04.11.2010 - Operaatio Joulun Lapsi innoitti pakettien tekoon!

Aurinko nousi vesisateen jälkeen, ihan hyvä sää. Kurakeliä.

Nyt sitä on sitten syöty olutleipää. Ja vielä itsetehtyä. Enpä olisi äkkiä uskonut, mitä mielikuvitukseni voi loihtia esiin.

Ja kukapa olisi uskonut sitäkään, että joku jättää täysinäisiä olutpulloja ruohikkoon minun kulkureitilleni. Ei se toisaalta mikään ihme ole. Jätetäänhän lapsiakin hankeen, kaatopaikalle, roskikseen, toisten portaille tai muuten vaan heitteille. Ja kuitenkin ihmislapsen arvo on suunnaton verrattuna vaivaisiin olutpulloihin, olivat ne sitten täysiä tai tyhjiä.

Kun siis huojuin kasseineni kaupasta, olisi ollut miellyttävämpää ottaa mukaani tyhjiä pulloja. Nyt sen sijaan jouduin ottamaan täysiä. Selitä siinä sitten, etten ole itse niitä ostanut. Onneksi kukaan ei kysynyt.

Rukoilin ohimennen, että löytäisin uuden, siistin muovikassin, kun pelkäsin muovikassini repsahtavan. Olihan minulla kyydittäväväni muutama kilo irtomakeisia kaljojeni lisäksi. Joulukarkeiksi tietysti.

Ei aikaakaan, kun tien reunassa oli selkeästi jonkun kyydistä pudonnut siisti, kestävä muovikassi. Se siirtyi uudelle omistajalle, joka hoippui kotiin selkä kierossa ja paita hikisenä selässä kiinni.

Vein autoni varhain korjaamolle ja kävelin kotiin kaupan kautta, kuten edellisestä voi havaita. Suihkuun oli mentävä, ihana olo sen jälkeen.

Ehdin sentään puoleksi tunniksi rukoilemaan viereiseen rukoushuoneeseen, vaikka minulla oli leivänleipomus kotona odottamassa.

Sanon hyvästit hapatettavalle leivälleni. Muovinen taikinatiinuni ei vastaa äitini puista. Eikä ole mielekästä sellaista hankkia yhden ihmisen talouteen. Sain pitkällisen nostattelun ja houkuttelun jälkeen hapatetun leipätaikinani paistettua. Vähän ne sämpylät kohosivatkin, mutta olivat painavia kuin kivi. Maku mukiinmenevä kuitenkin.

Ehkä tuosta epäkohonneesta taikinasta sydämistyneenä keksin tyhjentää pullon kaljaa ja tehdä siitä leivän. Eiköhän ala kohota! Pelkäsin, että koko kämppä löyhkää oluelle, mutta niin ei onneksi käynyt. Lisäsin hiivaa, ja hyvä taikina siitä tuli. Ei pidä panna hukkaan mitään, minkä voi käyttää jotenkin hyödyllisesti.

Todellista urheilumieltä osoitin siivoamalla jälleen kotia, niin että matotkin tamppasin ja pesin lattiat. Siis osan kodista. Puolet vielä jäljellä. Lauantaina on pyhäinmiestenpäivä, joten huominen aikaa.

Vein Arille isänpäiväpostia, jota tuli Jyrkin perheeltä. Hieno, iso valokuva, jossa lapsenlapsemme oli pääosassa. Laitoin sen Arin seinälle. Arin veli oli tänään ollut käymässä, joten Ari oli aika naatti. En ollut siellä kauan. Olin itsekin väsynyt koko päivän ramppaamisesta.

Katsoin netistä videon, jossa viime vuonna Patmoksen väki vei rekkakuormallisen joululahjoja köyhistä köyhimmille lapsille Romanian suuntaan. Olen menneinä vuosina laittanut rahaa netin kautta, ja toiset ovat koonneet paketit. Nyt päätin tehdä itse paketteja.

Suurimmissa kaupungeissa on paikka, josta saa valmiita laatikoita tavaroiden pakkaamiseen. Ohjeet sisällöstä on myös annettu. Niinpä suuntasin kauppaan. Tuntuu mielekkäältä hankkia sellaisille jotakin, jotka oikesti tarvitsevat ja iloitsevat saamastaan. Meidän kansamme yltäkylläisyys on vienyt sitä iloa, mitä voi kokea köyhyydessä, jonka keskelle saa jotain tuikitarpeellista.

Jos voit, niin katso tuo video netistä. Minulla ainakin kyyneleet virtasivat sen nähdessäni. Orpojen lasten ilo koskettaa!

Olen lukenut pitkän aikaa Philip Yanceyn kirjaa Mikä armossa on niin ihmeellistä? Kirja on syvällinen ja armoa monelta suunnalta tutkiva kirja. Siinä on uusia ulottuvuuksia ainakin minulle:

"Hengellisen kypsyyden mitta ei ole, miten puhdas ihminen on, vaan miten tietoinen hän on siitä, ettei ole puhdas. Nimenomaan tämä tietoisuus avaa oven armolle." s.219. Yancey käsitteli tilannetta, jossa fariseukset toivat syntisen naisen Jeesuksen eteen tuomittavaksi.

Olisi enemmänkin sanottavaa, mutta väsymys alkaa vaivata. Toivotan siis vain Hyvää yötä, Jeesus myötä, arvoisa lukijani!