08.07.2010 - Mattopyykkiä ja muuta hikoilua!

Hellepäivä. Niska ja hartiat paloivat mattorannassa.

"Puoli kymmeneltäkös me lähdimme mattopyykille", kyselin Terolta, kun saimme matot kuivumaan. "Höh. Silloinhan me vasta herättiin", valotti Tero. Totta. On mennyt rytmi taas kesäiseksi.

Kesäaamut ovat ihania, mutta näkisipä vaan itsensä kukon laulun aikaan ylhäällä. Voi tosin nähdä, mutta sitä ennen pitäisi saada itsensä alas ja kuorsaamaan, että jaksaisi nauttia aamun sulosta. En sentään aamuun asti ole valvonut, mutta ei paljon puutukaan.

Jos joku Pullonkeräys -yhdistyksen jäsen näki minut äskettäin uimareissulla, hän päästi isot hah-huudot nähdessään minun hurauttavan pyörällä pullon ohi. Minun on kerättävä pontta ja ryhdistäydyttävä. Taitoni rapistuvat vinhaa vauhtia, jos mietin, mitä muka jotkut klopit ajattelevat mummeroisen kyykkimisestä tyhjän pullon takia. Aivan niin kuin ketään kiinnostaisi - itsekeskeistä haihattelua edes miettiä toisten mielipiteitä tuollaisesta!

"Ihmispelko panee paulan."
Monen usko kaatuu ihmispelon (tai meidän kurjien kristittyjen kurjan=farisealaisen elämän) takia, ja se onkin elämän ja kuoleman kysymys.
"Ihmisten kunnia oli heille tärkeämpi kuin Jumalan kunnia", Jeesus sanoi. Mieluummin kirmaisen kuitenkin tyhjän pullon ohi kuin pelkään kertoa uskovani Jeesukseen.

Tosin kirpaisi makeasti ohittaa selkeä apaja. Kuin kalamies jättäisi pyydyksen kokematta. Eli mieluiten poimin pullon ja tunnustan Jeesusta!

Miksi on niin vaikeaa suostua olemaan naurettava, lapsellinen, tyhmä ja välillä vähän hullukin? Siksi, että kaipaan ihmisten arvostusta, hyväksyntää, kehumista ja sitä, että minusta pidetään. Hylkääminen tuntuu pahalta. Jeesus, jos kukaan, sen tietää. Hän tuli Isänsä hylkäämäksi. Ja minkä takia: minun ja sinun syntien takia, että me pääsemme taivaaseen!

Avantosauna on suljettu tämän viikon, ja senpä takia siellä ei ole monta uimaria enää yhdeksän jälkeen. Minä olin eilen ja tänään, ja muutama muu. Onneksi vilkaisin peiliin ennen kuin lähdin uimasta pois. Olisi voinut tulla kolari, kun puseron niskalappu olisi leuhahtanut tuulessa naamalleni.
Pusero oli väärinpäin ja nurinpäin. Kolmesti jouduin kääntämään, ennen kuin sain sen stemmaamaan. Tarpeellisia nuo peilit.

Suhautimme siis päivän koittaessa Teron kanssa auton perä maata viistäen mattorantaan. Pesimme vain isoja mattoja, Tero katuharjalla ja minä juuriharjalla. Kumpikaan ei tönäissyt toistaan mereen. Enimmät sihinät tulevat siitä, etten kuule mitä Tero sanoo. Tai yleensä kukaan muukaan. Nykyisin ihmiset kuiskailevat, ja se on minusta ikävä tapa.

Tuo kalmanvalkoinen henkilö kuvassa olen minä eikä suinkaan kummitus saati häikäisevä enkeli. Jahka Petri vähän säätelee kuvaa, laitan paremman version. En osaa säätää kameraani kirkkaalla säällä, ja niinpä kaikki henkilöt ovat enemmän tai vähemmän henkiolentoa muistuttavia.

Istun kuvassa muinainen mainio retkihattu päässäni syömässä eväitäni sillä aikaa, kun matot hiukan valuvat. Tai siis vesi valuu matoista, kun tarkemmin mietin. Matot eivät onneksi valuneet minnekään. Usein ihmiset sanovat nenänsä valuvan, vaikka räkähän se vain valuu. Nenä pysyy yleensä omalla paikallaan.

Söin pelkkiä kuivia hapankorppuja evääksi. Rasvaiset sapuskat syön vasta yöllä, kuten makkarat. Murheellista myöntää.

Punnituskerho voisi erottaa minut, jos siihen kuuluisi kovaa jengiä. Mutta ilokseni olen huomannut, että ryhmään kuuluu toisiakin lankeavia henkilöitä ja armollisuus on pelin henki. Sitä kukin toivonee, ettei häntä heitetä laidan yli ensimmäisen, eikä vielä toisenkaan, makkarapaketin jälkeen.

Luin ilokseni Pappila-kirjasta tänään Emman lankeemuksesta. Ensimmäinen ilta ilman aviomiehen seuraa, ja nainen kaivoi pakasteesta juustokakun esiin. Hän iski sen kitaansa jäisenä siltä seisomalta. Seuraavana päivänä hän suri sitäkin, että ummetus seuraa vääjäämättä, ja olo on ilman sitäkin kamala. Lohduttavaa! Onneksi pakasteessani ei ole juustokakkua. Niitä olisi kulunut monta minun tilanteessani.

Tänäänkin olimme pari tuntia ulkona Arin kanssa illansuussa. Silloin ei ole aivan yhtä kuuma kuin keskipäivällä. Ari voi hyvin, kuten eilen mainitsin.

Yritän totutella ajatukseen, että vauvelimme Tero lähtee kotoa maanantaina. Kenelle delegoin sitten kurjat kotihommat? Ketä komentelen? Kyllä ihmispolon pitää moneen tottua ja moneksi muuttua, ennen kuin elämänkoulu on illassa.

Onneksi lopputodistus koulustamme ei tule oman menestymisen mukaan iankaikkisuudessa. Menestyksemme on taattu, kun se nojaa Jeesuksen Kristuksen ristin työhön. Sitä on raamatullinen menestysteologia. "En enää elä minä, vaan Kristus elää minussa" - niinpä minun tieni voi olla vaikea, raskas, epäonnistunut tai mitä muuta hyvänsä. Merkitystä on vain sillä, kenen varassa on toivoni.

"Pankaa täysi toivonne" sanotaan Raamatussa - Jeesukseen ja hänen työhönsä. Silloin elämämme on menestystä.

Menen nauttimaan pastori Timin, Cynthian ja kumppanien seurasta Pappila -kirjan pariin.

Kauniita unia, hyvä lukijani!

jk. Mäntysuopa oli kateissa pahan kerran mattopyykille lähtiessämme. Löysin sen viimein lukollisesta kaapista siivouskomerosta. Kunnon kätkö.