13.07.2010 - Ah, suven suloisuutta!

Helle. Noin 30 astetta lämmintä. Merivesi +23 astetta Hietasaaressa.

Minulla on harvoin tasapaksuja päiviä. On joko:
- tosi kummallisia
- huippuhienoja
- sairaan pahoja
- sellaisia, että pitää puskea läpi, vaikka henki pihisee

Eilen olin kuin Punahilkka, joka on kadottanut korinsa. Ja melkein itsensäkin, niin ettei edes Susi Hukkanen olisi löytänyt mummosta puhumattakaan.

Tänään olen kuin Punahilkka, jonka korin sisältö on huippuunsa varustettu, eikä Susi Hukkasta ole näkynyt mailla, halmeilla. Ja jos se olisi näyttäytynyt, olisin napsinut senkin poskeeni, niin onnellinen olen ollut tänään.

Nukuin yöni makeasti. Pesin pyykit, jotka eilen jäivät pesemättä, kun sähläsin pyykkikoneen kanssa. Sain sen pesemään yhtä lastia pari tuntia, vaikkei koneessa ole edes moista ohjelmaa. Sitten olikin seuraavan pyykkääjän vuoro, joten poistuin hyvän sään aikana likapyykit takataskusta roikkuen.

Kipaisin uimaan aamullisen onnistuneen pyykkäröinnin jälkeen, tai sitten ennen sitä, en muista. Kelluin ja uin, nautin ja kiitin Jumalaa.

Pullosaalis on ollut tänään vaatimaton, vain pari vaivaista tölkkiä, mutta se ei ole estänyt onneani. En siis ole mammonan orja, vaikka en ole varma, voiko asiasta vetää mokoman tulkinnan.

Vaatimattoman lounaan jälkeen keitin kahvit termospulloon maidon kera. Lounaan teki vaatimattomaksi se, että se oli jääkaappiin unohtunut iäkäs munakas - miten sointuva sanapari! Eilistä piirakkaa reppuun ja Arin luo pyörällä, kirja mukana.

Teimme Arin kanssa retken, joka sekin oli vaatimaton. Mutta näköjään vaatimaton ei todellakaan tarkoita kehnoa, surullista saatikka epäonnistunutta. Päinvastoin.

Ymmärrän mainiosti, että Ari nauttii, jos pääsee sairaalahuoneestaan jonnekin pois hetkeksi. Tai edes sängystä pyörätuoliin! Koska ulkona oli vielä kuumempi kuin sisällä, teimme sisäretken. Ajoimme hissillä seuraavaan kerrokseen. Hissin vieressä on tila, jossa ei ole ikkunaa, joten siinä ei ole kovin kuuma. Hain siihen tuolin itselleni.

Kenties osastolta ulos tai sisään menijät eivät aavistaneet, että joku potilas makaa ja kuorsaa tuolissaan oven takana, toinen lukee kirjaa ja juo termospullokahvia ynnä hihittää romaania lukiessaan ja roikottaa jalkojaan pyörätuolissa. Säväytimme hiukan ihmisiä vain olemassaolollamme.

Ari voi kohtuullisen hyvin, tuskin kukaan vuodepotilas loistokunnossa on tällä kelillä. Sen takia halusin ja haluan, että Ari pääsee pois sängystään edes vähäksi aikaa. Olimme reilun tunnin "ulkona", kunnes Ari halusi takaisin.

Jatkoin lukemista Arin huoneessa, jalat lavuaarissa, pää Arin sängyssä ja takamus tuolilla. Olin täydellisen onnellinen juuri siinä hauskaa kirjaa lukiessani mukavassa asennossa. Ari nukkui ja tiesin, että hänenkin on hyvä olla. Tämä on elämää!

Arin luota ponkaisin kodin kautta etsimään itselleni sopivaa paikkaa lukemiseen. Jostain meren ääreltä, meri vilvoittaa helteellä. Istuin jo erääseen puun katveeseen, mutta tupakan savu kantautui herkkään nenääni, ja jouduin lähtemään kesken eväitten syömisen.

Mieleeni tuli rukoilla sopivaa paikkaa, ja Jumala sen johdatti.

Löysin täydellisen luonto-nojatuolin ihan veden rajasta, varjosta, puiden katveesta. Monesti vaatimaton, mitään sanomaton, ulkoisesti ei-mitään, osoittautuu parhaaksi vaihtoehdoksi. Saatoin vain ällistellä, mikä ergonomisesti suunniteltu lepopaikka minulle oli varattuna. Se oli sitä vasta sitten, kun asettauduin siihen.

Uskossa on jotain samaa: ensin ei ole mitään, mutta kun uskossa omistaa Sanan, se tulee lihaksi eli alkaa toimia ja elää.

Pari tuntia luontotuolissani kului suloisesti. Vilkutin joillekin matkustajille, jotka ajoivat veneellä ohi. Söin, join vettä ja mehua ja sen johdosta tulikin pakottava tarve lähteä avantosaunalle peilikomeroon, ja vielä kerran uimaan.

En ole nähnyt sellaista ihmispaljoutta koskaan Hietasaaressa! Hyvä, kun sain poukkoiltua pyörälläni saaren läpi ilman, että imaisin mukaani muksuja tai ihmisten kasseja tai muuta.

Jälleen mukavia kohtaamisia, istuskelua saunan seinänvierellä erään rouvan kanssa elämää jakaen, toisen kanssa vettä polkien meressä. Mittari näytti +48 astetta auringossa.

Kun lähdin polkemaan kotiin, moni muu oli päättänyt samoin. Taivaan ranta oli yhtäkkiä musta ja salamakin vilahti. Rukolin, ettei sataisi ennen kuin olen kotona. Minulla oli vähän kiirekin, sillä olin varannut saunan!

Kitsaasti taivas pudotteli vettä tai maa on niin kuiva, ettei se näy missään. Ilma on edelleen painostava, ulkona +28 lämmintä.

Mielessä on käynyt Jesajan kirjan kohta:
"Maa murehtii ja lakastuu, maanpiiri nääntyy ja lakastuu; kansan ylhäiset maassa nääntyvät.
Maa on saastunut asukkaittensa alla, sillä he ovat rikkoneet lait, muuttaneet käskyt, hyljänneet iankaikkisen liiton." Jes 24:4,5

Jeesuksen omana ei tarvitse pelätä mitään muuta kuin Jumalaa. Kun hänen pelkonsa on sydämessä, silloin käy hyvin, eikä minkään maailmassa tapahtuvan tarvitse antaa murehduttaa mieltään. Tai ei tarvitsisi, mutta minä olenkin heikko ja epäuskoinen. En uskalla luottaa Jumalaan niin syvästi kuin voisin.

Jos sen sijaan Jumalan pelko on hävinnyt sydämestä tai sitä ei ole kenties koskaan siellä ollutkaan, on syytä olla kauhuissaan siitä, mitä kohti olemme menossa.

Mitään hyvää ei Raamattu lupaa tälle maailmalle. Mutta sille joka uskoo Jeesukseen, on parhaat päivät vasta edessä päin. Uskokoon ken tahtoo. Minä uskon.

Chambers puhuu taas järkeä päivän tekstissään:
" - - Yhä uudelleen Jumalan on otettava pois ystävämme, jotta Hän itse voisi päästä heidän paikalleen, ja siinä on kohta, jossa me riudumme ja rampaannumme ja räpistelemme. - - Jatka hinnan maksamista. Anna Jumalan nähdä, että sinä olet altis elämään saamasi näyn mukaan." -Parhaani Hänelle.

Hyvää helleviikon jatkoa, arvoisa lukijani!