24.06.2010 - Hauska päivä tänään!

Kunnon juhannuskelit. Aurinkoa ja kesäinen sää.

Herätys oli tikkuinen, mutta itsepä ahmin aamuyöhön asti kirjaa. Sen jälkeen päivä sujui kuin rasvattu, paitsi kun menin Arin luo. Silloin oli verensokeri alhaalla, mutta rukoillen siitäkin selvittiin.

Kävimme Purolassa, Petri tuli ottamaan lamput katosta. Lainasin naapurilta välineitä, juttelin samalla tietysti hyvän tovin. Lastasimme autoon roinaa, pyörä oli mukana, joten kurvasin sairaalaan Arin luo. Tero jäi omaa pyöräänsä korjaamaan, osia hakemaan kaupasta.

Ari ei ollutkaan heti valmis ulos, sillä ruoka tippui, olisi pitänyt odottaa tunnin verran. Hermoni eivät kestäneet kököttää sisällä, joten pullo laukkuun, mies tuoliin ja menoksi.

Kävimme sairaalan kirjastossa, lainasin uutta luettavaa, palautin eilisen kirjan. Kuppilasta kahvia ja evästä, pihalle puun alle. Muutama vanha lehti mukaan, ristikoita täyttämään.

Emme halunneet mennä tanssimusiikkikonserttiin, vaikka komeasti siellä paikallinen tähti lauloi vanhuksille ulkosalla. Kyselin Ariltakin, hänellä oli sama ajatus kuin minulla. Iskelmät ruokkivat vanhaa aatua, uusi luomus minussa ei saa mitään ravintoa, piristystä tai iloa sellaisesta. En halua haaveilla maailman mielen mukaisesti, vaan nähdä Jumalan näkyjä!

"... kehoitan teitä, veljet, antamaan ruumiinne eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi; tämä on teidän järjellinen jumalanpalveluksenne.
Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä." Room 12. luvun alusta.

Sitä paitsi en tahdo jaksaa ihmisjoukkoja. Juttelen mielelläni ihmisten kanssa, mutta laumasielu en ole. Meillä oli lammen katveessa oikein rattoisaa. Ari haisteli eväitäni, nukkui rauhallisesti ja minä vilautin varpaitani auringolle.

Ari jäi raukeana vuoteeseensa, kun hänet sinne huolehdin. Onnittelin käytävässä 60-vuotishääpäivää tänään viettävää pariskuntaa. Molemmilla oli olkihattu päässään. Rouva on ollut monta vuotta hoidettavana sairaalassa, puoliso käyttää ulkona, syöttää, auttaa rakastavasti huolehtien. Ilo seurata heitä.

Tein kauppoja kotimatkalla rautakaupassa. Kattolamppuihin oli ostettava lisäsysteemejä. Niitä jahtasin, toivottavasti ostin oikeita kapistuksia.

Sitten urheiluliikkeeseen. Nuorehko miesmyyjä ilmaisi välittömästi jalkojeni olevan epäsuotuisat uusia kenkiä ajatellen. Leveä lesta, iso koipi muutenkin. Ei hyvä yhdistelmä. Ilmoitin, että miesten kengätkin käyvät minulle, en ole nokon nuuka.

Marssin edestakaisin kaupan lattialla uudet jalkineet jalassani. Vaadin useampaa erilaista kokeiltavaksi. Ilman olisin saanut jäädä, jos en olisi ollut innokas saamaan kenkiä, joilla pystyn kävelemään ilman, että kantapäähän pistää.

Olisi todella kiusallista, jos Puntarikerho joutuisi häpeään sen takia, että erään jäsenen paino nousee kenkien takia. Tai niiden puutteen takia. Koska kahdesta en luovu, sikäli kuin itse voin vaikuttaa asiaan:
- kävelemisestä
- syömisestä

Molempia teen mielelläni runsain määrin. Mutta jos voin harrastaa vain jälkimmäistä, karu totuus on painon nousu.

Kengät löytyivät, miesten jalkineet, joissa on kaunis N -kirjain päällä, ja sehän tarkoittaa Nainen, sen lapsikin ymmärtää, jos osaa lukea.

Leipominen oli sydämelläni iltapäivän puuhasteluksi: pullaa hiukan tuoksun vuoksi, joskin aion nakella pullat myös nassuuni, omaan tai toisten. Ja pari leipää, totta kai.

En toki tyytynyt odottelemaan leipomusten nousua kädet ristissä, mikä olisi tietysti sangen kristillinen tapa. Mutta sikäli kuin sillä tarkoitetaan laiskottelua tai jonnin joutavuutta, niin siihen ansaan en langennut, tänäänkään.

Varasin pyykkituvan, ja juoksentelin siellä väliaikoina vaihtelemassa pyykkejä sisään, ulos ja narulle. Levitin askarteni puolimaastoon viltin pihlajan alle. Tein ristikkoa ja luin kirjaa, otin valokuvia. Siitä syöksähtelin vuoroin kumpaankiin suuntaan, uunille ja pyykkituvalle.

Kalman koura on iskenyt omaan, vanhaan kelpo koneeseemme. Pyykki-sellaiseen. Olin sitä mieltä muutenkin, ettei sitä tarvita täällä, koska pyykkitupa on ylen viehättävä paikka. Ehkä kone aavisti epäsuosionsa ja alkoi löyhkätä!

Jouduin tilaamaan sille häädön maanantaiaamuksi. Ekocenterin miehet noutavat koneen pois. Siihen asti kukkaistuoksu leviää ostamastani hajustelaatikosta kylpyhuoneeseen. Toivon mukaan voin heittää ylimääräiset hajusteet mäkeen sen jälkeen, kun kone häipyy. Jos haju jatkuu, on kai katsottava peiliin. Tai viemäriin tai jonnekin muualle.

Testasin uusia kenkiäni. Pyörällä uimapaikan lähistölle. Ennakoin löytyvät tyhjät pullot, sekä kantapäihin ilmestyvät mahdolliset rakot. Reissu onnistui, pullollisesti sekä kantapäiden suhteen. Kengät tukevat hyvin jalkojani, kantapään pistäminen ei juuri tuntunut.

Kävin jopa saunassa Hietasaaressa. Yleensä en käy, siellä on myös liikaa ihmisiä. Ei minulla mitään paniikkia tule ihmissakissa. En vain jaksa kuunnella ryhmähöpötystä.

Kaupassa juttelin paluumatkalla entisen naapurin tyttären kanssa. Ostin pakin limunaatia. Tuli lapsuus mieleen. Silloin piti käydä moneen kertaan tallissa tarkistamassa, että limukat on tallella, ja montako pulloa kukin on juonut omistaan.

Pyörä hoippuen ja horjuen kaasutin kotiin limunaatilasti edessä, makkarasäkki takana. Mikä ilo tämä uusi koti onkaan minulle! Täällä on kaunista, valoisaa, avaraa ja ihanaa! Kiitos, kiitos, hyvä Jumala tästä!

Urho Muroman teksti puhui tänään sitä lukiessani:
"Aina itsessään täydellisesti köyhä hengessä
ja aina Herrassa täydellisesti rikas Pyhästä Hengestä.
Niiden kahden erilaisen tilan välillä
kulkee Jumalan lapsen elämä.
Niiden välillä tapahtuu vaihtelua
aina sen mukaan kuin Herra sallii." -Elämä Hengessä.

Puntarikerho voi joutua takiani häpeään sittenkin. Aion mennä lämmittämään itselleni pari ryynimakkaraa. Käyköön miten käy.

Maukkaita makkaroita itse kunkin juhannuspöytään!