11.05.2010 - Helpommalla pääsisin, jos en välittäisi!

Sää lämpenee vähitellen, mutta ajoittain viileää.

Kullakin on oma tehtävänsä, luonteensa ja kutsumuksensa, ja siihen on tyytyminen. On syytä suorastaan kiittää Jumalaa, että on juuri sellainen kuin on. Jumala rakastaa näet sinua ja minua tällaisena, epätäydellisenä ja avuttomana. Itseensä pettyneitä varten hän on lähettänyt Poikansa. Täydelliset ja onnistuneet eivät tarvitse Vapahtajaa.

Tänään kimmastuin erään oven takia sairaalassa. Tai oikeastaan oveen laitetun klipukan takia. Ulko-oven takana on sellainen piikki, johon saa avatun oven laitetuksi pysymään auki, kunhan oven alalaidassa on kolmionmallinen, pieni rautapalanen, joka laitetaan tuohon piikkiin.

Sairaalan ulko-ovessa ei ole ollut, mutta tänään joku oli sellaisen kiiltävän komistuksen ruuvannut kolmella ruuvilla kiinni. Hyvä juttu. Paitsi ettei se toiminut. Tai oikeastaan toimi, mutta väärin. Nimittäin kun oven avasi sisäpuolelta, kyseinen klipukka raapi sementtiä, eikä ovi auennut.

Kampeamalla oven viereisen sivuoven auki pääsin ulos ja totesin, mikä mätti. Oveen kiinnitetty klipukka oli löysällä (puuttuiko jousi?) eikä pysynyt ylhäälle käännettynä, vaikka yritin. Hain teippia ykkösosastolta, ja teippasin kapistuksen oven alareunaan kiinni, että ovi aukeni normaalisti.

Olin sanonut ovesta jo toisella osastolla, mutta siinä vaiheessa ambulanssimies oli avannut molemmat ovet selälleen, joten ongelmaa ei ollut hoitajan mielestä. Ehkä siihen oli turha puuttua, kun ovet sulkeutuvat kuitenkin muutaman tunnin kuluttua. Ehkä odotan toimintaa liian äkkiä? Vääriltä ihmisiltä? Luultavasti huoltomies olisi ollut jo kotona syömässä, kun kello oli lähes neljä.

Tyhjän jauhamista tämä monen palstan mittainen selittely yhdestä tyhmästä "triangelista". Mutta minua kiehuttaa älyttömästi tuollainen työnteko. Oliko mies, joka ruuvasi kapistuksen kiinni, niin tyhmä, ettei ymmärtänyt, että ovea ei saa auki? Vai eikö hän välittänyt? Hän ei voinut olla huomaamatta, että ripukka ei pysy ylhäällä, jolloin ovi ei toimi, kuten pitäisi.

Arin sanontaa käyttääkseni, tuollaisen työn tekijää pitäisi "lyörä ja hyppäjyttää".

Tuosta ovesta kulkevat vanhukset lykäten omaisiaan pyörätuolissa. Myös odottavat äidit lapsineen käyttävät samaista ovea neuvolaan mennessään. No, kummatkaan eivät kulje neljän jälkeen, joten mitä väliä? Mitä oikein vaahtoan tyhjästä?

Ärsyyntymiseni juuret juontavat varmasti lapsuuteeni ja työntekoon, johon kotona opetettiin. Työ piti tehdä kunnolla. Jos ei tehnyt, joutui töihin uudestaan. Parempi siis tehdä kerralla homma oikein.

Olisi kiva kirjoittaa iloisia, naurattavia juttuja. Mutta hauskimmat juttuni häviävät koneelta. Jäin miettimään muutama päivä sitten, kun kirjoitin, että juttu, joka hävisi koneelta, oli "huippuhauska". Muistaakseni myös aiemmin tuhoutunut juttuni oli erityisen hyvin kirjoitettu, huippu!

Onko niin, että kaikki sellainen, mitä meillä ei enää ole, on erityisen ihanaa? Lapsuuden kesinä paistoi aina aurinko. Jos vettä sattui satamaan, oli romanttista. Nuoruuskin oli kai ihanaa. Terveys on suloisinta, jos sen on menettänyt!

Voisimmeko kääntää ajatustemme suuntaa, sillä Raamatun ajatusten mukaan parhaat päivät ovat edessämme, kun uskomme Jeesukseen! Vanhurskaan polku kirkastuu kirkastumistaan sydänpäivään saakka.

Jeesus lupaa, että hän on valmistamassa majaa juuri minulle ja sinulle. Siinä kodissa ei varmasti ole rakennusvirheitä, jotka veisivät hermot - tällaiseltakaan hikipinkolta, tiukkapipolta ja niuhottajalta, jollaiseksi itseni tunnen.

Olen ollut väsynyt tänään, sillä vouhotin liikaa eilen. Arikaan ei ollut oikein hyvässä vedossa ja kaikenlaista muutakin huolenpoikasta on, mutta pyrin jättämään ne Jeesukselle.

Ulkona alkoi kevyt kevätsade. Se saattaa nurmikot viheriöimään ja kesän saapumaan. Tänäänkin oli vielä kalsea tuuli, kun olin Arin kanssa tunnin ulkona. Viltti ympärilläni luin romaania, ja Ari nuokkui tuolissaan. Termospullokahvit maistuivat, mutta Ari oli vaisu ja väsynyt.

Näine mietteineni toivotan siunausta iltaasi, arvoisa lukijani!