Kategoriat: Muu kirjoitus

Virtoja erämaassa -kirjasta. L.B.Cowman

SILLÄ ME TIEDÄMME, ETTÄ VAIKKA TÄMÄ MEIDÄN MAALLINEN MAJAMME HAJOTETAANKIN MAAHAN, MEILLÄ ON ASUMUS JUMALALTA, IANKAIKKINEN MAJA TAIVAISSA, JOKA EI OLE KÄSIN TEHTY. 2 Kor 5:1.

"Olen asunut vuokra-asunnossa monta vuotta, mutta sen omistaja on ilmoittanut,
ettei hän enää aio sitä korjata, joten minun on parasta muutaa siitä pois.

"Ensin en pitänyt tästä tiedotuksesta. Ympäristö on ollut monessa suhteessa miellyttävä, ja ellei talo olisi rapistunut, asuisin siinä vielä mielelläni.
Mutta tavallinen tuulikin kolisuttelee sen ikkunoita ja kattorakenteita, ja
perustuskin tuntuu antavan periksi. Siksi valmistaudun muuttamaan siitä pois.

"On outoa, miten nopeasti mieli tottuu muuttoajatukseen, siihen, että pääsee
uuteen kotiin. Olen tutkinut sen uuden maan karttoja ja lukenut kuvauksia sen
maan kansalaisista. Eräs sieltä vierailulta palannut sanoi, että se on sanomattoman kaunis maa, eikä kieli kykene kertomaan, mitä hän kuuli siellä ollessaan. Hän sanoo sijoittaneensa sinne kaiken, mitä omisti täällä, ja riemuitsevansa siitä, mitä muut sanovat uhriksi.

"Eräs toinen, joka todisti rakkautensa minuun uhraamalla henkensä puolestani, on nyt siellä. Hän lähetti minulle lahjaksi monta tertullista mitä herkullisimpia hedelmiä. Niitä maistettuani ruoka täällä vanhassa maassa menetti makunsa.

"Kaksi tai kolme kertaa olen jo ollut virran varrella, joka on sen maan rajalla. Olen toivonut, että olisin jo päässyt niitten seuraan, jotka virran toisella rannalla lauloivat ylistystä Kuninkaalleen. Lähtiessään he sanoivat tapaavansa minutkin siellä. Olen nähnyt heidän autuaallisen hymynsä, kun he poistuivat näkyvistäni. Usein minua on pyydetty tekemään uusia sijoituksia tänne, mutta joka kerta olen vastannut: "Ei kiitos, muutan pian pois täältä." -R.C.Gillie