Kategoriat: Muu kirjoitus

Lutherin päivän teksti

MINÄ YLISTÄN SINUA, ISÄ, TAIVAAN JA MAAN HERRA, ETTÄ OLET SALANNUT NÄMÄ VIISAILTA.

"Maailman viisaat tekevät kristillisessä seurakunnassa oman mielensä mukaan. Heidän on korjailtava kaikkea, minkä Jumala tekee. Jumalaa kurjempaa ja erehtyvämpää ei ole maan päällä. Jokainen pyrkii hänen opettajakseen ja johtajakseen.

"Tämä sana ei suinkaan merkitse sitä, että Jumala todella salaisi tai tahtoisi salata evankeliumin, sillä käskeehän hän saarnata sitä julkisesti kaikkialla. Mutta hän on valinnut sellaisen saarnan, jota viisaat luonnostaan kammoavat ja joka on heidän omasta syystään heiltä salattu, koska he eivät tahdo ottaa sitä vastaan.

"Jumala ei voi sietää sellaista epäuskoa ja kiittämättömyyttä, mutta ei hän silti tahdo ketään tukasta vetää. Hän antaa mennä menojaan sen, joka ei tahdo ottaa vastaan hänen evankeliumiaan, vaan pitää itseään Jumalan sanaa viisaampana. Yrittäköön sitten, mitä saa aikaan oman viisautensa varassa. Kuta enemmän nämä silloin seuraavat omaa viisauttaan, sitä kauemmas he loittonevat evankeliumista.

"Oma viisautemme jumalallisissa asioissa on juuri se silmä, jonka perkele paratiisissa aukaisi, kun Aadam ja Eevakin perkeleen nimessä järkeilivät. Tämä viisaus on yhä vielä painona niskoillamme." -Mannaa Jumalan lapsille

Eikös ole oivallista tekstiä! Selkeää ja yksinkertaista.