Kategoriat: Ajankohtaista

Enkeli oli tuonut pullia ovenripaani! Hän osoittautui Aulikiksi. Mutta kuka toi aiemmat pullat? Aulikki oli silloin matkoilla!

Eilen kova tuuli, tänään vähäisempää

Hartioita ja selkää särkee, mutta ei niin paljon kuin eilen, joten raapustelen lystikseni.

Torstaina kirjoitin polleasti meneväni töihin perjantaina, "jos vain jalka nousee". Jalka nousi, mutta en voinut mennä töihin! Pari muutakin heittoa olen tehnyt parin päivän sisällä, ja jokaisesta niistä Jumala on ottanut minut kiinni. Jumala on Pyhä.

Joku puhuu sattumista, minä en usko niihin kohdallani, koska elän uskossa Jeesukseen. Sattumat eivät kuulu kristityn elämään. Koska en ole itseni oma, vaan elämäni kuuluu Herralleni, Hän johtaa elämääni. Jokaista kuljettaa hänen oma isäntänsä! Luther kirjoittaa asiasta tänään:

SILLÄ KRISTUKSESSA JEESUKSESSA EI AUTA YMPÄRILEIKKAUS EIKÄ YMPÄRILEIKKAAMATTOMUUS, VAAN RAKKAUDEN KAUTTA VAIKUTTAVA USKO.

"Jos tahdot oikein uskoa Kristukseen ja todella omistaa hänet, sinun täytyy heittää sikseen kaikki teot, joilla aiot lähestyä Jumalaa ja kelvata hänelle. Ne ovat pauloja, jotka erottavat sinut Kristuksesta ja Jumalasta.

"Jumalalle eivät kelpaa mitkään muut kuin Kristuksen teot. Sinun on sallittava niiden ajaa asiasi Jumalan edessä, etkä saa tehdä mitään muuta kuin uskoa, että Kristus tekee tekonsa sinun edestäsi ja asettaa ne Jumalan eteen. Uskoa lukuunottamatta meidän on kohdistettava kaikki tekomme lähimmäiseemme. Jumala ei vaadi mieltä itselleen mitään muita tekoja kuin sen, että Kristuksen kautta uskomme häneen. Se riittää hänelle, sillä siten annamme hänelle hänen kunniansa ja tunnustamme hänet armolliseksi, laupiaaksi, viisaaksi ja totiseksi.

"Älä sitten enää murehdi mistään muusta kuin siitä, että teet lähimmäisellesi niin kuin Kristus on tehnyt sinulle: Annat kaikkien tekojesi ja koko elämäsi koitua lähimmäisesi eduksi ja hyödyksi. Etsi köyhiä, sairaita ja kaikenlaisia kurjia, auta heitä ja anna koko elämäsi olla voimiesi mukaan tarvitsevien hyödyksi. Pakene kuin perkelettä sitä, joka muistuttaa mieleesi muita tekoja." -Mannaa Jumalan lapsille

Luin moneen kertaan tuon tekstin. Usko Jeesukseen on ainoa teko, jota Jumala odottaa minulta. Sen jälkeen tekoni ovat Jumalassa tehtyjä. Hän ottaa vastuun minusta, koska olen hänen omansa.

Kun lapsemme ovat pieniä, me vanhempina kannamme vastuun heidän tekemisistään. Kun he tulevat täysi-ikäisiksi, heillä on antamamme eväät. He kantavat jatkossa vastuun elämästään itse. He valitsevat antamamme eväät tai vaihtavat ne toisiin, heillä on oma elämänsä. Me vanhempina saamme rukoilla heidän puolestaan ja tukea heitä, mutta heidän ehdoillaan.

Elämässäni on jälleen jännittävä vaihe menossa. Olin jo suostunut uimaan valtavirrassa, tietyssä mielessä. Mutta mihin suuntaan sinä, Herra, haluat minun uivan?

Jos ui samaan suuntaan kuin muut, uiminen on helppoa. Kun ui eri suuntaan, kohtaa vastaantulijat kasvoista kasvoihin.

Autolla ajaessani näen vastaantulijoiden valot, samaan suuntaan menijöiden lyhtyjä eli silmiä en kohtaa! Paitsi sen, jonka valot häikäisevät silmiäni, hän ajaa silloin liian lähellä. Niin minäkin, jos edessäni ajava kärsii valoistani.

