03.10.2010 - Mitä on siunaus!

Kostea sää, lopulta aurinkokin taisi pilkistää

"Siunaus on sitä,
että Jumala vetää lähemmäksi itseään
ja irrottelee kaikesta,
mikä loitontaa hänestä." -Eino J.Honkanen, Hengen uudistus

Heräsin hyvissä ajoin, että ehdin pitää omaa hiljaista hetkeäni Jumalan edessä. Tuollainen hiljentyminen on suloista sisimmälle, koko ihmiselleni. Kuitenkaan en osaa aina järjestää sitä itselleni. Kaikenlaista estettä tulee. Mutta silloin kun onnistun siinä, tunnen, että tulen Jumalan hoitamaksi.

"Armossa kasvamiseen tarvitaan paljon yksin olemista.
Sielu ei kasva voimakkaaksi ihmisten seurassa.
Yksi ainoa hiljainen tunti rukouksessa saa usein aikaan enemmän
hengellistä kasvua
kuin päiväkausien seurustelu ihmisten kanssa.
Erämaassa kaste laskeutuu kirkkaimpana
ja ilma on puhtainta." -Andrew Bonar, Virtoja erämaassa

Kävelin uimaan yhdeksältä aamulla. Otin oheiset pari kuvaa. Istuin "ristot" eli pari minuuttia vedessä paikallani, kun olin ensin uinut portailta toisille ja lopuksi saman matkan takaisin. Olo oli virkistynyt ja kiitollinen.

Samaa kyytiä kävelin kaupungin kirkkoon. Lasten sunnuntai, mikkelinpäivä. Edessäni muutaman penkin päässä istui arviolta viisivuotias nassikka vanhempiensa kanssa. Hän kääntyili penkiltään ja vilkaisi minua. Hymyilin hänelle joka kerta. Vähitellen hänkin alkoi hymyillä ja katsoi minua varta vasten. Se oli mukava yhteys välillämme.

Pappi muistutti siitä, että enkelien ei tule olla palvonnan kohde, vaan Jumalan. Lapsi osaa nämäkin asiat erottaa paremmin kuin aikuinen. Luther viittaa hiukan samaan asiaan päivän tekstissä. Laitan sen Kirjoitelmiini.

Kävin kotona syömässä kirkon jälkeen, ja lähdin kävelemään sairaalaan. Tie sairaalalle lyhintä reittiä on ollut kohtalaisen autio ja hiljainen. Nyt tietä on alettu leventää, ja paljon koneita ja härveleitä on reitin varrella työtä tekemässä. Yllättäen autoliikenne on paisunut huikeasti! Aivan kuin tie olisi nyt kiinnostava jokaisen mielestä, kun siellä ei oikein mahtuisi ajamaan.

Olin koko iltapäivän Arin luona. Tarkoitukseni oli mennä Kansanlähetyksen seuroihin viideksi. En jaksanutkaan. Olin Arin luona. Kuuntelimme kirjaa Botswanan Naisetsivätoimisto nro 1:stä. Ari yski kauheasti. Hyökkäilin imun kanssa hänen kurkkuunsa vähän väliä. Tein vaikeaa ristikkoa samalla. Lopulta kuuntelimme Uutta Testamenttia ja Arin olo rauhoittui, kun hänet käännettiin toiselle kyljelle.

Kun odotin Petriä, rukoilin Herralta erästä asiaa. Olimme Arin kanssa kävelyllä tällaisessa lokakuun säässä, mikä yläkuvasta näkyy. Arin kävely oli vaivalloista. Pyysin Jumalalta, että vielä joskus tämän jälkeenkin saisimme Arin kanssa kävellä syksyn lehdissä. Voisin vaikka tehdä kuperkeikkoja, jos saamme olla yhdessä.

Tänään puhuin asiasta Arille. Sanoin, että tuosta rukouksesta on kulunut 25 vuotta. Odotan vielä toiset 25 vuotta, mutta sitten luovutan. Ari ilmaisi, että hän on valmis samaan. Olemme jo vähintään puolivälissä siis! Mielenkiintoista nähdä, milloin Jumala vastaa meille. Ja miten.

Ystäväni Aulikki soitti juuri, kun nakkelin viimeisiä pitsanrippeitä kitaani. Kävin lähipitseriassa ostamassa sitä, kun oli huikea nälkä, enkä viitsinyt alkaa ruuan laittoon.

Elämä tässä uudessa kodissani, Kyyhkytuvassa, on onnellista kaikkineen. Moni asia on muuttunut elämässäni radikaalisti tämän vuoden aikana. Tällä hetkellä tuntuu oikein hyvältä, vaikka flunssa on edelleen päällä, monta asiaa vireillä. Mutta onneen eivät vaikuta tuollaiset asiat. Sisäinen tila on ratkaiseva.

Toivotan siunausta alkavaan viikkoosi, arvoisa lukijani!