23.08.2010 - Seiskateevee taas päälle!

Sadetta ja poutaa vuoronperään tänään.

Kännykkäni akku on kehno. Se toimii kyllä, mutta ei kovin pitkään. Harva se päivä joudun lataamaan sen uudestaan. Uutena yksi lataus kesti viikon, nyt ei.

Itse olen kuin tuo kännykkäriepuni. Akkuni toimii, mutta ei kovin pitkään. Eilen tein henkilökohtaisen kirkkoennätyksen, ja illalla lataus oli lähellä nollaa. Fyysinen lataus nimenomaan, hengellisessä annissa ei ollut moittimista. Mutta hengellisestikään ei voi omaksua asioita, jos on fyysisesti rojahtamispisteessä. Minä olin.

Aamukirkossa olin Teron kanssa. Päiväkirkossa sley:ssä ystävän seurassa ja iltakirkossa ihan itsekseni, mutta tapasin tietenkin monia tuttuja kaikissa paikoissa. Arin luonakin seikkailin jossain välissä. Uni ei ottanut illalla tullakseen, niin väsynyt olin.

Kuulin kahden eri papin saarnan kuurosta miehestä, joka ei kyennyt myöskään puhumaan kunnolla. Kun Jeesus sanoi yhden sanan, aukene, mies kuuli ja kykeni myös puhumaan.

Usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan sanan kautta. Ensin täytyy kuulla Sana, niin että usko voi syntyä. Kun usko on syntynyt, ihmisen kielenkannat irtoavat ja hän ei voi olla puhumatta siitä, mitä hän on kuullut.

Jos ei kuule evankeliumin sanaa, ei voi myöskään kertoa sitä toisille. Yksinkertaista, mutta en minä ollut tuota ennen noin selvästi ymmärtänyt! Pyhä Henki avasi tuon kohdan nyt.

Tero on ollut lomilla ja hänellä ei ollut mitään pelejä tällä kertaa tai muutakaan kiireitä. Ehdimme jutella ja lukea Raamattua pitkästä aikaa yhdessä. Äsken hän lähti, ja minä suunnittelen uintireissua illan ohjelmaksi.

Olin Arin luona ja laitoin seiskateeveen näkymään. Tai siis yritin. En onnistunut, ja hermostuin itseeni. Petri tuli käymään siellä ja hän hoiti homman kotiin niin sanotusti. Ari jäi katsomaan kanavaa tyytyväisenä. Terokin meni käymään siellä armeijan kamppeissa ennen lähtöään.

Ari on ihmemies, en lakkaa ihastelemasta. Hänen takanaan asiat pysyvät, hän ei lavertele. Ei sitten sanaakaan, vaikka kuinka yrittäisin kiskoa. Mahtaisinko olla ollenkaan järjissäni, ellen olisi saanut purkaa Arille huoliani ja murheitani näinä vuosina? Epäilen. Tietysti hän on päässyt myös monista iloistani ja salaisuuksistani osalliseksi. Oma vointini on suoraan verrannollinen Arin vointiin - ja varmaan myös päinvastoin.

Joskus aiemmin Ari alkoi helposti itkeä, mutta nykyisin voin ruikuttaa paljonkin ja hän pysyy tyynenä kuin Pepin isoäiti. Ihmettelen Jumalan voimaa Arissa. Heikkoudessa Hänen voimansa näkyy.

Ruskamatkani häämöttää kolmen viikon päässä. Senpä takia aloitin kyykkyjumpan eilen illalla ja tänäänkin olen jo kyykistellyt. Eräs vaelluskonkari vinkkasi, että kyseinen jumppa voisi auttaa pysymään terässä ja toisten perässä ylä- ja alamäissä. Muutenkin pitää tehostaa lenkkeilyä, ettei minulle käy köpelösti. Pyörällä tulee hurautettua, kun sillä pääsee nopeasti kaikkialle.

Kirjavalikoimastani huomaan oman kuntoni. Yritin lukea lähetyskirjaa, jossa oli paljon huolia, murheita ja surua. En pystynyt lukemaan sitä. Yritän saada seuraavan Pappila-kirjan piakkoin luettavakseni. Ja onhan minulla kirjoja jonossa, kun vaan luen. Mutta kun pitäisi olla sellainen passeli.

Vääntäydyn nyt lenkille, ettei kuntoiluni jää puhumisen asteelle.
"Herra on minun sieluni tuki" - siinä rohkaisun sana minulle ja sinulle myös, hyvä lukijani!