28.02.2010 - MINÄ OLEN on kanssamme kaikkinä päivinämme

Maa valkoisena, taivas saman värinen

Uusi aamu, uusi armo. Lutherin päivän teksti:
"Kun me olemme heikkoja,
sinä olet voimakas ja saat voittoja
meidän heikkojen kautta."

Lähden kohta Arin luo katsomaan, mikä tilanne. Toivon, että lima alkaa kohta nousta, ja silloin on hyvä olla iskuvalmiina imulaitteen kanssa.

Eilen kuulin, että lääkäri on poistanut Arilta paracetamolin, joka on tietääkseni lievä kipulääke. Ari on saanut sitä joitakin vuosia kolmesti päivässä. Jos lämpö oli iltaisin 37,5, niin se laski, kun hän sai vielä illalla tuota lääkettä.

Arin jalkoja saattaa kolottaa, särkeä tai olla pää kipeä välillä tai muuta. Kukapa sitä huomaisi aina kysyä tai ottaa Arilta selvää. Olen ymmärtänyt, että Ari on voinut hyvin myös tuon lääkkeen ansiosta.

Ensi viikolla olen yhteydessä lääkäriin, niin päätin. Pyydän kipulääkkeen Arille takaisin. On varmasti hyvä, ettei turhia lääkkeitä syötetä, mutta kaikki lääke ei ole pahasta.

Toinen asia mistä puhun lääkärille, on antibioottimääräys. Jossain vaiheessa hoitajilla oli lääkäriltä lupa aloittaa Arille antibiootti, kun kuume kipusi yli 37,5. Nyt tuo määräys ei ole voimassa. Kun siis Arin tilanne tarvitsee lääkäriä yöllä tai viikonloppuisin, on soitettava päivystävälle lääkärille terveyskeskuksen puolelle.

Lääkäri on kuka milloinkin. Hoitajia on vähän, yhden heistä täytyy siis istua puhelimessa selostamassa vieraalle lääkärille Arin tilannetta. Lääkäri haluaa tietysti paljon tietoa, ennen kuin antaa luvan aloittaa lääkkeen. Hyvähän se on, mutta Arin tila pahenee liiaksi noiden tuntien aikana.

Kyse on varmaan myös arvovallasta. Potilaat voivat joutua nappuloiksi, kun lääkärit vaihtelevat lääkettä toiseen ihan vain sen vallan osoittamiseksi.

Itse luotan hoitajiin, joista osa on hoitanut Aria jo yli seitsemän vuotta. Kyllä he näkevät, jos Arin tila muuttuu, niin ettei normaalit supot tehoa.

Eilen meinasin tuskastua jossain vaiheessa täysin. Tietysti tiedän, että "asia on Hänen edessäään, odota häntä", kun jatkuvasti rukoilin hengessäni Arin puolesta. Mutta ihminen kun olen, niin on vaikea vaieten odottaa, että Ari saa apua.

Teen evästä, ja otan pari kirjaa mukaan, jos tilanne on sellainen, että voin lukea. Soitin papille, ja pyysin lukemaan esirukouksen tilanteemme puolesta kirkossa. Niin olen tehnyt monena pyhänä. Uskon esirukouksen voimaan.

Naistenpäivillä ystävät rukoilivat eilen Arin puolesta, kiitos heille/teille, kaikille, jotka olette rukoilleet. Kännykällä laitoin myös viestejä. Kännykkäni on tehty selvästi vain soittamista varten, sillä tekstiviestin lähettämiseksi pitää näpytellä noin miljoonaa eri nappulaa, että saa viestin lähtemään. Mutta toki se onnistuu, sikäli kuin jaksan häärätä.

Jos ja kun Arin kuume saadaan alas, tilanne ei suinkaan ole ohi. Sitten alkaa hikoiluvaihe, tai ainakin limannousuvaihe. Se kuluttaa Arin voimia. Mutta eilen kyllä taas ihmettelin, miten hyvin hän hengitti. Muistan aiempien vuosia vai sanoisinko vuosikymmeniä. Tilanne on tavallaan parempi, mutta ei suinkaan vaaraton.

Miksi tulemme immuuneiksi lähi-ihmisillemme? Eilen katselin Aria, ja mietin miten rakas ja tärkeä hän on minulle. Jokainen hänen hengenvetonsa tuntui lahjalta. Siltä se ei tavallisissa oloissa tunnu, kun hänen hengityksensä raahaa tai korisee. Kunpa osaisimme osoittaa välittämistä läheisillemme. Sitä haluan oppia, jos se on mahdollista.

