Kategoriat: Ajankohtaista

Mukulaleinikki hyvällä kameralla kuvattuna

Sää muuttui hyytäväksi, alle 10 astetta lämmintä, kova tuuli

Otsikon teksti on eräästä laulusta, jota Arin viereisen huoneen mummo usein laulaa. Hänellä on ihmeen laaja skaala lauluvalikoimassaan. Eilenkin hän veteli toistakymmentä biisiä tuosta vaan. Jotkut lauluista olivat vieraita minulle.

Suljin eilen yösähköllä toimivan lämpöjärjestelmämme ja laitoin vesiboilerin päälle. Viimeisen kerran sekin toimitus.

Koko päivän on uuvuttanut, mutta pakotin itseni käymään pari asiaa hoitamassa. Samalla kävin Arin luona. Hän voi onneksi hyvin, ei lämpöä, mutta limaisuuttaan hän yskii jonkin verran. Sain jutelluksi hänen kanssaan tärkeistä asioista ja jäi hyvä mieli.

Ari on sitkeä ja aina iloinen. En luopuisi Arista mitenkään, vaikka en jaksaisi välillä ollenkaan monien sairauksien kanssa elämistä päivästä, kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Mutta voimat on luvattu antaa. Jos niitä on mielestäni liian vähän, niin oman asenteeni on muututtava. Jumala tahtonee opettaa jotakin tämänkin elämänvaiheen kautta.

Kauan sitten olemme sopineet muutaman ikätoverini kanssa pitsareissusta tälle illalle. Jossain vaiheessa mietin jo peruuttamista, mutta jospa se piristäisi kuitenkin.

Cowman lohduttaa ja rohkaisee tämän päivän tekstillään minua:

SAARA - SYNNYTTI- JUURI SINÄ AIKANA, JONKA JUMALA OLI HÄNELLE SANONUT. 1Ms 21:2

"- - Rohkaistu, odottava ystäväni. Odota häntä, joka ei koskaan voi pettää sinua. Hän ei myöhästy määräajastaan edes viittä minuuttia. Ennen pitää surusi on muuttuva iloksi. Jumala saattaa sinut nauramaan. Silloin suru ja itku pakenevat pois kuin pimeys ennen aamunkoittoa.

"Meidän, matkalla olevien, ei pidä muutella karttaa ja kompassia, Anna kaikkikykenevän Kapteenin rauhassa hoitaa omat tehtävänsä!

"On asioita, joita ei voi päivässä hoitaa. Jumala ei tee ihanaa auringonlaskua yhdessä hetkessä. Hän liikuttaa pilvimassoja ja sumua päiväkausia, ja niistä hän rakentaa läntisen taivaanrannan ihanimmat palatsit." -Virtoja erämaassa.

Iloa päivääsi, arvoisa lukijani! Taitaa olla iltapäiväkahvin aika!

Petri ja Tero