22.03.2010 - Ihana aamu!

Aurinko paistaa, se kertoo Luojastamme! Hän pitää elämää yllä!

Eilen katsoimme Arin kanssa seiskaa, ja iloksemme näimme ystävämme Ainon ja Raunon rukoilemassa seurapenkissä Arvo Silvennoisen juhlassa. Tämä on eräs seiskateeveen tuki-ihmisiä, ja tv7 järjesti hänelle 75-v juhlan, näin ymmärsin. Oli hieno tilaisuus, erityisesti Arvon todistus puhutteli.

Arvo kertoi, että äiti yksin oli uskossa, perhe oli iso. Äiti rukoili kirkon penkissä, että jospa joku muukin perheestä voisi joskus olla hänen kanssaan ehtoollispenkissä.

Perheen vanhin poika joutui kovaan synninhätään kesken tanssitouhujen, joissa hän hääräsi innokkaasti mukana. Hän sai armon tulla uskoon. Arvo oli rippikouluiässä, ja isoveli puhui vakavia sanoja pikkuveljelleen. Niin tämäkin tuli synnintuntoon ja uskoon, kuten vähitellen koko perhe.

Tuo oli ihana todistus Jumalan uskollisuudesta. Yhden pienen äidin rukoukset kuultiin! Myös meidän muiden äitien, isien ja lasten rukoukset sukujemme ja rakkaittemme puolesta kuullaan. Älkäämme hellittäkö ennen kuin Herra vastaa!

Emme päässeet Arin kanssa kuppilaan eilen! Se oli minulle pettymys, ja itkua väänsin Arin edessä ja purin surkeuttani. Huomasin, että olen hauras kuin lasimalja: pieni vastoinkäyminen lähes murtaa. Eikä tuo ollut edes vastoinkäyminen. Saimmehan nähdä tuon hienon ohjelman sen sijaan, enkä olisi halunnut jättää näkemättä. Niin olisi käynyt, jos olisimme kiitäneet kuppilaan.

Syy esteeseen oli Arin laiska suolisto, joka ei toimi, kuten pitäisi. Voimme kuvitella, että jos ei ole mitään liikettä ja liikuntaa, elimistö lähes lakkaa toimimasta joka tasolla.

Näin on myös hengellisesti. Vihollinen haluaisi pitää minutkin nurkassa häpeämässä loppuikäni. Usein se saa minut uskomaan, että olisi parempi, että olisin kuollut. Tai vähintään hiljaa, kyykyssä, häpeän, masennuksen ja toivottomuuden ympäröimänä. Synnintuntoni on ollut voimakas viime aikoina.

Jumala varjelkoon meitä ketään uskomasta vihollisen valheita. On selvä, että rapatessa roiskuu. Jos teemme jotain, teemme myös virheitä. Jos emme tee mitään, se on suuri möhläys, jopaa synti.

Jeesus sanoo vakavia sanoja Mt 25. luvussa, nämä jakeet lopusta:
'Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä tai janoisena tai outona tai alastonna tai sairaana tai vankeudessa, emmekä sinua palvelleet?'
Silloin hän vastaa heille ja sanoo: 'Totisesti minä sanon teille: kaiken, minkä olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle'.
Ja nämä menevät pois iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään."

Daavidista sanotaan, että hänen rohkeutensa kasvoi Herran teillä. Eli kun Daavid otti ensimmäisen askeleen kuuliaisuuden tiellä, hän huomasi, että se kantaa. Sitten hän otti seuraavan, ja huomasi, että Herra vahvistaa ja tukee.

Näin tulee meidänkin toimia. Kun kompastumme, on tunnustettava, että toimin väärin, tein syntiä, lankesin. Herra anna anteeksi, ystävät: antakaa anteeksi!

Jos emme jatka matkaamme, katkeruus alkaa kalvaa ja tulee synniksi. Sen jälkeen Jumalan siunaus ei seuraa meitä ennen kuin olemme palanneet sielujemme Paimenen, Herran Jeesuksen luo takaisin. On alettava jälleen alusta. Se armo on meille annettu, saamme alkaa uudestaan, joka päivä.

"Niin ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Jeesuksessa Kristuksessa." Jääkäämme tähän armoon tänäänkin. Jeesus kantakoon meitä sylissään ja hoivatkoon laumassaan.

Lähden köpöttämään asioiden hoitoon ja töihin. Illalla menen Arin luo, jos Herra suo.

Terolle sain ajan omalääkärille, kun urheasti istuin puhelimessa iät, ajat aamusella. Nieluviljelyn tulokset ehtivät toivottavasti tulla klo 11 mennessä, tai sitten lääkäri voi muuten määritellä Teron mahdollisen poskiontelotulehduksen tai muun. Rukousta vaan, luottamusta Herraan. Hän pitää meistä huolen!

Siunausta päivääsi, arvoisa lukijani!