04.08.2010 - Sadepäivä

Tänä aamuna askartelin korttia lapsenlapselle, sillä hänen ensimmäinen suuri juhlansa on sunnuntaina. Siis kastejuhla. Lahjoja olen myös hankkinut. En mitään erityistä, mutta jotain kumminkin. Mokkaruutuja olen luvannut leipoa juhlaan, en ole niitä aiemmin leiponut. Tyttären neuvoa noudattaen googleen vaan "mokkaruudut", ja jo alkoi Lyyti kirjoittaa.

Champers jyrää tykkyä tekstiä eilen ja tänään:
" - - TE ETTE VALINNEET MINUA, VAAN MINÄ VALITSIN TEIDÄT.
Meidän osallisuutemme Jumalan suunnitelmista ei riipu oman tietoisuutemme varassa. Meidät viedään sisälle Jumalan suunnitelmiin tiedostamattamme sitä ollenkaan. Meillä ei ole aavistustakaan Jumalan päämääristä, ja mitä edemmäksi kuljemme, sitä epäselvemmäksi ne meille tulevat.

"Meistä näyttää siltä, että Jumala epäonnistuu suunnitelmissaan, koska olemme liian likinäköisiä nähdäksemme, mihin Hän pyrkii.

" - - Kristittyinä me emme lainkaan aja omaa asiaamme. Me olemme Jumalan asialla... Me emme tiedä, mihin Jumala pyrkii, mutta siitä huolimatta meidän on säilytettävä suhteemme Häneen, tapahtuipa mitä tahansa.

" - - Tärkeintä kristillisyydessä ei ole työ, jota teemme, vaan suhteemme Jumalaan, ja ilmapiiri, minkä tämä suhde synnyttää. Jumala ei vaadi meiltä mitään muuta, kuin että pidämme suhteemme Häneen kunnossa. Tällä alueella joudumme jatkuvien hyökkäysten kohteeksi." -Parhaani Hänelle.

Minusta on suorastaan hauskasti sanottu, että mitä pitemmälle kuljemme, sitä epäselvemmäksi meille tulee se, mikä on Jumalan päämäärä. Kaiken lisäksi tuo on aivan totta. Juuri kun luulen jotain ymmärtäväni, huomaankin olevani hakoteillä. Asiat eivät menekään niin kuin kuvittelen.

Kun lapsemme olivat pieniä, olin varma, että Ari paranee ihan pian. Arvelin Jumalan näkevän, että tarvitsen tervettä aviomiestä ja lapset isää. Mutta Jumalan ajatukset olivatkin ihan toiset. Hän sanoo: "Kaikissa näissä Hän antaa jalon voiton Hänen kauttaan, joka on meitä rakastanut."

Eli se, minkä minä luulen olevan tappio, onkin voitto Jumalan silmissä. Kun minä lakkaan olemasta jotakin, Hän pääsee näkyville. "En siis enää elä minä, vaan Kristus elää minussa." Jumala on käsittämättömän armollinen ja pitkämielinen minua kohtaan. Kaikista porsaanrei`istä olen yrittänyt pistää nokkaani, vaikka olisin aika päiviä sitten saanut vain levätä Hänessä ja luottaa.

Taas tuli rakot kantapäihin, vaikka olin varustautunut monin laastarein, kun kävelin Arin luo sairaalaan. Varakengät oli repussa sentään. Marssin urheiluliikkeeseen valittamaan lenkkareistani. Lähdin putiikista vetelien kantaläpysköiden kanssa, jotka tungin mokomiin lenkkareihin. Huomenna testaan niitä.

Sain pari ihanaa rukousvastausta. Toinen koski Jeesus myrskyssä -vertausta, josta kerroin eilen. Eräs nainen oli saanut siitä vastauksen omiin kyselyihinsä. Toinen ilonaihe oli se, että Liisa-ystäväni oli toiminut viisaasti eräässä asiassa, johon häntä kehotin Jumalan johdatuksesta.

Ystäväni Marja kertoi leipovansa pullaa tänään. Tietysti minäkin innostuin. Appivanhemmat ilmoittivat tulevansa katsomaan kotiani tänä iltana, kun saivat kyydin tyttäreltään. Siinäpä oiva syy pullan tekoon. Ja sämpylöiden. Kun annoin loput heidän mukaansa, huomenna on taas leivottava.

Leipominen ja siivoaminen ovat terapiaa. Laitan isomman pakastimeni päälle, joten voin leipoa surutta talteen. Mustikoita en päässyt poimimaan tänään, kun satoi koko päivän, mutta jospa vielä ehtisin metsään.

Toivotan sikeitä unia sinulle, hyvä lukijani! Ja itselleni myös. Olen saanut taltutettua muutaman norsun kimpustani, joten nykyisin saatan jopa nukahtaa.