23.01.2010 - Sinä olet arvokas!

Pakkasta reippaasti.

Pyhäkoulussa lähetyskodilla oli aamulla kolme lasta ja saman verran meitä tätejä. Ennen lasten tuloa itkin murheitani, ja rukoilimme naisten kanssa. Pyhäkoulun aiheena oli Syntiinlankeemus.

Kevensin aiheen opetusta pitkin pyhäkoulua, sillä lapset olivat pieniä eivätkä jaksaneet keskittyä pitkään. Jokainen väritti lopuksi punaisen omenan, leikkasi sen itse tai tädin avustuksella, ja se liimattiin mustaan alustaan. Sari oli tehnyt sen edellisellä kerralla, ja musta kuvasi pimeyttä, joka maailmassa vallitsi ennen kuin Jumala loi valon. Siihen pimeään mustaan oli sopiva lisätä omena muistuttamaan ihmisen tottelemattomuudesta Jumalaa kohtaan.

Kävin keskustelua erään ystäväni kanssa puhelimessa kaupan parkkipaikalla. Menin vasta sen jälkeen asioille, kun keskustelumme päättyi. Ystävän kautta ymmärsin jotain uutta.

Mihin ihmisen arvo perustuu? Perustuuko se siihen, miten hyödyllinen, mukava tai arvostettu tämä on? Onko vain tehokas, mukava tai viisas ihminen arvokas?

Arvomme perustuu siihen, ja vain siihen, että Jumala on luonut ihmisen omaksi kuvakseen. Jumala rakastaa sinua ja minua niin paljon, että hän antoi oman ainoan Poikansa kuolla, että sinä ja minä saisimme elää. Jeesus kuoli, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan saisi iankaikkisen elämän.

Kateus toista ihmistä kohtaan syntyy, jos ei arvosta itseään. Jos pidän itseäni huonona, en tunne Jumalaa, joka rakastaa minua juuri tällaisena. Luulen kenties, että omat ansioni tai ansiottomuuteni vaikuttaa arvooni. Ehkä me ihmiset arvostelemme toisiamme sen mukaan, mutta vain Jumalan ajatuksilla on merkitystä.

Jos luulen olevani parempi kuin joku toinen, silloin en ymmärrä toisen arvoa. Luulen, että omat ansioni ohittavat tuon toisen ansiot, eikä hän ole niin arvokas kuin minä. Silloin en taaskaan ole ymmärtänyt, että arvoni ei ole siinä, mitä saan aikaan, miltä näytän, mitä joku ajattelee minusta. Ja tuo toinen on yhtä arvokas kuin minä.

Meidän ei tarvitse kilpailla keskenämme, hyvä ystävä. Jokaisella on omat punnuksensa. Toisten aikaansaannokset näkyvät, toisten eivät. Meille on annettu erilaisia tehtäviä. Jumala vaatii meidät tilille siitä, mitä hän on uskonut meille. Riittää kullekin oma osansa. Kunpa osaisimme iloita toisen ilosta, surra toisen surressa.

Minulla on sellainen aavistus, että keväästä tulee minulle vaikea. Henki minussa on vahva, mutta liha on heikko. Minun tulisi vähetä, että Jeesus minussa saisi enemmän tilaa. Mitä voin tehdä, että niin kävisi? Voin rukoilla, että Jumala olisi armollinen ja auttaisi minua. Tahdon suostua hänen kouluunsa.

Me kristityt rukoilemme usein ja hartaasti, että Herra antaisi herätyksen. Emme ymmärrä kenties, mitä se maksaa. Jeesukselle se maksoi hänen henkensä. Meille se ehkä tarkoittaa, että meidän on suotu ei vain uskoa häneen, vaan myös kärsiä hänen tähtensä.

Mutta voi miten pieni ja avuton olen. Kun joku pökkää minua hiukan tai kyseenalaistaa minut tavalla tai toisella, melkein kuolen siihen paikkaan. Joudun tai saan mennä Jumalan eteen huutamaan apua. Tiedän, että hän auttaa, kun huudan. Minulla on siitä paljon kokemusta.

Jos tunnen arvoni Jumalani edessä, olisin kuin Paavali, ja olisin valmis tekemään mitä hyvänsä, että yksi edes kansastani pelastuisi.

Jarmo Sormunen kertoi aikoinaan osuvan tarinan. Joku alamaailman mies tuli uskoon. Toinen ihmetteli, onko mahdollista, että noin syntinen voisi tulla Jumalan luokse ja kelpaisi tälle. Ihmettelijä lisäsi vielä: "Se mies pelastui kyllä ihan armosta!"

Mitenkäs sinä ja minä pelastumme, arvoisa lukijani? Yksin armosta, Kristuksen tähden. Mitään muuta toivoa meillä ei ole, ei mitään ansioita Jumalan edessä kuin autuas vaihtokauppa Jeesuksen kanssa. Minun syntini hänelle, ja hänen puhtautensa minulle.

Pyhäkoulun jälkeen menin kalakaupoille. Kalamies ei ollut ehtinyt lähteä, joten yllätin itseni ja ostin mateen. Avannon jälkeen soitto äidille, ja niin oli kalakeitto porisemassa, kuten ennen kotona pikkutyttönä ollessani. Juuri äsken nuolin viimeiset kalanmakuiset maidonrippeet huuliltani. Se oli aika- ja makumatka lapsuuteen. Kenties haen madekeittovärkit ensi lauantainakin!

Arin kanssa aloimme kuunnella Markku Vuorisen elämäkertakirjaa tänä iltana. Olen lukenut teoksen, mutta yhdessä on mukava kuunnella sitä toisen lukemana ja kutoa sukkaa samalla.

Nyt on häivyttävä koneelta, ennen kuin pökerryn väsymyksestä. Hyviä unia, lukijani!