27.11.2010 - Punaiset posket, pakkasen puremat!

-12 astetta, kylmä viima

Olisin saanut ystävältä lipun teatteriin tälle illalle, mutta sanoin kiitos, ei kiitos. En ole kiinnostunut teatterista tarpeeksi. Olen mieluummin kotona, kirjoittelen tai luen, teen käsitöitä ja vietän rauhallista iltaa.

Arin luona olin kolmisen tuntia. Hän nukkui enimmäkseen, rohisteli, mutta limaa ei noussut, valitettavasti, sillä silloin se kertyy keuhkoihin. Mittari kainaloon, 37,4., kuten saatoin arvata. Kerroin hoitajille suurenakin uutisena tilanteesta, mutta oli kuulemma ollut eilen illallakin 37, joten ei se heille yllätys ollut, minulle vain.

Siunasin Arin, jätin Raamatun kuulumaan ja lähdin tarpomaan kotiin.

Eilisilta oli piristävä. Sain vieraakseni ompeluseuroihini erään lukijani! Hän tuli Itä-Suomesta asti, oli lapsensa luona vierailulla täällä. Meillä oli mukava ilta. Istuimme kahvin ääressä pitkän tovin, juttelimme, rukoilimme ja puhuimme puhumasta päästyämme. Sukkiakin kudoimme. Seuraamme liittyi kolmas rouva illan mittaan, joten kolme meitä oli koolla Jeesuksen nimessä rukoilemassa.

Aamun uimareissu oli haasteellinen. Osan matkasta pohjoistuuli iski suoraan päin kasvoja. Silmälasit huurtuvat, jos kinnasta pitää suun edessä, joten oli otettava vastaan, mitä tuli.

Vesi meressä ei tuntunut kylmältä, kun selvisin puhurista laiturilla. Uin saman matkan kuin tähänkin asti. Sentään otin sukat jalkaani ja huivin päähän uidessani, ettei pääni jäädy.

Pukuhuoneessa juttelin tutuksi tulleen rouvan kanssa. Meillä on näköjään usko yhteen ja samaan Jeesukseen Kristukseen, jonka veressä voimme ainoastaan saada synnit anteeksi.

Tulin kuitenkin murheelliseksi tuosta keskustelusta. Ikään kuin emme olisi samaan taivaaseen menossa.

Jeesus sanoi, että hänen opetuslapsensa tunnetaan siitä, että heillä on keskinäinen rakkaus. Jos rakastan vain niitä uskovia, jotka ovat kanssani prikulleen samaa mieltä joka asiasta, siihen piiriin ei kovin monta mahtuisi.

Meidän tulee uskovina keskittyä Jeesuksen ristintyöhön ja sovitukseen puolestamme. Meidän tulisi ylistää Jumalaa siitä, että armosta voimme pelastua, eikä takertua asioihin, joiden perusteella tuomitsemme toiset ulkopuolelle.

Tänään on siis vähän alakulopäivä. Mutta mitäs siitä. Päivät tulevat ja menevät, ja Herra Jeesus on sama tänään, huomenna ja joka päivä. Hänen armostaan saan olla Kuninkaan tytär minäkin, Isäni lapsi Jeesuksen tähden. Hän on avannut tien Jumalan luo jokaiselle, joka tahtoo tulla. Minä tahdon.

Katsoin illalla kolme Pieni talo preerialla -filmiä. Onneksi niitä on vielä jäljellä. Taidanpa ottaa kutimen esiin taas ja siirtyä viihdepuolelle.

Voi hyvin ja siunatusti, arvoisa lukijani!