Entisen kokemuksen perusteella tiedän, että olen "nousuhumalassa". Toisin sanoen kuntoni romahtaa, kun pari päivää kuluu. Mutta kun tiedän sen jo, niin ehkä se on helpompi kestää. Kiinnitän katseeni myös eteenpäin, ja "odotan Herran hyvyyttä elävien maassa".

Päivä vain ja hetki kerrallansa
siitä lohdutuksen aina saan.
Mitä päivä tuokin tullessansa,
Isä hoitaa lasta armollaan.
Kädessään hän joka päivä kantaa,
tietää kaiken, mitä tarvitsen,
päivän kuormat, levon hetket antaa,
murheen niin kuin ilon seesteisen.
vk 338:1.

Siunattua pyhäpäivää, arvoisa lukijani. Kirjoittelen illalla kommentin tänne loppuun, jos kykenen ja Herra suo.

Illalla klo 18.

Olen ollut päivän sairaalassa Arin luona. Päivä on ollut ankara voimien koetus meille molemmille varmasti.

Arin kuume nousi uudelleen. Antibiootti piti antaa suoneen, mutta sitä ennen piti ottaa verikokeita. Sepä ei onnistunutkaan. Ei ihme. Arin kädet ja jalat olivat kylmät kalikat, joista ei suonia löytynyt.

Kerran jo löytyi, olikohan se toisen hoitajan yrittämällä. Juuri kun ehdin huutaa, kiitos Jumala, neula ei löytänytkään oikeaa reittiä, ja rei`itys lopetettiin tuon ystävällisen hoitajan osalta.

Sitten odotimme seuraavaa. Lääkärille soitettiin päivystykseen. Monta tiimaa odotusta, yritystä, aikomusta.

Kun Arin lämpö kipusi jälleen 39,3:een, kävin sanomassa, että mies ehtii kuolla, ennen kuin verikoe saadaan otetuksi. Antibiootti odotti tippatelineessä Arin vieressä, mutta sitä ei voitu antaa ennen verikokeen ottamista.

Hoitajakin pisti tuulemaan, ja sai lääkäriltä luvan aloittaa lääkityksen. Piikkejä kankkuun, ja sitten odottamaan taas lääkkeen vaikutusta.

Vielä pari hoitajaa tuli, kotisairaalakin oli edustettuna pariin otteeseen, ja viimein vasemmasta kyynärtaipeesta löytyi suoni ja verikoe onnistui. Kiitos Jumalalle, kiitos ystävällisille ja avuliaille hoitajille!

Mutta hitaasti, hitaasti lämpö alkoi laskea. Lähtiessäni se oli vielä 38,3, sillä se alkoi taas nousta. Parin tunnin päästä on seuraava antibiootti ja kuumeen alennuslääke, mutta Ari näytti jo valoisammalta.

Kaiken kaikkiaan Ari on selkeästi "enemmän hengissä" kuin vuosia sitten. Silloin hän oli henkiheitto vähemmästäkin kuumeesta, ja iho oli punainen kauttaaltaan. Nyt hän oli vain kuumeisen ja väsyneen oloinen.

Jumala koettelee kärsivällisyyttäni ja luottamustani. Köykäiseksi hän uskoni havaitsi tänäänkin. Ei löydy pomppani sisältä paljon uskoa eikä luottamusta. Pelivehkeet alkaa repeillä aika vähästä.

Luotan Arin osaston hoitajiin. He tekevät tärkeää työtä ja arvostan heidän työpanostaan. Kaikki olivat tänäänkin auttavaisia ja asialla Arin puolesta. Mutta järjestelmä tökkii, hoitajia on liian vähän. Onneksi monet omaiset tulevat syöttämään ja olemaan läheistensä kanssa. Ymmärrän senkin, etteivät useat jaksa tulla. Itsekin olen ihan naatti.

Ystävät rukoilevat jälleen seurakunnassa tänäkin iltana. Minä taidan lämmittää saunan ja löylyttää vanhan nahkani. Kenties uni maistuisi paremmin ja pää tuulettuisi hiukan sakeudestaan.

Hyvää yötä, Jeesus myötä, lukijani!