15.01.2011 - Imurista eroon!

Pakkasta yli 15 astetta kuistilla, joten kaiketi noin 20 astetta muualla.

Imuri alkoi rehennellä koneeni vieressä lattialla siihen malliin, että pistin sen pörisemään ja annoin sille villakoiraruokaa ja heitin koko hökötyksen siivouskomeroon sen jälkeen. Muriskoon siellä, jos tahtoo. Imuriin sopii mitä parhaiten sanonta: poissa silmistä, poissa mielestä.

Eilen käväisin vieraisilla iäkkään ystävämme luona. Lassi täytti 88 vuotta vähän aikaa sitten, mutta en voinut mennä häntä onnittelemaan sairauteni takia. Nyt korjasin laiminlyöntini.

Lassi kiitti ainakin kolmesti, että tulin käymään hänen luonaan. Hän on terävämuistinen, ja kyseli perheemme kuulumisia. Kun rukoilin hänen puolestaan, hän ennätti tapansa mukaan sanoa väliin: "Ja siunaa Paulaa." Se tuntui mukavalle.

Ystävämme oli odottanut minua syntymäpäivänään, ja sen takia olin onnellinen, kun saatoin nyt käydä. Uskon, että myös hoitajat ovat iloisia, kun potilaalla käy edes joskus joku vieras. Ja itse ajattelen, että potilaat saavat ihmisarvoa toisten silmissä, jos joku käy heidän luonaan. Tottahan jokaisella on samanlainen ihmisarvo Jumalan silmissä, mutta potilaille on joka tapauksessa äärimmäisen merkittävää, että heitä käydään katsomassa.

Tänään paistoi aurinko, ja kuvittelin meneväni lenkille ja valokuvaamaan. Eihän siitä mitään tullut. En jaksanutkaan. Sen sijaan kävin sielunhoidollista keskustelua pitkään erään ystävän kanssa. Se oli antoisaa meille molemmille.

Arin luo menin autolla. Hän halusi tuoliinsa, joten puin hänet ja nostin tuoliin. Hoitajatkin olisivat varmaan auttaneet, mutta en vain jaksanut pyytää ketään apuun. Aina en vain jaksa pyydellä, vaan teen mieluummin itse, jos suinkin jaksan.

Istuimme aulassa ja katsoimme isosta tauluteeveestä yhden ohjelman. Ari nukkui osan ajasta, hengitti tasaisesti ja rauhallisesti. Ohjelmassa kerrottiin ravintolapäälliköistä, jotka haluavat saada kolme tähteä salaperäiseltä Michelin-kirjasen tekijältä ravintolansa hyvästä ruuasta.

Kilpailu ja tähtien saaminen on taistelua. Moni keittiömestari haluaa tähtiä meriittilistaansa, mutta pelko niiden menettämisesti on melkein sietämätöntä. Eräs perheellinen mies teki mieluummin itsemurhan kuin koki sitä kamaluutta, ettei olisikaan jonkun arvostelijan mielestä maailman huippujen joukossa. Huumeita käytetään kuulemma sangen paljon huippukeittiöihmisten keskuudessa, ainakin Englannissa. Paineet ovat niin suuret.

"Mitä se hyödyttää ihmistä,
vaikka hän voittaisi omakseen koko maailman,
mutta kadottaisi sielunsa?"

Raamatussa sanotaan jotenkin tuohon tapaan. Näkyvä on katoavaa, näkymätön on ikuisesti kestävää. Sitä meidän pitäisi tavoitella eikä tämän maailman kunniaa ja loistoa. Mutta me ihmiset olemme usein sellaisia, joista Jeesus sanoi: "Ihmisten kunnia oli heille tärkeämpi kuin Jumalan kunnia."

Harmitti päivällä, etten saa kuvatuksi mitään, mutta sitten sainkin pari kuvaa sairaalareissulla. Yhden sarjan otin auton ikkunasta liikennevaloissa, kuten arvata saattaa. Eipähän tullut sitäkään odotusaikaa tuhlatuksi.

Suvuissa kulkevat samat piirteet ja käyttäytymismallit. Serkkuni oli vienyt roskia laatikkoon ja nähnyt siellä isoja mehukattipurkkeja, jotka oli aukaistu ja tungettu täyteen roskia. Hän oli heti arvannut, että hänen äitinsä on ollut asialla, kuten olikin. Ymmärrän hyvin kyseisen puuhan ja syyllistyn häpeilemättä moiseen itsekin.

Pistelin laatikollisen kalapuikkoja menemään. Siis söin. En  jumbolaatikkoa, kymmenen kappaletta vain. Hyvää oli. Vimmattu kalapuikkonälkä yllätti minut, kun satuin näkemään ne pakastimessa.

Olisin halunnut mennä tänä iltana ehtoollistilaisuuteen kirkkoon, mutta enpä jaksanut. Varasin sen sijaan saunan. Otin kunnon sorkkalöylyt Anitalta saamani saunahattu päässäni ja kiitin Jumalaa tästäkin armosta.

Jumala on rikas antaja niille, joille kelpaavat hänen lahjansa. Kun tulin saunasta, mietin, mitä kivaa voisin tehdä. Samassa muistin kutimeni, ja ilo pulpahti mieleeni. Jatkuvasti Jumala antaa jotain, mistä mieleni on kiitollinen.

Nyt en ole paljon lukenut, en ole jaksanut keskittyä. Mutta kutominen on pitkästä aikaa ihanaa. Ja tämä kirjoittaminen on pitkin päivää mielessäni. Toisinaan väsyttää, mutta kun tulen kirjoittamaan, innostun ja harvoin käy niin, etten keksi mitään sanomista. Jumalan rakkautta ja armoa se on, että hän on antanut niin paljon, "että viihtyisin", kuten kerran sain sanan ystävän kautta.

Toivotan siunattua pyhän aikaa, arvoisa lukijani. Tämän viikonlopun aikana kirjani ilmeisesti lähtee toiselle kierrokselle eli painettavaksi myyntikuntoon. Rukoillen uskon asiani Jumalan haltuun.