04.02.2010 - Mutta me rakensimme muuria!

Otsikko Redpathin kirjasta, joka käsittelee Nehemiaa. Pikkupakkasta tänään.

Kuva on vähän kuin laihialaisvitsistä. Siinähän tarjotaan kesäkeittoa kukalliselta lautaselta, ja keitto itse on pelkkää vettä. Porkkanan ja lantun viheriöinnit kaunistuvat entisestään, kun lautanenkin kukkii.

Keitin joulun aikaiset porkkanat ja pistelin poskeeni. Lanttu teki seuraa, vaikka osa on vielä keittämättä. Perkausjätteet laitoin viheriöimään ikkunalaudalle. Uusi kevät, uusi alku. Se on mahdollista Jumalan armon avulla.

Jouluksi ostettu litran kotikaljapullo oli avaamattomana unohtunut jääkaapin hyllylle. Hörpin sitä puoli lasillista, mutta se oli niin käynyttä, että röyhtäilin monta tuntia sen jälkeen. Viemäriin vaan, tässä tapauksessa oli pakko suostua tuhlaukseen.

Chambers tarjoilee puhuttelevan aterian Parhaani Hänelle -tekstissä:
"Paavali sanoo, että hän on ylivallan alla, yliotteen käsissä, kuin pääsemättömissä pihdeissä, Kristuksen rakkauden otteessa.
Sangen harvat meistä tietävät, mitä merkitsee olla Jumalan rakkauden otteessa. Siinä olemme vain omakohtaisen kokemuksen pakottamina. "Kristuksen rakkaus vaatii meitä".

- - "Te tulette olemaan minun todistajiani" - ei sen todistajia, mitä Jeesus voi tehdä, vaan "minun todistajiani". Silloin otamme kaiken, mitä tapahtuu, Hänelle tapahtuvaksi, olkoon se sitten kiitosta tai moitetta, vainoa tai suosiota.

Tällaisessa suhteessa Jeesukseen ei voi olla kukaan, jota ei vaadi Hänen persoonansa voiman majesteetti. Se on ainoa seikka, joka tässä ratkaisee, ja yllättävää on, että tämä on viimeinen, minkä kristillinen työntekijä huomaa.

Paavali sanoo, että hän on Kristuksen rakkauden otteessa. Siitä johtuu, että hän toimii, niin kuin toimii. Muut voivat sanoa häntä houkaksi tai järkeväksi, siitä hän ei välitä. On vain yksi asia, jota varten hän elää, ja se on saada ihmiset vakuuttuneiksi Jumalan tuomioistuimesta ja Kristuksen rakkaudesta.
Kaiken luovuttaminen Kristuksen rakkaudelle on ainoa tosiasia, joka kantaa hedelmää ihmiselämässä, ja se jättää aina Jumalan pyhyyden ja voiman vaikutelman, ei koskaan meidän henkilökohtaisen pyhyytemme tuntua."

Aamen taas tuolle tekstille.

Löysin kirpparilta pinkan vaikuttavia teoksia. Eräs on Redpathin tutkielma Nehemian elämästä. Opetus johdetaan suoraan lukijan elämään. Kyynelöin kirjan äärellä, sillä sen teksti puhuttelee:
"Toisen ihmisen taakkaa on mahdotonta keventää, ellei ole itse kokenut sen painoa omassa sielussaan. Jumala ei voi käyttää sinua siunauksen välittäjänä, ennen kuin Hän on saanut avata silmäsi ja auttaa sinua näkemään todellisen asiaintilan." s.15.

Jälleen minut palautettiin ensiaskeliin Jumalan koulussa. Opettelen rukoilemaan ja tuntemaan Jumalaani. Kovin siunattua on kuunnella psalmeja kävellessäni tai herättyäni puoliunessa. Jumalan sana on totisesti elävää sanaa.

Otan päivän kerrallaan. Opettelen kyselemään, mitä Herra, sinä tahdot minun tekevän. En tee suunnitelmia sen pitemmälle. Nehemiasta kirjoittaja sanoo, että hän oli päättäväinen ja pidättyväinen, jolla ei ollut mitään kiirettä. Huokailla vain voin oman säheltämiseni keskellä.

Armoa on rakastavan Jumalan ihmeellinen, jatkuva huolenpito, puolison ja perheen tuki. Millaista onkaan kristityllä, jonka vanhemmat, lapset, sisarukset ja ystävät hylkäävät? Silloin korostuu varmasti Jumalan hoito ja turvallisuus. Jos pärjäämme itseksemme, Jumala ei tunnu erityisen tarpeelliselta.

Olin tiistai-iltana Kristillisellä koululla rukoilemassa. Siellä on joka kuukauden ensimmäinen tiistai rukousilta. En löytänyt kyseistä paikkaa, ja kännykkänikin oli ilmeisesti jäänyt kotiin. Itkin ja sanoin Jeesukselle, kun hortoilin vankilan nurkilla: "Jos et Jeesus, auta, en selviä tästä!"

Yhtäkkiä kännykkääni tuli viesti! Se oli sittenkin jossain mukanani. Samassa näin henkilön, jonka tiesin olevan matkalla rukoilemaan, ajavan vierestäni. Niin pääsin ilman kännykkääkin perille. Kiitos Jumalalle, että hän vastasi. Ilta oli hoitava monin tavoin. Ylistimme Jumalaa ja rukoilimme tietysti.

Tänään oli Kansanlähetyksen naisten rukousilta. Sinne mielittelin, mutta voimani loppuivat kesken. Arin luo en liioin jaksanut, mutta Tero lupasi käydä. Itse käyn läheisessä maitokaupassa iltakävelyllä.

Päivällä jo kävelin pitkän lenkin, kun olin lääkärillä sekä avannolla. Molemmat reissut olivat rohkaisevia ja nostavia. Elämä jatkuu: Katso, nyt se puhkeaa jo taimelle, ettekö sitä huomaa! Tahdon huomata, tahdon elää.

Siunausta iltaasi, arvoisa lukijani!