Kategoriat: Ajankohtaista

Hyvää kesää jokaiselle lukijalleni! Koivu kuuluu Suomen kesään!

Alkupäivä pilvinen, iltapäivä ja ilta aurinkoinen.

Arin luona iltapäivän. Hän oli ollut hyvin limainen koko aamun. Rukoilin ja Ari alkoi nukkua. Ei yskinyt paljon, ei ollut kuumeinen. Silmät olivat kirkkaat silloin, kun ne olivat auki.

Jälleen koin tuon saman suloisen rauhan, mitä koen Arin luona. On niin hyvä olla, etten missään muualla tahtoisi olla.

Naapurihuoneen mummolla oli konsertti iltapäivän aikana. Välillä se keskeytyi, mutta jatkui taas. 30 laulua laskujeni mukaan. Kaikki eri lauluja! Isänmaallisista hengellisiin, lastenlauluja ja muutama rallatuskin. Samaan aikaan Arin hengitys raahasi, enkä meinannut pysyä kärryillä laulujen suhteen. Yritin kuunnella nauhalta psalmeja ja ääniä kuului käytävältäkin. Lopetin psalmien kuuntelun. Jotain rajaa sentään.

Kirkkokahvitus kaupungin kirkossa viiden maissa. Hikistä, mukavaa hommaa tehokkaan naisporukan kanssa. Unohdin kokonaan, että kuulun Punnitusryhmään. Ahmin Maritan tekemää herkullista kakkua ja liian monta voileipää.

Pistäydyin ystävän luona pikimmiten kotimatkalla. Olin puhelimessa toisen rukousystävän kanssa.

Nyt odotan Teroa kotiin. Kolme peliä neljästä Teron joukkue oli voittanut. Ultimatea, liitokiekkoa, hän on ollut pelaamassa Helsingissä.

Laitoin saunaan tulet. On ilta ja väsymys painaa. Unen tulo on eri juttu kuin väsymys. Mutta hyvällä mielellä olen. Uusi viikko odottaa haasteineen.

Siunausta, hyvä lukijani!

Pöydän antimet maistuivat Kohtaamispaikan porukalle!