Kategoriat: Muu kirjoitus
Aineeni keskikoulun ensimmäisellä, 10-vuotiaana. Ruoka on ollut silloinkin ykkösjuttu;)
Oli syyskesä, kuumanhelteinen ja aurinkoinen päivä. Kaija ja minä lähdimme retkelle. Olimme kotona sanoneet, että voisimme viipyä kauankin. Niin sitten lähdimme kohti tuntematonta.
Kuljettuamme noin kolme kilometriä, muistin, että eväät jäivät kotiin.
"No, voi sun kissantassut, kun sinä olet harvamuistinen. Täytyy kai pärjätä eväittä."
Katseeni harhaili ympäri metsikköä. "Tuollahan on puolukoita"! huudahdin ja juoksimme sinne. Samassa Kaija huomasi kauempana portin, jonka päällä luki Satumaa.
Töllistelimme aikamme ja sitten avasimme portin, Silmämme pyöristyivät hämmästyksestä, sillä näimme siellä mitä merkillisimpiä asioita.
Siellä kasvoi puissa karamelleja, lakritsia, monenlaisia hedelmiä ja vaikka mitä. Puiden juurella oli kaivo, josta ei suinkaan pulpunnut vettä, vaan limonaadia. Puutarha, jossa olimme, oli melko iso. Reunat olivat ristikkoa, joissa kasvoi kauniin punaisia ja keltaisia köynnöskasveja. Maassa juoksenteli kissoja, pupuja ja pieniä villakoiria. Se oli niin ihana näky, ettei sitä voi koskaan unhoittaa. (opettaja oli korjannut: unohtaa)
Kävelimme puun takana olevalle limonaadikaivolle varovaisesti, koska pelkäsimme, että eläimet säikkyvät.
Yhtäkkiä kuului puun takaa karjaisu: "Pöö"! Juoksimme minkä kintuista pääsimme portille ja siellä vasta pysähdyimme. Kaikki eläimet seisoivat puun juurella ja nauroivat niin, että luulimme niiden halkeavan. Olimme melkein puolikuolleita hämmästyksestä, kun pieni marakatti sanoi: "Jepulis kaverit, ollaan ystäviä!"
Niin saimme hyvän sovinnon. Juotuamme ja syötyämme lähdimme kotiin. Matkalla Kaija sanoi:"Ei se mitään, vaikka eväät jäivät kotiin. Ainakin olen täysi kuin jouluporsas." Niin kuljimme sovinnossa käsi kaulassa kotiin.
- Olin saanut 9 tästä aineesta.