Kategoriat: Ajankohtaista
Lumista, ja ah, niin kaunista! 10 astetta pakkasta.
Tänä aamuna ponkaisin pystyyn puoli kuudelta. En virkeyttäni, vaan koska rytmi on sekaisin muutenkin, niin arvelinpa meneväni lumitöihin. Niin myös tein. Otin samalla valokuvia, joista osa epäonnistui.
Eilen tein valokuvatilauksen IHAN ITSE. Tähän asti olen joutunut huutamaan Teron apuun, mutta nyt hallitsin homman kuin vanha tekijä. Turha puhua vanhojen koirien avuttomuudesta tässä seurassa. Jahka saan tarpeeksi treenata, niin opin mitä haluan.
Tänään olin soittoyhteydessä omalääkärin kanssa pariin kertaan Teron asioissa. Tero kipaisi verikokeissakin, mutta mitään uutta ei ilmaantunut. Päätin piilottaa kuumemittarin Terolta. Johan tässä tulee neuroottiseksi jatkuvalla lukemien mittaamisella.
Itse kävin lääkäröittämässä itseäni avannossa päivällä. Samalla sain tuulettaa sanaista arkkuani erään uskovan kanssa, joten reissu meni hyvin. Jätin auton kirjaston eteen, palautin kirjoja ja löysin yhden uuden. (Montgomeryn juuri suomennettu kirja!) Kirmailin lumisia polkuja meren rantaan. Matkalla sinne lapsuudenystäväni soitti, vaihdettiin kuulumiset.
Kotona havaitsin leipien kadonneen pakastimesta ynnä leipäkorista. Ryhdyin leipomaan. Tero kävi kaupassa, kumpikaan emme siivonneet! Kynttilät luovat mukavan vaikutelman, vaikka ei olisi täydellisen siistiä. Aina en jaksa nuohota nurkkia, se on jatkuvaa enkä ehtisi muuta kuin siivota, ellen kylmästi laistaisi välillä koko puuhaa.
Olin nukahtanut hetkeksi kuuden maissa illansuussa. Heräsin, ja radiosta alkoi kuulua ortodoksinen ehtoopalvelus tai sen tapainen. Yleensä en kuuntele ortodoksista messua, mutta tuossa hetkessä koin Jumalan pyhyyyden läsnäolon.
Tero oli jo lähtenyt Petrin luo kasa filmejä ja eväitä mukanaan. Minä lähdin Arin luo. Yläkuva on paluumatkalta. Olin reilut kaksi tuntia siellä. Teeveestä tuli sopivaa ohjelmaa. Tein vauvannuttua, juttelimme. Kävimme läpi mennyttä vuotta, ja kiitimme siitä. Pyysimme siunausta tulevaan vuoteen ja sen haasteisiin.
Kun katselin Arin, olin hyvin onnellinen. Siinä on minun oma mieheni. Ari nauraa aina ihan oikeassa kohtaa. Jos kerron juttuja, hän nauraa silloin, kun pitääkin.
Soitin Arin luona nuorillemme etelään. He olivat aikeissa viettää yhteistä iltaa pelaten ja syöden, niin että "napa paukkuu", kuten Terhi asian ilmaisi. Maaritin ei tarvitse sitä varten syödä, sillä vauveli pitää huolen navan paukkumisesta. Olemme kaikki hyvin onnellisia syntyvästä lapsesta. Rukoilemme Arin kanssa yhdessä tulevien polvien puolesta.
Kotiin palattuani sytytin tulen takkaan ja saunaan sekä kynttilöitä ulos ja sisälle. Paistoin jauhelihapihvejä, ja nyt aion viettää kulinaarisen hetken sämpylöiden, pihvien, rooibos-teen ja sipulin parissa.
Pihalla käy pauke, kun ihmiset lennättävät rahojaan taivaan tuuliin. Minua ei paukuttelu innosta puupennin vertaa. Mieluummin katselen lumitähtiä hangessa kuin säkeniä taivaalla.
Kiitollisella mielellä ja syvään huoaten jätän tämän vuoden taakse. Vuoteen on sisältynyt paljon iloa, onnea ja kiitollisuutta. Sen vastapainoksi olen kokenut suruja, epätietoisuutta sekä suurta pettymystä, sillä mikään kristillinen kustantamo ei lopulta halunnut kustantaa kirjaani. Jää nähtäväksi, mitä sen suhteen pitäisi tehdä. Jumalalle se on annettu, joten uskon hänen hoitavan asian jotenkin, kun aika on. Ehkä se ei ole vieläkään siinä muodossa, missä sen on tarkoitus olla. Jumalalla on kuitenkin keinonsa hoitaa KAIKKI asiamme päätökseen.
Tänään minua rohkaisi seuraava Raamatun kohta, jonka eräs ystävä lähetti:
"Mutta kuka kestää hänen tulemisensa päivän, ja kuka voi pysyä, kun hän ilmestyy? Sillä hän on niinkuin kultasepän tuli ja niinkuin pesijäin saippua.
Ja hän istuu ja sulattaa ja puhdistaa hopean, hän puhdistaa Leevin pojat, saa ne puhtaiksi kuin kullan ja hopean ja sitten he tuovat Herralle uhrilahjoja vanhurskaudessa."
Kohta on Malakian kirjan 3. luvusta. Olin viivannut jo aiemminkin LEEVIN POJAT, ja kirjoittanut, että se tarkoittaa meidän perhettä. Nyt sain vahvistuksen, että Jumala koettelee koko perhettämme ahjossaan, ja sen takia on kärventynyt olo aika ajoin. Mutta kuten Jobin kohtalo kääntyi, olen varma, että emme joudu häpeään, kun turvaudumme Jumalaan kaikissa asioissamme.
Kiitos sinulle, arvoisa lukijani, joka olet kulkenut kanssani samaa matkaa lyhyen tai jo pitemmän matkan. Kiitän seurastasi, ja jos Jumala suo, voinemme tehdä matkaa edelleen yhdessä, toinen toistamme tukien ja toistemme puolesta rukoillen.
"Siinä on rakkaus: ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut ensin, ja lähettänyt rakkaan Poikansa." En muista, mistä tuon tapainen kohta löytyy, mutta tuo ajatus tuli vain mieleeni.
Jumalan siunausta ja Onnellista vuotta 2010, arvoisa lukijani!