29.05.2010 - Mä mistä alkaisin, kyseli Fredikin laulussaan muinoin!

Koleahkoa säätä. Aurinko kurkisti mutta häipyi taas.

Vaikeinta kirjoittamisessa on löytää otsikko tekstille. Päivän mittaan mielessäni on monia nasevia aiheita otsikoksi, mutta kun istun koneelle, yksikään ei putkahda päähäni.

Pitäisi olla sanelulaite tai pikkuvihko ja kynänpätkä joka paikassa mukana. Näin sanottiin kirjoittajakurssilla monta vuotta sitten, ja että päivittäin tulisi kirjoittaa jotain tekstiä.

Tämän aamun varhaislenkki meni tienestihommiksi. 30 senttiä kävin nettoamassa löytöpulloistani uimareissullani. Tällä kertaa en kävellyt uimaan, koska ei satanut. Minähän kävelen vain kurjassa säässä, ainakin eilen. Ajoin autolla kaupungille ja kävellen marssin Hietasaareen.

Tein leipätaikinan nousemaan aamusella. Unohdin koko taikinan ja aloin vatkata kakkutaikinaa. Sentään havaitsin leipätaikinankin paistaa leiviksi, vaikka jouduin pitämään taikinaa jääkaapissa, ettei se vyöry kohotessaan ovesta pihalle.

Vatkatessani luin rukousvihkoani. En sentään liottanut varpaitani tällä kertaa tai hierottanut hartioita koneella samanaikaisesti. Tai juonut aamukahvia.

Vaatimattomasta oheistoiminnasta huolimatta onnistuin kaatamaan osan taikinasta lattialle. En tiedä, miten niin pääsi käymään, mutta totta joka sana. En viitsinyt nuolla taikinaa lattialta, vaikka se onkin hiljattain vahattu. Punnituskerhoon kuuluminen hillitsi varmaan nuoluvimmaani.

Harmi tässä tapauksessa, kun ei ole koiraa tai kissaa. Hmmh. Naapurin Eskiliä olisin voinut lainata. Muutenkin olemme Teron kanssa suunnitelleet ostaa kissanruokaa, syöttää Eskiliä ja houkutella sisälle. Lopuksi nappaamme sen mukaamme uuteen kotiin! Eilen se tuttavallisesti kurkisti jopa automme takaa, kun menin autokatokseen.

Ei nyt sentään. Emme toki varastaisi naapurin kissaa, eikä se meille tulisikaan. Sitä paitsi en ottaisi koiraa saati kissaa edes maksusta. Kilpikonna meillä oli monta vuotta, ja se riittää minulle loppuelämäksi.

Olin Arin luona iltapäivän tunnit. Hän oli hyvin limainen edelleen. Kuumetta ei ollut, ja silmät olivat kirkkaat, mutta yskänröyskytys oli ankaraa, ja Ari kylpi kylmässä hiessä. Järjestin sijaistoimintaa itselleni ja tein kiperää ristikkoa.

Kuuntelimme Arin kanssa psalmeja. Ärsyttää, kun se lukija painottaa mielestäni ihan vääriä sanoja! Sinänsä asialla ei ole merkitystä, mutta satuinpa kiinnittämään huomiota.

Kun istuin Arin luona, tunsin Pyhän Hengen läsnäolon. Tunnen sen siitä, että minun on tavattoman rauhallinen, turvallinen ja hyvä olo. Tiedän, että olen juuri oikeassa paikassa, kun istun Arin vieressä. Ari yski ja minä imutin. Välillä hän nukahti herätäkseen taas yskimiseen. Välillä pidin käsiä korvillani, kun hänen hengityksensä oikein raahasi. Mutta sittenkin: tämä on elämää. Jumala on tässä meidän kanssamme voimallisesti.

Yritin kutsua itseni kahville illaksi erääseen ystäväperheeseen, mutta nämä eivät olleet kotona. Niinpä keitin itse hyvät kahvit ja sen jälkeen lähdin kylille. Kävelin ystävällisen rouvan luo, joka jo kauan sitten lupasi tulla siivousavuksi muuttaessani.

Matkalla mieleeni juolahti poiketa ensin eräässä toisessa paikassa ja niin myös tein. Osuin nappiin, sillä perheen tytär oli leiponut leivän ensi kertaa elämässään ja pääsin maistiaisille! Nam. Tämä rouva on luvannut tulla tarjoiluavuksi lakkiaisiin, joten suunnittelimme sitäkin. Rukoilimme tietysti.

Viimein ennätin varsinaiseen kyläpaikkaani, ja aioin vain pistäytyä. Aikaa vierähti kuitenkin toista tuntia rupatellessa syntyjä syviä. Lopuksi rukoilimme, se on aina tarpeellista, terveellistä ja siunaukseksi.

"Mikä hetki yöstä on", kysyy vartija Raamatun teksissä. Tuo tuli mieleeni, kun naakka tähyilee juuri korsi suussa naapurin savupiipun reunalla. Se asuu siellä perheineen, ja sen takia tarkkailee ympäristöään.

Meidänkin on viisasta miettiä, mikä hetki yöstä on, mitä aikaa elämme.

