Kategoriat: Ajankohtaista

Yksi varis vain, istui rannalla tänä aamuna.

Kaunis syyspäivä jälleen.

Viemäriin on lotissut litra jos toinenkin suolavettä sierainteni kautta. Mutta edelleen poskionteloni ovat tukossa. Asialle on tehtävä jotain.

Tänään jo yritin päästä punkteerauttamaan onteloitani. Ei onnistunut. Kukaan kolmesta lääkäriasemani lääkäristä ei kuulemma osaa tehdä sitä! Menin pääterveysasemalle. Kaksi kolmesta päivystäjästä ei kuulemma osaa punkteerata, yhdestä hoitaja ei ollut varma. Poistuin, koska kyseinen lääkäri ei ollut paikalla vielä.

Huomenna siirrän mätäkalustoni kolmanteen paikkaan, jos sieltä heruisi apua. Eli siis punkteeraava lääkäri.

Hiljattain luin, että antibiootin käyttöä ei suositella poskiontelotulehduksiin. Punkteeraus olisi parempi tapa hoitaa asia, arveli tietotoimisto. Tieto ja taito eivät kuitenkaan kohtaa!

Tänään olen saanut iloisia rukousvastauksia. Jumala rohkaisee ja vahvistaa, kun uskoni meinaa horjua Jumalan hyvyyteen. Tiedän, että Hän on hyvä, mutta lähinnä muka muille. Minua hän suomii kuin vierasta sikaa, siltä on tuntunut. Mutta Isä kurittaa omia lapsiaan heidän parhaakseen, minuakin.

Keijo Rainerma kirjoittaa kirjasessaan Pois pelko:
"Gennesaretin kalastajat olivat tottuneet vaahtopäisiin aaltoihin. Mutta aaltojen päällä kävelevä mies on eri juttu. He pelästyivät.

"Ajattele. Mies, joka kykeni kävelemään veden päällä, teki sen vain kerran tai kaksi. Mikä pidättyvyys ja itsehillintä! Näytökset ja temput eivät olleet hänen erityisalaansa. Sairaitakin hän paransi ja herätti kuolleita, mutta vain joitakin. Hän tuli pelastamaan sieluja, ei soluja.

"- - Jeesus tulee avuksi ongelmiimme eri tavalla kuin odotamme. Siksi hän on meille ongelma, jota on ensin pelästyttävä, sitten hämmästeltävä ja sitten väistettävä. Jeesuksessa ei tunnu olevan mitään järkeä, ei hyötyä eikä elämänohjettakaan. Vain "minä olen tässä, älkää pelätkö".

"Mitkä ovat tarjolla olevat vaihtoehdot elämänhallintaan? Onneksi on Jeesus."

Arin luona rukoilimme ja kiittelimme Jumalaa rukousvastauksistamme. Siivosin myös Arin hyllyjä muuttoa varten. Koska ja minne osaston väki siirretään, aika näyttää. Sain Viktor -lukijan toimimaan. Viime kerralla suututin sen, eikä kone päästänyt ensin pihaustakaan. Väitti tosin, että koneessa ei ole cd:tä, mikä oli vale. Olinhan laittanut sinne sellaisen.

Tänä iltana olin terapian tarpeessa, joten pistin sämpylät nousemaan. Leivän teossa on jotain alkuvoimaista, vai mitä lie, mutta leipominen on minulle samaa kuin koti, turvallisuus ja lämpö.

Aika laittaa uuni päälle ja mennä töryyttämään onteloitaan vaihteen vuoksi. Hyvää yötä, arvoisa lukijani!

Rakas meri!