Tuona yönä Jumala nosti minut sivuun tutkimaan tilannetta. Tapahtui, kuten kerran eräälle kuninkaalle:
"Sinä yönä uni pakeni kuningasta. Niin hän käski tuoda muistettavien tapahtumien kirjan, aikakirjan." Ester 6:1

Jaan myös Aasafin kokemuksen:
"Sinä pidät silmäni valveilla." Ps 77:5

Olin toissayön hereillä. Poskiontelot menivät täysin tukkoon. Mutta korvani aukenivat, hengellisesti tietenkin. Pahinta, tai parasta, oli se, että aloin pelätä. Olin ottanut nukahtamislääkkeen neljänneksen, toisen ja vielä kolmannen, että nukkuisin, mutta sain vain päänsärkyä.

Kaikki minussa vastusti nukahtamista. Meinasin vaipua uneen, mutta en uskaltanut. Mitä tapahtuu, jos nukahtaisin? Mihin vaivun?

Kun aamu koitti, olin käynyt Jaakobin painini.
"Silloin painiskeli hänen kanssaan muuan mies päivänkoittoon saakka", 1 Moos 32 todistaa. "Beetelissä Jaakob kohtasi Jumalan, joka siellä puhui hänen kanssaan", kertoo Hoos 12:5.

Kuten mainittu kuningas tutki aikakirjoja, joiden kautta Jumala puhui hänelle, myös minulle Jumala puhui. Ei kuultavina sanoina, vaan muistutellen menneistä tapahtumista ja asioista.

Niinpä aamusella kipitin lääkärille, sain tuhtit lääkkeet saadakseni unen. Eilisiltana huuhtelin poskionteloitani ja rukoilin Jeesuksen nimessä. Mätä vaan lorisi lavuaariin sieraimistani, ei nyt roiskumalla, mutta kuitenkin.

Kun tulin lääkäriltä, Lisa oli palauttanut ovenripaani lainaamansa kirjan ja suloisen kortin. Sen teksti sai kyyneleet silmiini:
"Arvaa, kuka sinusta tuollaisen loi?"
"Hän ilolla iloitsee sinusta, Hän on ääneti, sillä Hän rakastaa sinua. Hän sinusta riemulla riemuitsee." Sef 3:17

Illalla kävin saunassa, pesin pyykkejä ja mankeloin. Ulkona oli raju tuuli, myrskysi suorastaan. Kävelin pihasaunasta tupaan. Ovenripaani oli ilmestynyt tällä kertaa korvapuustipussi! Enkeliksi paljastui ystäväni Aulikki. Jumala lähettää omansa tekemään hänen tekojaan, joskus minut, joskus sinut, kun hän tahtoo rohkaista ja lohduttaa omiaan!

Keitin teet ja menin rauhassa nukkumaan. Koin syvää lepoa ja rauhaa. "Herra on totisesti tässä paikassa, enkä minä sitä tiennyt." Jaakobin kokemus on myös minun kokemukseni. 1 Moos 28:16.

Heräsin rauha sydämessä. Pinkaisin pyörällä kalarantaan silakoita ja savusiikaa hakemaan. Juttelin siellä Seidin kanssa ja siunausten toivotusten jälkeen puuskutin kirjastoon. Vähensin vaatetta, sillä kepuli kunto on flunssan seurausta.

Löysin pari kirjaa, ensi viikolla saan lisää Pappila-kirjoja luettavakseni. Virkailijat ovat auttavaisia ja ystävällisiä!

Vielä kotiin palatessani juutuin valoristeykseen. Syvällinen keskustelu käytiin Ellenin kanssa, ja samaan sumaan iski ihana kollega. Tämän kanssa jatkoimme yhteistä matkaa, jaoimme elämää. Halaukset ja sitten kotiin.

Omista "aikakirjoistani" sain varmuuden, että Jumala johdattaa minut sille paikalle, johon Hän on suunnitellut. Hän ei tee virheitä. Hän antaa minun kulkea erilaisia polkuja, jotta minulle varmistuu, että kutsumukseni on edelleen voimassa.

Tänään auttaa Herra, tulevat päivät jätän Hänen haltuunsa. Pian menen Arin luo, eilen en jaksanut käydä.

Siunausta tähän lauantaihin. Johtakoon Herra Jeesus päiväsi kulkua, arvoisa lukijani!

Yksi kesän kuistilla viettänyt murattini kohotettiin korkeaan asemaan!