26.01.2010 - Karhu jäi kaatamatta, ei edes nähty!

Talvista on.

Viivyin yön yli Karhukylässä, jossa nallet nukkuivat. Lunta oli valtavasti, mutta onneksi vain ulkona. Tapasimme hengenheimolaiseni kanssa. Kävimme molskuttelemassa porealtaassa, ja pohdimme syntyjä syviä. Kyyneleitä ei nähnyt kukaan, sillä murheenkryynit ajoimme pois nauramalla.

Laahustimme saunan jälkeen pohjakerrokseen ja kilometrin mittaisen käytävän päähän huoneemme ovelle. Se ei auennut rukouksista, ryskyttämisestä tai muista voimakeinoista huolimatta. Raahauduimme saunanpunaisina takaisin infoon. Avaimemme päivitettiin.

Lenkkeilyä kilometri jälleen huoneemme luo. Ovipakana pysyi suljettuna meiltä. Urhoollisesti syöksyin uuteen taistoon infon suuntaan. Taistelutoveri jäi virumaan kuormaston luo, uikkaripussiemme päälle. Mutta sama palkka molemmilla, luvataan Raamatussa.

Sain seurakseni järeän urhon, jolta ukset aukenivat kevyesti. Mutta vain avaimilla. Lukosta oli akku loppunut! Saimme uuden huoneen, jonne kiikutimme eväämme ja evämme.

Elämämme purku, evään syönti, rukous ja Jumalan puoleen kysely jatkui. Joku ryökäle oli jättänyt ilkysillään suklaapatukan sängylleni. Se lämpeni veteläksi ja levisi kuin voi lämpimälle leivälle. Hihittelyä ja hohotusta. Nukkumaan ajoissa, mutta uni pakeni. Miksi ensin on väsynyt, mutta kun pitäisi nukkua, ei siitä tule mitään? Kahdelta heitin jonkinmoisen pillerin kitaani, ja johan vähän vinttini pimeni, tai ainakin hämärtyi.

Aamupalaa vedimme niin paljon kuin ilkesimme. Suuntasimme paikalliselle kirpputorille. Etsin villatakkia itselleni, ja löysinkin sellaisen, kokoa 60 sm. Olen ohittanut tuon koon jo 50 vuotta sitten, mutta jospa sille löytyisi tuoreempi omistaja lähiaikoina. Niin toivon ja rukoilen.

Ystäväni jätti minut asemalle, kirpeään talvisäähän, ja suuntasi toiselle puolelle Suomea. Saimme eväitä toisiltamme, ja mutustelemme niitä tulevina viikkoina.

En toki suunnannut suoraan kotiin. Ehei. Jäin puolivälissä pois junasta. Olin sopinut tapaamisen toisen rukousystäväni kanssa. Kaikki hyöty ja ilo irti reissusta. Sen taidon hallitsen. Ihme, etten toimi junankuljettajana matkoillani.(Huokaus).

Ensiksi taistelimme pitsat kitaamme, ja samalla päivitimme kuulumisemme. Etsimme hiljaisen paikan eräästä kellarista, ihan luvan kanssa, ja kävimme rukoukseen. Minä, merta rakastavana, suolaisin kyynelin huutelin Herran puoleen.

Uskon, että taivaasta vastataan, jahka aika on. Mutta hätähousu ei jaksaisi odottaa. Mikä tahansa tekeminen on helppoa, jos toisena vaihtoehtona on odottaminen. Mutta jälkimmäinen on Jumalan tehokkaimpia kasvatuskeinoja lastensa suhteen.

Tero oli junalla vastassa. Taintuneena raahauduin rooibos-teekupin kanssa tietokoneelle, ja tässähän minä vallan piristyn. Laukut ehdin purkaa huomennakin, nyt on mentävä levolle. "Jumala hoitaa hiljaisuudessa."

Hyvää yötä, Jeesus myötä, arvoisa lukijani!