27.08.2010 - Hänen tulee kasvaa, minun vähetä!

Aamulla satoi, päivä pilvinen tai puoliaurinkoinen, syksyistä.

Vilskettä piisasi päiväkodissa pikkuisten kanssa. Siinä se päivä hurahti, ei huomaamatta, mutta iltaan on päivä ehtinyt.

Herätessäni aamulla flunssa sanoi: "Moi, tulin takaisin!" Heitin joka lajin rohtoa kitaani. Kahvi ei oikein maistunut, ja se on varma merkki huonovointisuudesta. Mutta toki join sitä vanhasta muistista saman verran kuin muulloinkin.

Ehdin istua Raamattuni ääressä anivarhain ja pyytää voimia ja Jumalan apua päivääni. Autolla körötin töihin, pari kolme kassia muassani. Lisääntyvätkö tarvittavat kapistukset iän myötä, vai mitä on tapahtunut? Saappaita, sateenvarjoja, sadetakkeja, huiveista ja villapaidoista puhumattakaan. Varavillasukkaa ja päänsärkytablettia, aurinkolaseja ja ulkohousua.

Töiden jälkeen menin suoraan Arin luo. Hän heräsi ilahtuneena tulooni. Puolisen tuntia viivyin, sitten kotiin kahville. Kirjastosta oli haettava Pappila-kirja. Ei niin, ettäkö minulla olisi lukemisen puutetta. Tuo sarja toimii tällä hetkellä minulle "tulehduskipulääkkeenä" ja "kyypakkauksena", joka on oltava käden ulottuvilla.

Kahvin, levon ja hiljaisuuden jälkeen oloni virkistyi. Aloin ikävöidä Aria. Lähdin testaamaan lenkkareitani ja sairaalaan uudestaan. Nuo kovan onnen lenkkarit eivät aiheuta enää rakkoja, kiitos Jumalalle siitä! Jalkani alkavat tottua niihin, kantalaput auttavat.

Makoilin sairaalassa poikittain Arin sängyssä jalat tuoleilla ja pidin Aria kädestä. Kuuntelimme psalmeja. Katselin lastemme kuvia seinällä ja rukoilin heidän puolestaan. Tero on kuumeessa kasarmilla. Tänään oli vielä melkein 40 astetta lämpöä. Virus, lepo ja lääkkeet auttavat. Iloisella mielellä hän sieltä viestittelee.

Psalmien kuuntelu, lukijan rauhoittava ääni ja hiljainen olemisemme hoitivat sisintäni. Tiesin, että kanssamme on Kolmas, Jeesus Kristus Pyhässä Hengessä. Ei tarvittu sanoja, vaikka jotain Arille juttelinkin. Jumalalle puhuin sitäkin enemmän, vaikka en kovin paljon tiedostavin sanoin.

Ari oli jo väsynyt, kun oli ilta. Ei hän tainnut kuulla, mitä hänelle puhuin, ei hän ainakaan kovin vastaillut niin, että olisin osannut tulkita hänen vastauksiaan. Jumala oli kuitenkin kanssamme.

Kun Jaakob nukkui autiomaassa kivi päänalusenaan, taivaan enkelit kulkivat ylös ja alas. Mitä ne veivät ylös ja mitä toivat alas, emme tiedä, mutta Jumala tietää.

Kivi päänalusena on lepäämistä Kristus-kalliolla. Tällaisena voin levätä Hänessä. Hän tietää tulevaisuuden, minä en. On tärkeämpi, että Hän tietää. Itse haluan vain luottaa ja uskoa, että Jumala on hyvä ja Hän johdattaa. Muuta en juuri tiedäkään.

Muromaa siteeraan taaskin. Hänen tekstinsä puhuu selvää kieltä. Näin tulee todistetuksi, että Jumalan pyhät puhuvat vielä kuoltuaankin!

"Ennen kuin Herra voi meitä siunata täydellisellä siunauksella, täytyy hänen murtaa meidän oma voimamme. Tämä oman voiman tuntu on meissä niin sitkeässä, että luonnollinen ihminen tekee kaikkensa voidakseen säilyttää sen.

"Herra haluaisi saattaa meidät täydelliseen avuttomuuden tilaan, mutta siihenpä emme juuri tahdo alistua. Siksi hänen täytyy lisätä painoja painojen jälkeen.

"Sinä kannat melko helposti viiden kilon painon. Mutta viidensadan kilon painoa et enää pysty kantamaan. Se täytyy antaa voimakkaamman kannettavaksi.

"Nyt Herra tahtoisi saattaa meidät siihen kohtaan, että meidän todella on pakko heittää kaikki hänen kannettavakseen. Tähän Herra juuri pyrkiikin. Kun Herra on saanut hallitusvallan elämässäsi, sinun on helppo uskoutua hänen hoitoonsa kaikissa muissakin suhteissa. Sinä et nyt enää katselekaan näkyväisiä, vaan näkymättömiä, ja elävä Jeesus on nyt sinulle kaikki kaikessa." -Lohdutuksen Jumala

Illansuussa kävin ystäväni Irjan luona, rukoilimme, puhuimme, jaoimme asioita. Joimme inkivääriteetä flunssan kötistämiseksi. Sen jälkeen kiiruhdin saunaan ja kotiaikaa viettämään.

Hyvää yötä, arvoisa lukijani!