Tänään minua puistatti eräs mielipidekirjoitus. Siinä henkilö sanoi olevansa selvänäkijä. Seuraavassa kappaleessa hän ilmoitti olevansa tosi kristitty.

Tuo on mahdoton yhtälö. Kristityt eivät ole selvänäkijöitä, eikä selvänäkijöillä voi olla Pyhää Henkeä. Kristityllä sen sijaan on Pyhä Henki. Pyhä Henki asuu vain ihmisessä, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi Jumalan pojaksi, ylösnnouseeksi Vapahtajaksi.

Se ymmärrys, tiedon ja viisaudet sanat tai muut yliluonnolliset lahjat, mitä kristityllä voi olla, ovat armolahjoja, joita Pyhä Henki jakaa niille, jotka ovat tunnustaneet syntinsä. Tällainen ihminen myös tietää ja kertoo, että hän ei itse ole mitään, vaan lahjat ovat Herran. Armolahjat ovat työkaluja, lahjoja seurakunnan varustamiseen ja kasvamiseen.

Jokaisella uskossa olevalla on ainakin yksi armolahja, se tärkein, ja se on uskon lahja. Usko on armoa, emme voi uskoa omasta voimastamme tai tahdostamme.

Raamatussa sanotaan, millaisia olivat ihmiset, joita alettiin kutsua kristityiksi alun perin, eikä määritelmä ole muuttunut, sillä Jumala ei ole muuttanut sitä:
"Herran käsi oli heidän kanssaan, ja suuri joukko ihmnisiä uskoi ja kääntyi Herran puoleen.- - Kun - saapui sinne - näki Jumalan armon työn - - Hän oli näet hyvä mies, täynnä Pyhää Henkeä ja uskoa. Herralle lisääntyi paljon kansaa." Apt 11:21-23.

Raamatusta löytyy myös kertomus ihmisestä, joka tiesi asioita toisista, oli eräänlainen selvänäkijä:

"... meitä vastaan tuli eräs palvelijatar, jossa oli tietäjähenki ja joka tuotti paljon tuloja isännilleen ennustamisellaan.
Hän seurasi Paavalia ja meitä ja huusi sanoen: "Nämä miehet ovat korkeimman Jumalan palvelijoita, jotka julistavat teille pelastuksen tien".
Ja tätä hän teki monta päivää. Mutta se vaivasi Paavalia, ja hän kääntyi ja sanoi hengelle: "Jeesuksen Kristuksen nimessä minä käsken sinun lähteä hänestä". Ja se lähti sillä hetkellä." Apt 16:16-18.

Jeesuksen Kristuksen nimelle ovat kaikki vallat ja voimat alistettuja. Kun ihminen tulee uskoon, hänen tulee irtisanoutua noituudesta, spiritismistä, tarot-korteista, ennustamisista, selvänäkemisistä. Jeesuksen nimessä voi vapautua, ei muuten.

Pimeys ja paluu -kirja kertoo tytöstä, joka alkoi lukea parapsykologian kirjaa, joka hänelle annettiin psykologian kirjan sijaan. Parapsykologiahan on rajatiedettä, ja tuo kirja johdatti tytön pimeyteen. Samanaikaisesti hän kuitenkin oli tekemisissä kristittyjen kanssa, en muista tarkkaan kirjan juonta.

Lopulta tilanne kärjistyi niin, että tavarat alkoivat siirtyä eri paikkoihin tytön kotona ja hän pelästyi kunnolla. Sitä kautta hän löysi uskon Jeesukseen ja vapautui.

Mistä tietää, onko kristitty vai ei, onko uskossa vai ei? Sitä itsekin aikoinani kyselin. Jos on epävarma, silloin on syytä varmistua asiasta. Raamattu sanoo selvästi, että jolla Poika on, sillä on elämä. Jolla Poikaa ei ole, sillä ei ole elämää.

Sydämen uskolla ja suun tunnustuksella ihminen pelastuu. Kun olin rukoillessa antanut elämäni ohjat Jeesukselle, minusta tuli Jumalan lapsi. Sen jälkeen kerroin asiasta jollekin ihmiselle. Tuo "tunnustus" vahvisti uskoani. Salaa on vaikea olla uskossa. Kynttiläkään ei pala vakan alla. Joko vakka syttyy palamaan, tai liekki sammuu!

Chambers muistaakseni oli hän, joka sanoi, että uskovana olen jatkuvasti epävarma itsestäni: Jumalassa olen täysin varma, mutta kaikki, mikä koskee elämääni ja tulevaisuuttani, on minulle epävarmaa.

Näin tulee ollakin, koska en ole itseni oma, vaan Jeesus on minut ostanut verellään ja maksanut minusta kalliin hinnan. Niin en siis enää elä minä, vaan Kristus elää minussa. Kiitos Jumalalle siitä!

Edelleen sydämeni on laulanut eilistä lauluaan:

"Suullani ylistän Jeesustani,
kädessäin on Hengen miekka.
Ei tuonelan portitkaan estää mua voi,
sillä taistelu on Jeesuksen.

Ylistän Herraa, halleluja!
Ylistän Herraa, halleluja!
Ylistän Herraa, halleluja!
Annan soida sen äärihin maan."

Nuku hyvin ja pitkään, arvoisa lukijani!