07.09.2010 - Kiivastahtinen päivä!

Kaiketi kaunis päivä. Ei ainakaan satanut.

"Kiitos hiljaisesta hetkestä -
aamun hiljaisuus on parasta
valmistautumista päivän hälinään." -B.Wilde

Heräsin varhain, mutta kerkesin ennen kellonsoittoa ylös. Valitettavasti päivään valmistautuminen jäi melkein odotushuoneen penkille. En paljon ehtinyt hiljentyä kotona. Oma syyni!

Ohjelmarunkoni tälle päivälle:
- lääkärille sekä sairaanhoitajan kanssa keskustelu
- apteekkiin
- terveyskeskukseen
- Kelaan

Kotiin syömään ja yksi puhelu rakkaan ystävän kanssa, jolla takana raskaat hautajaiset.
- terveyskeskukseen
- Kelaan - totta, pari kertaa kummassakin!
- postiin - pehmopaketti eräälle pienelle murulle (Jeesus lammas sylissä)
- röntgeniin, jossa tapasin entisen puutarhapalstanaapurin. Kävimme mielenkiintoisen keskustelun, arvasin hänet uskovaksi ihmiseksi.
- kurvaus päiväkotiin
- Arin luo. Pakkasin Arin tavaroita. Pyysin hoitajaa tutkimaan Arin peg-letkua, se ei ole oikein kunnossa. Hoitaja aikoi kirjoittaa lääkärille asiasta viestin.

Kerroin myös toiselle hoitajalle kainon toivomukseni, että Ari voisi saada oman huoneen, jos se suinkin on mahdollisuuksien rajoissa, jahka osaston väki joutuu poistumaan toisen osaston alta joskus tulevaisuudessa. Haluaisin viettää aikaa Arin kanssa kahdestaan, katsoa seiskateeveetä ja vaikka itkeä, jos siltä tuntuu. Voisin puhua Arille perheemme asioista, omista asioistani, rukoilla ja kuunnella Arin kanssa jotain niin kuin nytkin.

Arin luota kiidin kotiin. Petri tuli käymään. Juttelimme pitkään, rukoilimme, keitin meille kahvia. Ruokaakin olisin tarjonnut, mutta Petri oli jo syönyt.

Illalla meillä oli raamattupiiri. Yksi uusi nainen tuli, pari oli jättämässä hyvästejä entiselle raamattupiirilleen, joka on kauempana, joten meitä oli kuitenkin neljä. Iltamme oli sielunhoidollinen ja hoitava, mutta naurukin maittoi. Pääsimme neljä jaetta selityksineen eteenpäin, viime kerralla runsaat seitsemän jaetta!

Parempi on edetä keskustellen ja välillä rukoillen, niin ettei käy kuin entiselle bussikuskille Helsingissä. Hän oli ainoa, joka pysyi aikataulussa, ja syynä oli se, ettei hän pysähtynyt kertaakaan linjallaan ottamaan matkustajia kyytiin.

Poskionteloni olivat aamulla aivan tukossa. Hajuaisti pois. Yritin löytää lääkäriä, joka punkteeraisi. Lopulta minut passitettiin röntgeniin. Aamulla lääkäri soittaa tuloksista.

Mutta yllätys, yllätys. Illan mittaan tuntuu kuin turvotus laskisi. Vieläkään ontelot eivät ole auki, mutta jotain on tapahtumassa. Ehkäpä punkteerausta ei sittenkään tarvita? Se jää nähtäväksi.

Reissureppu odottaa ovensuussa. Kohta rupean pakkaamaan. Jospa Lappi siintelisi meikämummolle pyhäaamun koitteessa?

Hyvää yötä, arvoisa lukijani!