkaus. On muitakin kieliä kuin puhuminen.
Minusta sinun olisi hyvä pitää välillä lyhyitä lomia, arvoisa "Rakas mieheni" -omaishoitaja. Uskon hänenkin haluavan sinun jaksamistasi, kuten sinäkin hänen. Samalla tuet omaa jaksamistasi, että voit seisoa loppuun asti miehesi tukena, jos sairaus on pitkällinen.
Minulta on valmistumassa kirja elämästämme, Rohkeasti eteenpäin - MS-tauti kapulana rattaissa. Kirjoitan myös kotisivuja, jossa käyn läpi vaiherikasta elämäämme.