22.10.2010 - Ilon pilkahdus ja mummon möhläys!

Yöllä pakkasta, kuistillani nolla astetta. Aurinkoinen päivä, mutta raitis tuuli.

Menin myöhään nukkumaan, mutta vastaavasti nousin aikaisin. Jokin kohtuus asioissa sentään pitää olla.

Pesin pyykkiä jo varhain. En sentään kaivolla, mutta pyykkituvalla kuitenkin. Ystävällisen naapurimme kanssa saimme toivottaa siunausta päivään. Allekirjoittanutta odottaa jälleen mankeloitu pyjama saunan jälkeen illalla.

Raivaajahenkeä osoittaa se, että imuroin kaikki neliöni samaan syssyyn. Ei mitään kahden päivän sessioita tällä kertaa. Joku saattoi ihailla, kun puistelin pontevasti mattoja ulkona. Tai oikeammin mattoa. Vessan pyörylämatto on huiskuteltava portailta, ettei imuri kiskaise sitä kitaansa.

Tai kiskaisisi, mikäli olisi kunnon vedossa. Imurini putki on poikki. Ilmastointiteippi petti, ja ruskeasta teipistä ei ole mihinkään. Täytyy viritellä. Ja hakea uusi rulla ensin mainittua.

Mutta jos maton tuulettamisvimmani jatkuu, en tarvitse mitään imuria. Alan huiskia harjalla ja pestä lattiat joka viikko. Imuri on valitettavasti vain paitsi vihaamani, myös kätevä kodinkone. Ainakin siitä on kiitollinen sen jälkeen, kun sen saa paiskata siivouskomeroon.

Kun kirjoittaa ylös matonpuistelunsa ynnä muut ajatuksensa, voi käydä kuin entiselle naiselle. Kari Honkanen kirjoittaa päivän sanassaan tänään Savon Sanomissa olleen vitsin kahden naisen kohtaamisesta:

- siskoni on sitä mieltä, että minä olen utelias
- ai, sanoiko hän niin?
- ei, luin sen hänen päiväkirjastaan. -Pilviä ja paistetta -kirjassa.

Luen Philip Yanceyn kirjaa Sielun suuri seikkailu. Hän kertoo, keiden eri ihmisten kautta hän sai rohkaisua ja lisää uskoa Jumalaan vaikeina vuosinaan. Hänen henkilönsä ovat yllättäviä, eivät suinkaan kristittyjä kaikki, mutta antautuneita tai sitoutuneita asialleen. Yksi on M. Gandhi.

"Jos minulla ei olisi lepraa, olisin tavallinen ihminen, jolla on tavallinen perhe, ja tavoittelisin rikkautta ja parempaa yhteiskunnallista asemaa. En olisi koskaan oppinut tuntemaan tällaisia hienoja ihmisiä - - , enkä olisi koskaan oppinut tuntemaan Jumalaa, joka heissä asuu." s. 100.
Näin kertoo eräs mies, jota Paul Brand, eräs Yanceyn "oppi-isä", auttoi pyyteettömästi.

Brand sanoo: "Tein lääkärintyötä sellaisessa paikassa, jossa en ansainnut suuria rahoja. Mutta sen voin sanoa, että kun muistelen elämäntyötäni, ne lukemattomat ystävät, jotka ovat olleet potilaitani, tuottavat minulle enemmän iloa kuin rikkaus olisi tuottanut.

"Olen tavannut heidät ensi kertaa kärsivinä ja pelokkaina. Lääkärinä olen jakanut heidän kärsimyksensä. Nyt kun olen vanha, heidän rakkautensa ja kiitollisuutensa valaisevat elämäni polun.

"Ihmeellistä - ne meistä, jotka tekevät työtä suurimman kärsimyksen keskellä, saavat hämmästyksekseen huomata löytäneensä sieltä todellisen ilon," s. 102.

Vielä Brand siteeraa vapaasti erästä Jeesuksen sanaa:
"Autuaita ovat ne, jotka ottavat kantaakseen osansa maailman kärsimyksestä, sillä ajan mittaan he saavat kokea enemmän onnea kuin ne, jotka sitä välttelevät." s. 102.

Yancey kirjoittaa kirjailijan elämästään mielenkiintoisesti:
"Jos en kirjoittaisi, olisinko edes olemassa? Mistä tiedän, mitä ajattelen tai tunnen, jos en avaa vihkoani ja ala kirjoittaa siitä?" s. 271.

Kävin Arin luona. Edelleen hän oli aika väsynyt, tai sitten olin itse ja sen takia hänkin mielestäni oli. Kuuntelimme Mediapastori Markku Vuorisesta kertovaa kirjaa, se on sangen mielenkiintoinen. Olen sitä aiemminkin suositellut. Hauskasti ja koskettavasti kirjoitettu, koskettaa itseäni.

Tero tulee lomille illalla. Terhi ja Tatu tulevat huomenissa käymään. Sunnuntaina menen nuorenparin mukanaan pikkuista Saraa katsomaan pariksi päiväksi.

Toivotan hauskaa iltaa sinulle, hyvä lukijani!

jk. Möhläykseni oli se, että unohdin ottaa kameran, kun menin Arin luo. Sairaalan lammella oli lehtien luistelukilpailu meneillään.
jk 2. Ilon pilkahdus, tai yksi niistä, oli se, että lähettämäni kuva "Muurahaisen katuvalot" oli julkaistu Pohjalaisen kuvasivulla tänään.