14.01.2011 - Tukanleikkuuta ja pitsaa!

Tavallinen talvinen päivä

Keski-ikä tuo mukanaan helpotuksia. Enää minua ei hermostuta yhtään, vaikka imuri on mulkoillut lattialla tietokoneen vieressä monta päivää. Luulin imuroivani joka päivä vähäsen, mutta en ole ehtinyt, kun en ole viitsinyt.

Prioriteettilistallani imurointi kuuluu loppupäähän. Nuorempana se oli listan kärjessä. Kun lapset pyörivät lattialla, oli tärkeääkin, ettei ollut pölyjä ja muuta roinaa lattialla. Nyt ei haittaa ollenkaan.

Näköjään siirryin pysyvästi olohuoneen sohvalle nukkumaan. Kun Tero on poissa, nukuin aluksi aina makuuhuoneessa. Nyt pidän enemmän olohuoneesta. Sieltä näen yläikkunoista ulos, on tilaa ja väljyyttä. Jääkaappikin on lähempänä.

Viime yönä oli mukava romistella kyseiseen eväsbaariin kahden aikana, kun uni ei tullut, ja nälkä yllätti. Tein pari sienisalaattileipää ja luin päivällä tulleen Kodin Kuvalehden. Sen jälkeen nukuin sikeästi.

Aioin kävellä Arin luo tänään, mutta meninkin autolla. Oloni oli yhtäkkiä taas flunssainen, ja kun kävin postilaatikolla, havaitsin, että sää on pureva. Turha riskeerata terveyden kustannuksella, kun ei ole pakko.

Keitin termospulloon kahvit, kutimet mukaan ja tukanleikkuuvälineet. Ilahdutin Arin taas, kun menin hänen luokseen. Hain keinun Arin huoneeseen ja kudoin, katsoimme teeveetä ja hoitelin Arin suuta ja peggiä.

Pyysin hoitajan kaveriksi, Ari tuoliin ja tukka pois. Ei kaikki, mutta enimmät. Siisti tuli. Kun hoitajat seuraavan kerran kurkkasivat huoneeseen, Ari istui tuolissaan ja minä Arin sängyssä makailin kutomassa. "Jaa, nyt ymmärrän, miksi halusit saada Arin pyörätuoliin", hoitaja naureskeli.

Olimme aikeissa mennä aulaan, mutta seiskalta tuli hyvä ohjelma. Veijo Piipponen ja Aulikki Hartikainen haastoivat suomalaisia rukoilemaan kansamme puolesta seuraavan kuukauden ajan, helmikuun 10. päivään asti. Ohjelma oli uusinta, mutta tärkeä katsoa. Arin kanssa rukoilemme mukana. Haastan sinutkin, hyvä lukijani, mukaan rukoilemaan:
- eduskuntavaalien puolesta
- Jumalaa pelkääviä kansanedustajia ja päämies maallemme
- muutenkin hengellistä herätystä seurakuntiin ja joka kotiin

Hoitaja katsoi kutomiani lapasia, ja kertoi, että hänen äitinsäkin halusi kutoa iloisista väreistä sairaana ollessaan. Mieli piristyy, kun näkee valoa ja iloa. Toivottavasti tämä ei ole merkki minulle, että viikatemies kolkuttelee, kun kaipaan kirkkaita värejä. Ei varmaankaan, vaan totta se on, että värit vaikuttavat ihmiseen. En jaksaisi mitenkään kutoa harmaasta tai mustasta langasta!

Odotan kirkkaita aurinkoisia päiviä. Ja tietysti sitä, että pääsen kuvaamaan ja jossain vaiheessa taas avannolle. Toistaiseksi pysyn kiltisti rannalla.

Arin luota pinkaisin kotiin, jos nyt autolla voi "pinkaista". Marssimme Aulikin kanssa pitsalle. Vietimme pari tuntia puhellen ummet ja lammet, nauraen ja vakavia haastaen. Lopuksi kuppi kahvia päälle ja olin valmis pyörimään kotiini.

Vieläkin jännitän, tuleeko kirjani varmasti kirjakauppaan ja myyntikuntoon. Herra suokoon, että tulee.

Eläinlääkäri James Herriot kirjoittaa mukavasti elämästään ja työstään maaseudulla Englannissa vai missä hän asuikaan. Hän kirjoittaa työparistaan, joka käyttäytyy joka kerta yhtä hermostuneesti, kun hevonen piti nukuttaa.

Hevoselle annettiin nukutuspiikki, sitten sitä kävelytettiin ympyrässä,ja viimein se kellahti uneen. Joka kerta pari sekuntia ennen kuin hevonen nukahti, työpari oli hermorauniona: "Se ei nuku. Tiesin sen, James, että tämä hevonen ei nuku!" Ja aina hevonen kaatui saman tien nurin umpiunessa.

Tuollainen itsekin olen monessa asiassa. Vasta kun näen, että jotain tapahtuu, uskon. Kuitenkin Jeesus sanoi autuaaksi niitä, jotka uskovat,vaikka eivät näe. Elämä on matkaa kotia kohti, täydellisyyttä emme saavuta täällä koskaan, mutta sitä kohti tulee pyrkiä.

Jyrki on tehnyt kirjani korjaukset, mutta se lienee vielä lähettämättä eteenpäin. Onneksi on muutakin tekemistä, kuin ajatella kirjaa koko ajan, mutta toisaalta se on kyllä paljon mielessä. Jumala suokoon, että kaikki sujuu Jumalan tahdon mukaan ja hänen aikataulussaan.

Siunausta viikonloppuusi, arvoisa lukijani, ja voi hyvin!