02.01.2010 - Kolmas kuppi kahvia, kiitos!

Pakkasta parikymmentä, kylmää ja kaunista

Kolmas kuppi OLI liikaa, mutta ei olisi pitänyt juoda ensimmäistäkään eilen illalla kuuden jälkeen. Olin ystäväni O:n luona kylässä. Juotko-kahvia -kyselyyn vastasin rehvakkaasti: "Totta kai, menkööt yöunet, ei haittaa lomalla!"

Nukkumisesta ei tullut valmista, vaikka yritin. Söin tukevan yöaterian puoli kahden maissa. Että jaksan nukkua pitkään, enkä herää liian varhain. Luin Raamattua ja romaania, kieriskelin vuoteessani, kunnes oli aamupalan aika. Kuudelta kellahdin uneen ja nukuin kymmeneen. Harmitti, vaikka onkin loma.

Olin suunnitellut kyläilyä jonnekin suuntaan, koska koti oli siivouksen tarpeessa ja Tero sopivasti vielä delegoitavissa töihin. Mutta silmät kierossa ja pakkasmittarin näyttäessä isoja lukuja, alistuin siivoamisen kannalle.

Löysin kirjastosta pari päivää sitten Montgomeryn juuri suomennetun teoksen. Kyse on Anna-sarjan sekä Sininen linna -teoksen kirjoittajasta. Kirja on kaunis, upouusi, ja sisältö hauska. Paljon luontokuvauksia, tosin Pat, päähenkilö on aika lapsellinen. Palvelija sen sijaan on erityisen mainio nainen.

Kuten joissakin myöhemmissä Anna-kirjoissa, tässäkin on kummallisia noituusjuttuja, jotka jätän omaan arvoonsa. Mystiikkaa tai mitä lie, mutta itse poistaisin tuollaiset, jos minulta kysyttäisiin asiaa. Kukaan ei kysy, kerron siitä huolimatta.

Kirjan palvelijalla on opettavaisia tarinoita. Ne päättyvät usein lausahdukseen: "Sen jälkeen hää ei ollu enää entisellää." Eräällä henkilöllä on koira, joka on "niin väsynyt, että se nojaa seinään, kun aikoo haukkua." Tuolle sutkaukselle olen nauranut koko päivän.

Jalkani väsyivät eilisestä 10 km kävelystä, mutta kävelin sentään tänäänkin 4 km. Kävin kaupassa, tapasin siellä naapureitamme. Itse asiassa suuri osa kaupungin väestä oli ängennyt Prismaan, siltä vaikutti.

Siivosimme Teron kanssa ilman raivoa, sulassa sovussa, tällä kertaa. Sen mittapuun mukaan, mikä riittää itselleni, meillä on suloisen siistiä nyt.

Rukoilin puhelimessa ystäväni E:n kanssa. Hänen kauttaan tuli profetia. sana Jumalalta minulle henkilökohtaisesti. Sain vahvistusta asioihin, joita mietin viime yönä ja päivällä. Myös ystäväni M laittoi pari päivää sitten tekstiviestin, jossa oli samoja ajatuksia. Olen rohkaistunut omassa tilanteessani. Profetia ei ole uutta ilmestystä, vaan se vahvistaa sen, minkä jo tiedän. Näin minä uskon. Joskus Jumala voi kertoa tulevista asioista, ja ne toteutuvat, jos sana on tullut Jumalalta, ei ihmisestä tai viholliselta.

Arin kanssa katsoimme tänä iltana Kaivo-ohjelman. Yrjö Niemi haasteli miehen tarpeesta saada toimia ja tehdä, eikä vaan istua ja kuunnella sielunhoidollisia opetuksia. Leif Nummela puolestaan haastatteli Kirsti Ijästä, joka on kirjoittanut kirjan kodin arvojen siirtämisestä 50 avioliittovuoden kokemuksella. Olivat asiallisia ohjelmia molemmat.

Rukoilimme yhdessä Arin kanssa ennen kuin lähdin lampsimaan kotiin pakkasessa. Huomiselle kirkkoreissulle pyysimme Jumalan apua. Niin olemme tehneet viimeiset vuosikymmenet, jos olemme olleet menossa jonnekin. Jumala on aina auttanut ja ollut uskollinen. Sairaanhoitajaystäväni sanoo, etteivät Arin kuntoiset pääse/käy missään sairaalan ulkopuolella. Emme mekään, ellei Jumala auttaisi ja ystävät rukoilisi.

Uskovien yhteys ja esirukoukset pitävät meidät tiellä, uskossa, mukana elämässä.

Jumala on puhutellut minua noiden lumisten kaiteiden kautta. Miten lumi voi taipua noin alas ilman, että se romahtaa? Kiteiden täytyy olla kiinni toisissaan, ne ovat ilmeisesti sulaneet yhteen. Yksinäinen hiutele olisi pudonnut, mutta paljon pieniä kiteitä yhdessä muodostaa tiiviin ja lujan siteen.

Kun kävelin kaupasta kotiin, eräs mies hajotti raskaita lumimassoja pensasaidan päältä. Aita oli jo taipunut ja vääntynyt, kun kevyet lumihiutaleet yhdessä muodostivat sellaisen iskujoukon, että pensasaita joutui nöyrtymään. Yhteydessä on voima! "Yksi ajaa pakoon tuhat, mutta kaksi ajaa pakoon kymmenentuhatta." Tämä on Raamatun viisas opetus yhteisen sopimuksen ja yhteistyön merkityksestä.

Elimistöni ei ole yhteistyössä kanssani nyt (tai sitten on!), sillä kehoni vetää minua nukkumaan kesken illan. Mistäköhän johtuu! Jospa uni maistuu makeasti piakkoin. Aion vielä lueskella ja rukoilemme Teron kanssa. Ja että unta riittäisi aamuun asti, on leukoja louskuteltava iltapalan tahtiin, vaikka selviäisin vararavinnolla kevyesti monta päivää. Ainakin Tero luulee niin.

Hyvää yötä, Jeesus myötä, arvoisa lukijani!