11.04.2010 - Huhtikuinen pyhäpäivä.

Aamulla pilvistä, iltapäivällä aurinko paistaa.

Joka perheessä on omia sanontojaan. Yksi perheessämme toistetuista oli aikoinaan: "Jos on sairas, pitää ottaa lääkettä."

Tänään aioin viideltä kirkkoon, mutta en oikeastaan jaksanut. Sen sijaan nukahdin, mikä on minulta harvinaista. En tarvinnut lääkettä, mutta uni olikin paras lääke tähän hetkeen.

Ajoin pyörällä kaupungille päivällä ja kävelin loppumatkan Hietasaareen, jossa kävin uimassa. Palatessani kiertelin kaupungilla kadun varjoisella puolella, sillä silmiäni häikäisi auringon paiste.

Arin luona olin tunteroisen. Hän oli iloinen, voi hyvin ja nukahteli välillä, kun katselimme teeveestä jotakin. Jumala kuuli hiljaisetkin rukouksemme, en jaksanut juuri puhua.

Uupumuksen lisäksi minulla taitaa kyteä noro-virus, niin epäilen. Se kuulemma voi vaivata hiljaisesti, jos ei se pääse kunnolla päälle. Minulla on etova ja kummallinen olo. Pääni on mössöinen ja särkevä. Mutta otapa nyt selvää, mikä mistäkin johtuu! Mikä on iän piikkiin laitettavaa, mikä muutosteen ja elämäntilanteiden - en osaa sanoa.

Aioin kirjoittaa puhtaaksi referaattejani hyvistä opetusohjelmista, mutta en löytänyt jo alkamaani juttua mistään! Niinpä jätän sikseen koko puuhan. Olkoon.

Cowman rohkaisee päivän tekstissään:
"Minkä minä sanon teille pimeässä, se puhukaa päivän valossa." Mt 10:27.

`- - Meitä ei ole tarkoitettu jatkuvasti pysymään pimeydessä eikä suljetussa kammiossa. Aikanaan meidät kutsutaan ottamaan paikkamme elämän kiireisissä menoissa ja myrskyissä. Silloin meidän on puhuttava se, mitä pimeydessä kuulimme.`

Painun takaisin punkkaan odottamaan voimien palautumista ja kuuntelemaan, mitä Jumala kenties tahtoo puhua. "Sinä olet lähellä, minun Jumalani."

Terokin kotiutuu illalla, hänellä lienee ollut mukava pelireissu.

Voi hyvin, arvoisa lukijani, tänäänkin!